Luulosairaus

Luulosairaus

Käyttäjä Nisso aloittanut aikaan 04.01.2013 klo 20:06 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Nisso kirjoittanut 04.01.2013 klo 20:06

Hei, olen 18-vuotias, ja pelkään erilaisia tauteja.

Nyt päällimmäisenä on tullut vesikauhun pelko, koska olin käymässä ystäväni ystävän luona, ja hänellä oli pieni koiranpentu, maksimissaan 6kk vanha. Koira oli hyvin aktiivinen, ja hyppi syliin ja otti käsiä suuhun purematta kuitenkaan sen lujempaa. Normaalia eikö? Noh, kävin siinä pesemässä käteni koiran syljestä ja samalla huomasin kuinka koira kävi toisen vanhemman koiran kaulaan kiinni puremalla. Vesikauhun pelko valtasi mieleni. Otin yhteyttä kenneliin josta koira oli otettu, ja he sanoivat että kaikki koiransa ovat rokotettuja vesikauhua vastaan. No enhän minä sitä uskonut, vaan aloin pelätä vielä enemmän. Soitin terveyskeskukseen tilanteestani, mutta siellä sanoivat vain että älä höpötä, suomessa ei ole ollut kotoperäistä vesikauhua vuodesta 1991, etkä sinä asu alueilla jossa sitä voisi esiintyä.

Nyt kahden viikon jälkeen kurkkuani on alkanut puristaa, ja nieleminen tuntumaan hassulta. Pystyn kuitenkin syömään normaalisti. Samalla viime yönä en saanut nukuttua, kun pyörin sängyssä ja tuntui että kuristun kohta tähän paikkaan. Sydän hakkasi myös aikamoista tahtia osittain. Sain unta vasta 6 aikaan aamuyöstä.

Viimeksi kun pelkäsin sairauksia, kävin lääkärissä ja lääkäri hoiti tutkimukset ja pelit, ja se oli sillä selvä. Tässä nyt vaan on se ongelma että vaikka kuinka menen lääkäriin vesikauhun pelon takia, ei minua siellä tosissaan oteta, koska mitään todisteita ei ole. Pelko on kokoajan läsnä mielessäni, ja tunne siitä että en voi mennä lääkäriin ahdistaa. Oletan tämän kurkun puristuksen olevan osa vesikauhun oireilua, samoin unettomuuden. Tahtoisin vain puhua lääkärin kanssa asiasta, mutta jonot täällä ovat 2-3 viikkoa pitkät, ja ei minua oteta sinne koska minulla kyseistä tautisa siis ”ei voi olla”.

En tiedä mitä teen, taudin mahdollisuus pysyy silti mielessäni enkä saa sitä pois. Olen mielestäni jo kuollut tähän tautiin, ja se ahistaa vielä enemmän.

Käyttäjä kirjoittanut 05.01.2013 klo 05:59

Ei sinulla ole vesikauhua, koska koira on rokotettu ja kyllä se vesikauhu olisi teissä muissakin jotka olitte tekemisissä sen koiran kanssa. Usko vaan, että se olisi aika suuri uutinen ja lehdet täynnä juttuja, jos olisi edes pienikin epäilys vesikauhusta.
Jo se, että Venäjän rajalla on joskus vesikauhuepäilyjä tulee heti lehtiin ja viranomaisten tietoon.
Sinulla pitää olla ihan puremajälki että voisit saada koiralta vesikauhun, pelkästä nuolaisusta se ei tartu.

Ei se pitäisi olla normaalia, että koiranpennun annetaan istua sylissä ja pureskella ihmisen käsiä. Ensi kerralla lopetat sellaisen heti alkuunsa, sano vaan ettei tuo ole miellyttävää eikä kuulu asiaan.

Luulosairauskin on sairaus ja typerästi sanottu sinulle höpöttämisestä.
Jos et pääse lääkärille, niin voisit vaikka kirjottaa tän foorumin tukihenkilölle.

Käyttäjä degard kirjoittanut 05.01.2013 klo 10:54

Olin vielä itsekkin yli vuosi sitten hyvin luulosairas asioista. Kävin monissa testeissä ihan turhasta ja eihän niissä mitään ollut. Mutta kumminkin tilat ahdisti ja sattui. Nyt en ole testauttanut itseäni tai käynyt lääkärissä melkein vuoteen.

Voin vain tarjota muutamia ajatusmalleja mitkä auttavat luulosairaudesta yli:
Voit lopettaa vaan välittämisen, onko oikeasti mitään väliä jos oot sairas jostain vesikauhusta. Ei kipua pidä pelätä sillä se vain vahvistaa. Lääkärit hoitaa sinut kuntoon jos jotain on oikeasti vialla. Ja jos pelkäät kuolemaa/pysyvää vammaa niin sekin olisi vain hyväksyttävä osana elämää.

Voit myös ottaa itseäasi niskasta kiinni ja lopettaa sen jatkuvan ahdistuksen asiasta. Päätät vain olla ajattematta asiaa ja ajatella sen pelkkänä pienenä asiana. Opi elämään sen kivun kanssa mitä tunnet kokoajan, mutta älä huomioi sitä. Kohta kun olet elänyt sen kanssa pari viikkoa niin huomaatkin ettei minussa ollutkaan mitään vikaa ja olen vain normaali. Tämä prosessi tulee helpommaksi mitä vähemmän ahdistunut olet. Minulla on oli ennen viikkojen ahdistuksia asioista joista luulin että olen sairas mutta nyt maximi on yksi tunti tai vähemmän. Yleensä en vain jaksa välittää enää.

Luotto yhteiskunnan hoivaaviin käsiin ja ota rennosta. Turha stressata turhasta 🙂

Käyttäjä Nisso kirjoittanut 05.01.2013 klo 15:22

Olen aina ollut koiraystävällinen ihminen, ei minua haitannut yhtään koiran syliin hyppely ja järsiminen, olen tottunut leikkimään koirien kanssa paljon rajumminkin, ihan painia esimerkiksi. Se vain säikäytti että koira puri toista koiraa, mutta varmaankin se oli sitten ihan vain leikkiä koska toinen koira ei ollut moksiskaan. Normaali pentukoira.

Silti en saa pelkoa vietyä mielestäni pois, ja nämä "oireet" jotka viittaisivat vesikauhuun olen luonut itselleni. Tyhjän nieleminen alkaa olla vaikeaa ja tuntuu että sylkeä erittyy huomattavasti enemmän kuin ennen.