– Alkuvuodesta 17v täyttävä tyttö.
– Aloittanut lukion tänä vuonna
– Asuu äidin ja isäpuolen kanssa, perheessä mutama hevonen, veli armeijassa
– kahdella hevosella kilpailee
– Kavereita muutama, luottamus kaikiin vähäinen, melkein kavereita löytyy pilvinpimein
– Kavereita näkee vain koulussa, koska äiti ei päästä kotoa minnekkään, aina keksii tekosyyn miksi pitäisi kotia jäädä, vaikka kuinka olen kertonut kavereiden olevan hyviä ja kunnollisia
– Pientä säätöä samalla luokalla olevan jätkän kanssa. Ihastumista omalta puolelta.

Lukio alkoi, menin melkein heti opon kanssa puhumaan, että tekisin opinnot neljässä vuodessa. Se tuntui silloin hyvältä idealta. Ehtisin ratsastaa ja kilpailemaan, eikä koulussa olisi niin rankkaa. Ensimmäinen jakso mennyt ja nyt tuntuu että voisi jaksaa enemmänkin. Joten mietin lukion käymistä sittenkin 3 vuoteen. Juttelin äitini kanssa asiasta. Hän on vain ja ainoastaan sitä mieltä, että minun pitäisi käydä 4 vuoteen. Hänen mielipiteestä riippumatta valitsin seuraavaan jaksoon täyden tuntimäärän. Nyt ei äiti näytä käsittävän asiaa ollenkaan eikä hyväksyvän sitä.
Olen kertonut että en halua vain hevostella ja kilpailla. Haluan tehdä muutakin ja hän vastaa vain joojoo. Haluan ratsastaa ja kilpailla, mutta en niin paljoa kuin tähän mennessä.

En ole ikinä nauttinut elämästäni kunnolla. Olen sosiaalinen ja halua olla kaikkien kaveri. Pidän olla ihmisten seurassa, mutta en halua olla huomion keskipisteenä. Vaihdoin koulua 8 ja 9 luokan välillä. Uudessa koulussa en tuntenut oloani hyväksytyksi. Parin ihmisen kanssa vain olin, minä joka haluan olla kaikkien kaveri. Se oli kova isku. Aloin pukeutumaan mustaan, musta meikki lisääntyi ja viihdyin kotona yksin. Viiltelin, en paljoa. Käsissä 4 arpea jaloissa enemmän. Äiti huomasi ne eikä tykännyt. Itkin ja kerroin kaiken hänelle mitä tunsin silloin. Asiat paranivat, musta vaatetus hävisi.

Nyt lukion alettua, olen huomannut että uusi luokkani on mahtava. Tulen kaikien kanssa juttuun ja tulen muilla luokilla olevien kanssa juttuun. Tästä pidän. Yhden jätkän kanssa ollaan vaihdeltu katseita ja facebookissa juteltu paljon. Tykkään hänestä. Ja hän kai myös minusta. Mutta en uskalla kysyä milloin nähtäis,i koska tiedän ettei äitini pitäisi siitä kun kertoisin lähteväni jonkun jätkän luokse. Äitini ja isäpuoleni vain pilailisivat asialla. Niinkuin aina.
Luokkalaiset kysyvät mukaan koulun jälkeen ja illalla, kun heillä on kaveriporukan kanssa tapaamisia. Vitsi mä haluisin mukaan mutta en uskalla äitille sanoa haluavani. Sen takia istun joka ilta sängyn pohjalla tietokone sylissä ja masennun. Minulla varmaan on masennus mutta en myönmä sitä itselleni enkä muille. Ei ole kiva yksin itkeä omassa huoneessa kun muut pitävät hauskaa kaveriporukalla.

Kolmivuotinen lukio suunnitelma kiinnostaisi minua myös siksi että näkisin kavereitani koulussa pitempään. Mutta petänkö aitini täysin jos vähennän hevostelua. Hän on panostanut siihen niin paljon vain minun takia. Teenkö väärin jos käyn lukion 3 vuoteen? Vai pitäisikö minun vain käydä se 4? Miten saan äitink kanssa asiat juteltua? Miten hän päästäisi minua tapaamaan kavereita ilman hirveää tenttiä?