Liikaa paineita elämässä -> ahdistaa. Jostain siis pitäisi luopua -> ahdistaa.

Liikaa paineita elämässä -> ahdistaa. Jostain siis pitäisi luopua -> ahdistaa.

Käyttäjä Ahkera aloittanut aikaan 19.10.2013 klo 12:01 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Ahkera kirjoittanut 19.10.2013 klo 12:01

Hei!

Olen uusi täällä ja ajattelin, että tänne kirjoittamisen avulla voisin saada järjestettyä ajatuksia pääni sisällä.
Vähän taustaa minusta. Olen tällä hetkellä päättämässä opintojani ja siirtymässä (toivottavasti) työelämään. Asun avomieheni ja koiran kanssa. Lisäksi omistan hevosia. Rakastan liikunnan harrastamista, tai ainakin sitä tunnetta kun on antanut kaikkensa hampaat irvessä ja hiki valuu 😀 Lisäksi rakastan ruokaa yli kaiken ja syönkin terveellisesti. Viikkoni koostuvat erilaisista jumpista, kuntosalista ja koiran kanssa lenkkeilystä. Siihen päälle vielä siivoilen hevosten talleja… Ja joskus kun saan inspiraation käyn vähän ratsastamassa. Muuten hevoseni ovat aika oloneuvoksia.

Päällisin puolin kuulostaa varsin hyvältä ja terveelliseltä elämältä eikö? Luulisi mielen pysyvän virkeänä moisella ulkoilulla.

Vielä lisää taustaa. Vanhempani erosivat ollessani 18-vuotta. Koko ikäni muistan kuunnelleeni sitä riitelyä. Ikinä ei ollut väkivaltaa tai muuta, mutta isä on aina ollut dominoiva sekä äitiä, että meitä lapsia kohtaan. Isä on pyrkinyt saamaan meistä kunnon kansalaisia, hänellä on hyvin vanhoillinen ajatusmaailma. Hän kuuluu myös uskoon vahvasti. Muu perheemme ei koskaan omaksunut isän uskonnollista elämää, vaan olemme olleet ns. uskonnollisesti suht vapaita ja käyttäytyneet niin. Se on aina luonut ristiriitoja ja hämmennystä perheemme elämässä. Olen aina tuntenut huonoa omaatuntoa, kun olen tehnyt vastoin, miten isä on minulle lapsena opettanut. Kuitenkin olen saanut äidin hyväksynnän teoilleni melko usein. Isän kiellot elämässä olivat niin konkreettisia, kommentteja sai vaatetuksesta, jos katsoi tv-sarjoja, elokuvia tai kuunteli musiikkia. Kaikki asiat olivat jollain tapaa syntistä ja väärin. Lapsena se vielä meni ja saattoi tehdä niin kuin isä tahtoi, ihan vaan siksi, että halusi totella isää. Huomaan tämän miellyttämisen halun vaikuttavan elämässäni edelleen. Sillä en mielelläni esiinny isälle kovin lyhyessä hameessa, tai katso televisiosta elokuvia, joissa on esimerkiksi eroottisia kohtauksia, jos isä näkee. En myöskään anna isän tietää, jos lähden viikonloppuna baariin juhlimaan. Jollakin tapaa haluan suojella häntä ja antaa hänen ymmärtää, että elän varsin soveliaasti.

Murrosiässä tämä kaikki kärjistyi, kun halusin luonnollisesti olla kuin muut. Mukaan tuli biletys, päihteet, pojat… Koin hirveitä konflikteja, kun tein asioita isän ajatusmaailman mukaisesti väärin. Yritin salailla juopottelureissujani ja mahdollisia poikaystäviäni. Omatuntoa kolkutti yhtenään ja erkaannuin isästä edelleen.
Koko kouluiän olen myös ollut enemmän tai vähemmän kiusattu koulussa. Olen saanut haukkuja mm. ulkonäöstäni. Koen, että se on vaikuttanut suuresti itsetuntooni, jota minun on vaikea pitää yllä. Usein romahdan ja ajattelen olevani vaan huono.

Perheessämme vallitsee salailun ilmapiiri, on aina vallinnut. Kaikenlisäksi epäilen, että äidillä on joku uusi mies, jonka läsnäoloa hän ei halua muille paljastaa. Löysin jo teininä ennen vanhempieni eroa äidin puhelimesta tekstareita, joista saatoin näin päätellä. Yritin ottaa asian puheeksi silloin, mutta äiti väitti tekstareiden olevan kaukaiselta hyvältä ystävältä. Edelleen tulee salaisia puheluita, joita mennään puhumaan toiseen huoneeseen. Tämmöinen salailu ja epävarmuus tuo omituisia piirteitä omaan suhtautumiseeni äitiäni kohtaan. Tekee ihan pahaa kirjoittaa tämä tähän.

Vanhempien eron aikoihin mulla alko myös sillon tällön tulla paniikkikohtauksia ihan hassuissa tilanteissa. Kuten esim. kuumassa suihkussa. Ja tietysti monet hervottomat itkukohtaukset ajaa mut hyperventiloimaan vimmatusti.

Huonosta itsetunnosta johtuen varmaan olen myös yliahkera. Pyrin tekemään koko ajan jotakin. Kaiken pitää olla täydellisesti ja kunnossa, jotta en ahdistu. Yritän olla täydellinen ulkoisesti ja siäisesti. Ja tämä on kärjistynyt etenkin tänä vuonna. Opinnot ovat tulossa päätökseensä, töitä pitää välissä tehdä, eläimet pitää hoitaa, pitää liikkua ja syödä terveellisesti, pitää huoltaa kotia, parisuhdetta, ystävyyssuhteita (ystäviä tosin en ehdi nähdä juuri koskaan)… Jos jokin asia ei mene suunnitellusti, romahdan ja tajuan, että en pysty.

Syömisestä on tullut minulle suuri ongelma. Syön liian terveellisesti, eli taidan sairastaa jotain lievää ortoreksiaa. En salli itselleni herkkuja kuin kerran viikossa ja senkin jälkeen minulla on huono omatunto. Ajattelen syömistä jatkuvasti monien päivien päähän. Suunnittelen liikkumiset ja syömiset myös tarkkaan, kuten kaiken muunkin. Se ei kuitenkaan tunnu tuovan minulle onnea?

Parisuhteeni on kärsinyt ja riutunut. Ollaan eristäydytty. Toinen kattoo tv:tä, toinen tekee kaikkea mahdollista muuta. Melkein joka päivä tulee riitaa. Molemmat kärsivät tilanteesta ja molemmat ovat ilmaisseet, etteivät haluaisi riidellä. Hermot on kireellä etenkin minulla ja syytän itseäni ja mielenterveyttäni siitä, että meidän parisuhde on mikä on. Mies taas syyttää itseään mun ahdistuksesta ja kuvittelee, että vika on hänessä. En tiedä onko mun ulosanti sellanen, että hänessä on vikaa, vai tuleeko miehen itsesyyttely jostain muusta. Haluaisin enemmän kuin mitään saada toimivan parisuhteen, joka olisi minulle yksi syy onnelliseen elämään. Tällä hetkellä vaan porskutan päivästä toiseen ja toivon ettei burnout iske.

Yritin tässä pari päivää parantua pahasta olotilastani. Kaksi päivää tosiaan jaksoin, kunnes tuli herkkupäiväperjantai -> huono omatunto -> mies otti karkit puheeksi (”syötiinkö me ne kaikki”) -> koin sen päivittelynä -> riitaa. Ahdistus ja itku tuli taas. Kamalaa tajuta aina uudestaan, että ne itkut ja ahdistus tulee vaan, vaikka ei haluaisi.

Mun ongelma on varmaan lukuisat käsittelemättömät asiat menneisyydessä, jotka puskee pinnalle aina stressaavissa elämäntilanteissa aja ajaa mut masennukseen. Etenkin kaamosaikoina. Pelkään, että menetän loputkin ystävät ja mieheni, kun jatkan tätä.

Käyttäjä mmiraaxoxo kirjoittanut 22.10.2013 klo 23:46

Viimeinen "osio"/"kappale" kuulosti niin multa ! Mulla on hirveen huono omatunto ja luulen että se johtuu siitä että en pidä lainkaan omasta ulkonäöstäni ja pidän itseäni kaikilla tavoin rumana ! Enkä myöskään kestä yhtään kritiikkiä ja saatan saada aina usein "kohtauksen" kun vain kaikki huonot muistoit ja surulliset asiat tulevat mieleeni ja vain itken .. Enkä tunnu mitenkään löytävän keinoa kohottaa omatuntoa tms ?!

Käyttäjä Ahkera kirjoittanut 24.10.2013 klo 12:25

mmiraaxoxo kirjoitti 22.10.2013 23:46

Viimeinen "osio"/"kappale" kuulosti niin multa ! Mulla on hirveen huono omatunto ja luulen että se johtuu siitä että en pidä lainkaan omasta ulkonäöstäni ja pidän itseäni kaikilla tavoin rumana ! Enkä myöskään kestä yhtään kritiikkiä ja saatan saada aina usein "kohtauksen" kun vain kaikki huonot muistoit ja surulliset asiat tulevat mieleeni ja vain itken .. Enkä tunnu mitenkään löytävän keinoa kohottaa omatuntoa tms ?!

Olisi kiva tietää miten noita vanhoja surullisia ja ikäviä asioita työstämällä pääsis eroon siitä kamalasta ahdistuksesta, joka tulee aina kun tulee vastoinkäymisiä.

Musta tuntuu, että itsellä sen asian ei tarvitse olla kuin joku aivan mitätön. Koira ei vaikka tule heti luokse kun huudan sitä ulkona --> hermostun ja huudan kovempaa --> tajuan, että huuto ei auta ja teen väärin --> ahdistun kun en voi huutamiselleni mitään --> muistot nousee pintaan ja alkaa ahdistaa kun ei voi ahdistukselle ja omien hermojen menettämiselle mitään.

Kauhean usein tulee tuo huono omatunto omasta toiminnasta. Mulla on vielä niin, että tasan tarkkaan tiedän, että mun ei TARVITSE potea huonoa omaatuntoa koko ajan kaikesta ja kaiken ei TARVITSE olla täydellistä ja pilkuntarkkaa. Ärsyttää kun tietää itse, että pitäisi osata "höllätä pipoa", mutta jokin kuitenkin pitää mua otteessaan.