Liian kamala elämä
Minulla on niin kamala elämä, ettei kukaan kestä kuunnella hetkeäkään. Tänään aamulla vastailin opettajan kysymyksiin, ja sain iltapäivällä tietää, että hän ahdistui vastauksistani ja kertoi opolle ja opo soitti nupolle. Ja minä luulin, että puhuin ihan normaaleja asioita.
Luulen aina, että kokeet menee hyvin ja huominen on parempi, mutta se on turhaa. Mulle ei ole kertaakaan käynyt niin. Heti kun luulen osaavani, niin kokeesta tulee 6 tai joku tulee haukkumaan. Olen sairaalakunnossa, ja silti jaksan olla koulussa, pitäiskö vielä jaksaa lukeakin, kun väsymys painaa ja viiltely on mielessä, enkä jaksaisi yhtään mitään?
Heippa sin-sa!
Älä anna moitteiden pahoittaa mieltäsi, sillä olet yrittänyt.
Miten oletkin tuossa kunnossa jaksanut käydä koulua?? Se on suoritus itsessään.
Ehkä itsekin turhaudut nähdessäsi, ettet ole yltänytkään hyviin tuloksiin. En epäile, etteikö sinulla olisi lahjoja. Masennuksesi sen sijaan vie sinulta voimia lahjojesi hyödyntämiseltä.
Kun tilanteesi on tämä, ehkä pieni lepo koulusta olisikin paikallaan?
Hei sin-sa, minäkin ehdotan, että ota vapaata koulusta, itsekin sitä usein olen joutunut ottamaan ja aina se on oloa helpottanut aika tavalla. Ehkä jos menisit johonkin nuorten kuntoutuspaikkaan ja pyytäisit että saisit opiskella jotenkin netin kautta, se ei ole kovinkaan väsyttävää. Minä teen niin ja tätä jaksaa aika hyvin.
Kiitos neuvoista. Ottaisin mielelläni lomaa, mutta vanhempani eivät kestä sitä, että joskus ihminen ei vain jaksa. Maine on aina tärkein. Jos lopetan koulun, minut heitetään ulos, tai minun täytyy mennä töihin. Ja jos sitten sosiaaliihmiset koittaa parantaa mun tilannetta, niin mun täytyy joka tapauksessa muuttaa. Minä kyllä haluaisin muuttaa ja kaikki vaan koko ajan kyselevät ja haukkuvat, että miksen tee sen eteen mitään. Miten ne voi olettaa, että mulla on voimia siihen, kun päivät on täynnä, ja on ryhmiä vedettävänä, ja pyykit täytyy pestä ja kaupassa käydä ja vielä läksytkin. Ei mulla ole ylimääräistäaikaa. Viikonloppuna vain nukun, kun olen niin väsynyt etten jaksa lähteä minnekään.
Minulla oli viime kesänä kuukauden verran sellainen "säännöllinen" bulimia, että oksensin aina ruoan jälkeen. Nyt se on tullut takaisin. En oikein tiedä, menenkö elämässää eteen vai taaksepäin. Minua paremmassa kunnossa oleva kaverini ei käy koulua, ja on hoitokodissa. Minäyleensä vertaan itseäni häneen, sillä hänen tilanteensa on aika samanlainen kuin minun. Hänen vanhempansa hyväksyvät masennuksen, minun ovat sitä vastaan. Siksi kaverini saa levätä ja minä jatkan niin kuin ennenkin. Minä vain ajattelen, että milloin romahdan. Päivät menee ihan ok, kun on kiireitä, mutta tosi pieni asia voi vaikuttaa jaksamiseen. Joskus itken vain siksi että joku asia on hukassa, tai olen tehnyt virheitä kokeessa. Mulla ei tosiaankaan olisi nyt voimia kuulla palautetta siitä, kuinka en osaa matikkaa ja kuinka pitäisi laskea enemmän... olen monta kertaa viiltänyt sen takia. En kestä mitään negatiivista, itsetunto on ihan nollassa...😞