Lastensuojelulaitos turvallinen paikka?

Lastensuojelulaitos turvallinen paikka?

Käyttäjä Sunny M. aloittanut aikaan 06.12.2010 klo 04:31 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Sunny M. kirjoittanut 06.12.2010 klo 04:31

Olen opiskellut koulukodissa tähän menneessä vajaat 2 vuotta ja olen tämän luokan jälkeen lähdössä takaisin kotiin asumaan sillä asiat menevät kotona mainiosti, koulu sujuu suhteellisen hyvin, välit sukulaisiin parantuvat huomattavasti kokoajan ja kaverisuhteetkin on vihdoin selvitetty, mutta nyt on tullut vastaan tälläinen tilanne:’

Koulussa sattui olemaan (todella)levoton päivä ja matematiikan tunnilla luokkamme metelöi,häiriköi eikä seurannut opetusta ollenkaan(Tämä ei ole ainoa kerta kun luokkamme on ollut näin levoton). Loppujenlopuksi luokkamme alkoi pikkuhiljaa rauhottumaan ja osa oppilaista olikin jo ollut hiljaa hetken(luokka koostuu 9 oppilaasta). Minä erehdyin kääntymään luokkatoveriani päin, koska hän oli sanonut jotakin minulle. Yhtäkkii huomasin jonkun esineen lentävän minua kohti ja jouduin väistämään sitä, ettei se olisi osunut minuun. Hämmentyneenä käännyin ja kuulin jonkun huutavan ”ope mitä h*lvettiä sä oikeen teet?!”. sllä hetkellä en oikeen edes itse tajua mikä minuun meni, sillä nostin viereeni tippuneen liimapuikon ja viskasin sen opettajaa kohti huutaen heti perään kasan kirosanoja,kysymyksiä ja väitteitä, joissa vaadin saavani tetää miksi hän teki niinkuin teki ja mikä oikeus hänellä siihen oli. Muistutin myös, että me ollaan lastensuojelulaitoksessa ja täällä jokaisella oppilaalla on jonkinlainen oppimis-/keskittymisvaikeus ja ettei opettajalla ole mitään oikeutta viskoa tavaroita ympäri luokkaa. Hän kiisti heittävänsä yhtään mitään minua päin ja aikoi jatkaa tuntia, mutta kun siinä huusi 4 ihmistä samaan aikaan, että heitetty tavarahan melkein osui minua päin, niin opettajalla ei ollut minkäännäköistä mahdollisuutta jatkaa opettamista. Minä luulin että pääni räjähtää koska sisälläni kiehui suunnattomasti. Teki mieli repiä kaikki kaapit alas seiniltä ja hakata koko opettaja(sinäänsä ihmeellistä, koska minulla ei yleensä esiinny noin voimakkaita haluja pahoinpidellä joku.), mutta päädyinkin siihen ratkaisuun, että poistun luokasta ja yritän rauhoittua. Kun olin rauhoittunut raahasin itseni takaisin luokkaan ja pakotin itseni kestämään koko tilanne.
Kun tunti loppui sanoin luokkakaverilleni, etten aikoisi kertoa tilanteesta osastolla(olemme luokkakaverin kanssa eri osastoilla), sillä tiedän että tilanne käännetään kokonaan oppilaitten syyksi ja opettaja olisi jälleen kerran oikeassa.
Koulun loputtua menin tavalliseen tapaan osastolle ja vaikenin asiasta kunnes yksi hoitajista tuli käymään huoneessani ja kysyi, että onko koulussa tapahtunut mitään. Olin hetken hiljaa ja hän sanoi toselta osastolta tulleesta puhelusta jossa sanottiin, että koulussa kävi jonkinlainen tilanne. Kerroin tilanteesta ja sanoin myös syyn miksi en aikonut kertoa heille siitä. Siihen hoitaja sanoi ettei aikonut tulla syyttämään miua mistään ja lupasi selvitellä asiaa.

Seuraavana päivänä koulun jälkeen minut pyydettiin rehtorin kansliaan puhutteluun johon osallistuivat rehtori, hoitaja(joka oli kysynyt minulta asiasta) ja ”tilanteeseen” osallistunut opettaja. Opettaja ei selvittelyn aikana myöntänyt tehneensä mitään väärin ja kertoi kaiken lisäksi sen, että oli harkinnut liimapuikon heitämistä useammankin minuutin ajan ja päätti kuullema provosoida minut siihen pisteeseen, että kuuntelisin häntä. Myönsin ,että tein väärin kun häiritsin tuntia(opettaja nimitti tätä ”terrorisoinniksi”) ja olisin voinut olla hiljaa, mutta se ei näköjään hänelle riittänyt(tässä vaiheessa vajosin hysteriaan ja aloin itkeä. syytä en tiedä itsekkään). Opettaja sanoin minulle että olen häirinnyt TODELLA paljon KAIKKIEN opettajoen oppitunteja ja että tämä oli viimeinen tikki. Sanoi, että minun pitäisi käydä koulua osastolla sillä häiritsen muita oppilaita ja heidän keskittymistä tuntityöskentelyn. Vastasin, että olen omasta mielestäni ollut tosi hyvin muilla tunneilla kuin myös tänäänkin ja että kävisin koulua ihan mielelläni osastolla, koska tiedän sen olevan PALJON parempi vaihtoehto. Opettaja sanoi että:”Tietenkin sinä opiskelit tänään hyvin, koska säikähdit eilistä tilannetta niin pahasti”. Tämä lause suututti minut, koska minun mielestäni ei ollut oikein sanoa noin lapselle jota oltiin viskattu jollain purkilla päin ja vielä käännetty kaikki sen lapsen syyksi! Minun mielestäni ansaitsin parempaa kohtelua. Tästä enempää en keskustelua muista, koska vajosin hysteriaan. Muistan vaan opettajan pyytävän anteeksi ja sanoin etten suostu antamaan sitä koska se ei edes tarkoittanut sitä. sitten rehtori puhui minulle jotakin, mutta hoitaja sanoi, että minun kannattaisi mennä takaisin osastolle, sillä puhe ei enään mennyt perille.
Tultuaan osastolle jatkoin itkemistä jonkin aikaa ja hoitaja tuli huoneeseni kyselemään miten jaksan. Istuin sänkyni nurkassa peiton alla ja kun katsoin hoitajaa purskahdin itkuun ja lause siitä kuinka haluaisin päästä kotiin ja minulla oli paha olla vierähti suustani. Hoitaja sanoi minulle, että pääsen pian kotiviikonlopulle, eikä ole mitään syytä huoleen. Hän myös kehotti minua tulla syömään jotakin. Sanoin tulevani ihan pian ja hän lähti huoneestani. Rauhoituttuani päätin mennä ottamaan jotakin välipalaa ja kun nousin sängystä jalkani pettivät ja pyörryin sängylleni. Tultuani tajuihin menin hoitajien päivystyshuoneeseen kertoakseni mitä tapahtui ja purskahdin taas itkuun kun yritin sanoa jotakin. Hoitajat katsoivat minua ja sanoivat minun olevan ihan kalpea, käskivät mennä sohvalle makaamaan. Olin siellä hetken ja sitten lähdin huoneeseeni tekemään läksyjä. Loppupäivän olinkin hyvin vaisu.

Viikonloppuna yritin kertoa asiasta puhelimitse sosiaaliturvajonnekkin ja siellä minun käskettiin rauhottua ja viettää rauhallinen viikonloppu jonka jälkeen voisin keskustella asiasta laitokseni hoitajien kanssa. Yritin sanoa ettei minua kuunneltaisi siellä, mutta nainen puhelimessa kuulosti hieman ärtyneeltä ja sanoi vaan että minun pitäisi silti kokeilla ja jos ei se nyt sitten auttais niin mennä oman sosiaalityöntekijän puheille. En aikonut jatkaa väittelyä tämän naisen kanssa, joten toivotin hänelle vaan hyvät viikonloput. Puhuin asiasta kaverini kanssa ja kerroin tilanteen. Kerroin myös, etten oikein haluaisi puhua oman sosiaalityöntekijäni kanssa koska se oli juuri vaihtunut eikä ollut koskaan nähnytkään minua. Kaverini sanoi, että juttu pitäisi kerto poliisille jos ei kerran muu auta. Hän sanoi ettei tuommoinen pitäisi olla sallittua kouluissa eikä kodeissa eikä varsinkaan lastensuojelulaitoksissa! Sanoin harkitsevani asiaa.

Nyt vain toivon että saisin täältä neuvoja niin aikuisilta kuin myös nuorilta. Kiitos jo valmiiksi.

Käyttäjä kirjoittanut 10.12.2010 klo 15:58

Minäkin olen ollut koulukodeissa ja sairaalakouluissa ym.
Minusta sun pitää nyt kaikki kertoa sille sossunihmiselle vaikka ette vielä tuntisikaan.
Poliiseja ei kyllä heti kannata asiaan sotkea mutta jos tuo sossu ei ota sua vakavasti, niin sitten soita poliisille.