Kaikki alkoi siitä kun yli vuosi sitten äitini alkoi saamaan hengenahdistusta tuntemattomasta syystä, epäiltiin keuhkoahtaumaa kun on polttanut yli 40-vuotta, mutta siis se johti viime kesän tapahtumiin eli kesäloman alettua melkein heti seuraavana yönä lähdin ambulanssilla sairaalaan äidin mukaan. Istuin keskellä yötä 3 tuntia mitään tietoa saamatta! En silloin ajatellut asiaa enempää, että äiti saisi vaan uuden lääkeen ja lähdettäisiin kotiin… Toisin kävi… Äiti jäi sairaalaan ja saimme soiton, että äitin tila on sen verran huono, että otetaan sisään sairaalaan… ja siitä se alamäki sitten alakoi! Ensiksi sai pelkkää happea hengityksen avuksi, sitten laitettiin hengitysputki (meidän isä siitä tiesi, mutta ei halunnut ”satuttaa” meitä.. satutti vielä enemmän tietää se siskolta) ja lopulta päädyttiin teho-osastolle hengityskoneeseen jossa sitten oltiin 3 päivää.. Eniten teki kipeää nähdä oma äiti hengitysputki suussa vaan makaamassa, eikä voinut tehdä mitään auttaakseen. Rankinta oli kun lääkäri soitti että äiti ei ehkä selviä hengissä. Yli 3vk vierailu päivittäin eri osastoille oli rankinta henkisesti. Sairaalasta päästyään, äiti otti rauhallisesti ja eikä polttanut yli 4kk, mutta nyt se polttaminen on taas alkanut.. En tiedä mitä voin sille, että aina kun näen äitin tupakka kädessä ajattelen, sitä kesää milloin ei voinut nauttia yhtään mistään. Ei tää siihen vielä loppunu.. Isäni on ollut alkoholisti niin kauan kuin muistan siis joo käy viikolla töissä normaalisti, mutta viikonloppuna on pakko vetää pää niin täyteen, että kaatuu ja lyö päänsä kuten kerran kävi kun olin yksin isän kanssa kotona ja iskä sanoi vaan ”älä kerro tästä kellekkään”.. Myönnyin ja tekstasin siskolleni, että voisiko tulla mun kanssa kotiin kun saan paniikki kohtauksen ja kyllä se ihana sisko tulikin 🙂 mutta en kertonut siskolleni, että sain paniikki kohtauksen eei sellasesta meidän perheessä puhuta! Nyt isän juominen on vain pahentunut kun on sairaslomalla, mutta odotan sitä kun menee takaisin töihin, ettei tarvitse pelätä, että löytääkö oman isän aamuulla kuolleena. Eikä vielä siihenkään lopu! Ihan muutama viikko sitten keskimmäinen siskoni yritti toista kertaa itsemurhaa… Tälläkin kertaa heräsin yöllä kun kutsuttiin ambulanssia kun sisko oli ottanut viinaa ja kaikkia lääkkeitä sekaisin. Menin henkisesti ihan lukkoon ja kävelin väin eteistä edes takaisin kun ambulanssi miehet tuli ja vei mun siskon sairaalaan. Nyt oon siinä tilanteessa, että en jaksa pitää tätä kaikkea enää sisällä!! Pahinta tässä on, että meidän perheessä ei puhuta mistään tunteista! Siskon itsemurha yrityksestä ei olla puhuttu olleenkaan ja musta tuntuu että koko maailma kaatuu mun niskaan!!!