Ehkä sun ei tarvitse lopettaa, jos voit tehdä ainakin jonkin aikaa etänä kursseja. Sun tilanteessa sitä aikaa voisi mahdollisesti pidentääkin. Tai tulla johonkin ratkaisuun, jolloin olisit tietyn aikaa opiskelupaikkakunnallasi, mutta pääsisit riittävän usein käymään iskän luona. Voi sitä ainakin kysyä, mitä esim. opinto-ohjaaja on asiasta mieltä.

Oot kyllä ollut todella luja ja sitkeä kaikin puolin. Joudut käymään läpi paljon vaikeita asioita nyt. Pystyykö puolison kanssa puhumaan näistä asioista, jotta hän ymmärtäisi että sullakin on vaikeaa etkä pidä siitä että sulle puhutaan noin?

Niin. Toivon että löydät sellaisen ratkaisun, mikä susta tuntuu parhaalta. Ainakin kesätöitä ehtii vielä hyvin hakea, jos tuntuu siltä.

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️

Joo, siis sehän se tässä oli kun sillon reilu kk sitten asiat vaan totaalisesti räjähti käsiin. Kaikki meni päin v*****a vaikka tää syöpä mikään uusi juttu ole. Ymmärrän kyllä miten vakava tilanne, mut yhtäkkiä mun piti ottaa vastuu ja olla vahva.

Käyn välillä yksin jossain, tartten sitä. Välillä mietin, miten isin kunnossa näkyy sairaus ja mietin, miten tähän on tultu. Sit toisaalta mietin, että sentään se ei oo sairaalassa makaamassa. Pelkään välillä edelleen kokoajan, välillä ikävöin omaa elämää... Mikään ei tunnu olevan hyvin ja nyt en oo saanu nukuttuakaan... Kokoajan mietin, että jotain pitäis tehä ja jotain teen väärin.. Tänne olen kirjoitellut mutta korkea kynnys välillä kirjoittaa tunteita päiväkirjaan. Nyt yksi päivä kirjoitin, ja se auttoi. Päätin, että kun se on täysi, aion polttaa sen kirjan. Kun ei siinä muutenkaan ole mitään mitä muiden haluamisin näkevän...

nimenomaan, kaikkki kerralla... En mä kokoaikaa murehdi ja märehdi, vaikka siihen kyllä ajaudunkin... Kirjoitan sitten tänne. :/

Sellasta.

Höh ja taas avautuminen

Näin unta että isä kuoli. Heräsin. Katsoin merkityksen ja se osoittee sitä että elämä muuttuu. No niin näköjään :/ elämästäni tulee painajaista askel askeleelta
Kerroin nyt yhdelle ystäbänle tilanteesta ja rupesin itkemään.. Entä sitten kun hautjaiset (en siis kokoajan todellakaan tätä mieti, yritän vaan nyt pahatkin asiat puhua tänne)

Miten tästä puhua? Miten selvitä?

Isä on tosi tympee mulle ja nyt itken kun en jaksa enää.. Itken ku itken omassa huoneessa piilossa. Itken kuinka surullista mun elämä on .. Jos kaikki tietäs. Eihän sillä mitä muut ajattelee ole mitään väliä mut somen perusteella.

Hohhoi. Miten jotkut on selvinny vanhemman menettämisestä? Oli jo ihan kauheaa katsella ku mummo kärsi syövästä...

Oon edelleenki liian nuori tähän..
Isä on mulle edelleen tärkein, koitan vasn käänräää sen toisin päin..
En halua itkeä isän nähden kun yritän olla positiivinen
Mitä mä ees sanoisin

Kuinka vahva mä joudun olemaan ☹️((

Ei sun tarvi olla vahva. Lähde pois vähäksi aikaa.
Mulla on kuollut molemmat vanhemmat ja adoptioäidilläni oli syöpä joka uusiintui kerran. Eikä hän vieläkään ole saanut terveen papereita.

Minä en jaksanut sitä syöpää ja niitä hoitoja aina vaan lähdin pois, tunturiin pariksi päiväksi.
Sanoin kyllä etten enää jaksa, anteeksi.
Lähde vaan jonnekin, on sulla siihen oikeus. Sitten, kun tulet takaisin, jaksat taas paremmin olla isäsi kanssa.

Nyt minua on vain ahdistanut muutaman päivän... Silloin samalla tavalla, kun isä oli sairaalassa...

Välillä mietin kuolemaa, koitan valmistautua siihen, että se ei tuntuisi pahalta. Joopa joo.. Yritän olla läsnä ja olenkin, mutta noita pahoja hetkiä... En ole uskaltanut nyt puhua tästä viimeisimmästä ahdistuksesta kellekkään. Kukaan ei kuitenkaan ymmärrä.

Mietin että entä jos isä oikeasti kuolee. Kun. Miksi mä joudun miettimään näitä.

Entä jos mun elämästä tulee vain huonoa? Tämähän on jo ihan hirveen surkeaa........ Minä, olen menettämässä kaiken millä merkitystä......... Tai sen tärkemmäin. Turvapaikkkani. Rakkaimman... Joudun odottamaan sitä pahinta, jolloin mikään ei auta.

Kaiken lisäksi isini on tosi ärtynyt ja kiukkunen ... Olen kyllä kestänyt ja puhunut, mutta en kai miknäkään kaikkea kestä
mietin vain että.. Välittääkö isä minusta oikeasti? Välittääkö kukaan?

Mulla kai olis elämä edessä.. suoraan sanottuna en uskalla vielä lähteää .. eikä ole rahaakaan ihan noin vain reissata. Olen kyllä tehnyt yksin juttujakin
😯🗯️😐😐😐

Voi itku.. kun isä ei tiuski, niin se on niin sydämellinen ja hyvä ihminen😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭

Näytän teoilla että välitän, mut miksi se on niin vaikeaa? Joskus olen sanonut että olet tärkeä.. Ootan viimeistä hetkeä, jota ei välttämättä tule... Älkää tuomitko :/

Hopeful23,

Älä huoli, ei sua täällä tuomita. Sä välität varmasti iskästäsi paljon ja olet sen kyllä osoittanut olemalla läsnä ja huolehtimalla hänestä. Sen voit toki sanoakin sitten kun tuntuu siltä.

Sun elämä kantaa kyllä vielä eteenpäin. Olet oikeassa, ei sun tarvitse kaikkea kestää. Sulla on oikeus tehdä myös omia asioitasi. Silloin jaksat paremmin olla myös iskäsi tukena.

Haluatko kertoa täällä ahdistuksestasi? Minä ymmärrän, että sua on ahdistanut kaiken tämän keskellä. Sulla on ollut varmasti vaikeaa, mutta oot selvinnyt ihailtavan hyvin. Kyllä susta varmasti välitetään. Oot ajatuksissani ja toivon sulle kaikkea hyvää. 🙂

Halauksia ja jaksamista tulevaan päivään ☺️❤️

Mä oon ensimmäistä kertaa huolissani itsestäni. Kävin tänään ihmisten ilmoilla
En mä jaksanut puhua mitään, ei huvittanut. Ahdistista kestänyt kolme päivää, en ole saanu nukuttua... Tai huonommin kun yleensä. Missään ei olw hyvä ja kotoa en uskalla lähteä tyhjään kämppään..

Ei edes auttanut että isä voi ihan hyvin ja on pirteä
Se auttaa aina.. En mä jaksa puhua

Käyn siis kaupungilla useinkin mut nyt näin mun perhettä
Ajatuksia pyöri päässä mut en jaksanut taas puhua asiasta joka mua vaivaa.. En mä jaksa vaikka teeskentelen et kaikki hyvin
Yritän jotenkin saada selkoa..
Oon ihan puun ja kuoren välissä. Haluaisin lemmikin mutta ei ole varaa

En uskalla ja jaksa puhua
Pienenä ihmettelin että miks ihmisst rupeaa ryyppää, vetää lääkkeitä, tehdä itsemurhan, miksi masentuu. En enää ihmettele tippaakaan... Elämä on karua ja vaikeaa..
Mä oon syöny välillä tunteisiin mut nyt ei oo nälkä
En mä halua lihoa kuitenkaan...

Voi ahdinko 😭

Hopeful23,

Pystyisitkö mitenkään puhumaan tuosta asiasta jollekulle? Net-tukeen tai perheellesi? Hyvän olon teeskentely käy yleensä voimille ennen pitkää. Voisiko perheesi ehkä auttaa tuossa lemmikin hankinnassa? Onhan ne niin terapeuttisiakin, lemmikit. En tiedä millaista haluat, mutta ainakin kissan voi saada melko edullisesti, jos siihen saa vähän rahallista apua muilta ja ehkä hoitokustannuksiin samaten. Unelma siitä kannattaa ainakin säilyttää! 🙂

Halaan sua ajatuksissani. Sulla on nyt kivinen vaihe elämässäsi, mutta aurinko paistaa vielä sullekin. Oot jaksanut todella hyvin. Toivon että saat vielä nukuttuakin. Elämä muuttuu kyllä tästä paremmaksi.

Tsemppiä! ☺️❤️

Minua itkettää ha ahdistaa

Muut kyselivät vointiani ja tuntuu että muut säälivät minua. Vanhat ystäväni vain stessaavat enkä olw heihin pitäny yhteyttä... Mua pelottaa kohdata ihmisiä
Pelkään itkeä

Elämäni on kyllä surkeaa. Taistella sairautt vastaan jossa ennenpitkää häviö tulee.. Minä en jaksa
Minä en kestä
Itkettää

Hopeful23.

Sinä selviät tästä kyllä. Me ainakin kuunnellaan täällä. Uskallatko kohdata ihmisiä vaikka tekstiviestien välityksellä? Se voi joskus toimia paremmin, jos kasvotusten ei uskalla olla.

Olet oikeasti tärkeä ja kaunis ihminen, jolle on tapahtunut paljon pahaa. Se ei ole sun syytäsi. Toivotaan parasta myös iskäsi suhteen. Aina ei tarvitse jaksaa, ja silloin kannattaa pyytää apua, tai kertoa jollekin, jos pystyy. Ainakin tänne ja net-tukeen voit kirjoittaa. Tai jollekulle läheisistäsi, jos jaksat.

Sinä selviät tästä. Tsemppiä ja halauksia ☺️❤️

Hei
Älä pelkää itkeä. Älä kiltti ryhdy tukehduttamaan tunteitasi. Minulle se kostautui. Tilanne oli tietty erilainen, mutta ei se silti ole hyvä.
Sä selviät kyllä!🙂

en tiedä mikä minulle tuli, välillä pelotta itseänikin. On vain uuvuttavaa, jos kokoajan jotain tapahtuu, jotain pahaa niin ei jaksa muille kertoa. Kerroin kyllä yhdelle ystävälle ahdistumisestani, mutta hänellä on omiakin huolia... Ja puhuin tänne.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa, ja koitan kyllä käsitellä mutta välillä on vain sellainen että en mä vaan jaksa. haluan pois silmistä, pois mielestä tän asian. Välillä en ajattele ollenkaan, välillä kokoajan että kidutan itteäni.. En tiedä mikä on kultainen keskitie.. En tiedä. En mä kotona puhu, en jaksa tuota puolisoa. Tai puhutaan me, mutta niitä näitä ja isälle juttelen milloin mitäkin. Olen ainakin läsnä.

Yritän alitajunnassa valmistua pahimpaan, ihankuin se auttaisi.... En uskalla puhua tai sanoa mitään hyvää kun pelkään että taas jotain tapahtuu. Olen lihonutkin tässä 5kg lyhyen ajan sisällä, ja päätin lopettaa herkkujen syömisen. Kuten aiemmin sanoin, en yhtään ihmettele enää miksi ihmiset rupeaa ryyppää, syömään tunteisiin, vetämään lääkkeitä... Elämä on karua:/

Olen siis kirjoittanut vihkoon asioita, joista pitää puhua kun menen kriisiterapiaan.. Kynnys on kova ja kieltämättä houkuttelisi vain olla hiljaa... En mä tiiä

En kuitenkaan jaksa uudestaan ja uudestaan puhuu pettymyksistä... Kai mä pelkään että ne määrittää mua? Tai en oikeastaan vaan jaksa. En jaksa.
En tosin aio itelleni mitään tehdä, eikä sellaisia ajatuksia ole ollutkaan...

Joo kieltämättä olen mennyt yksin huoneeseen itkemään, enkä osannut puhua kasvokkain veljelleni.. Tuntuu että se miettii että taasko sillä on joku hätä. Kyllä mä silti sille puhun, mutta en aina. On vaan niin paha mieli...

Ajattelen kauhean mustavalkoisesti kaiken :/ Nyt sentään olen ruennut katsomaan komedioita, enkä mitään kauhudraamoja, jotka pelottaa entisestään.