Kuolema on ainut ratkasu(?)
Mulla on menny huonosti viimeset puoli vuotta. Oon käyny mielenterveyshoitajan luona koko sen ajan. Mä en vaan osaa ottaa apua vastaan. Ensin syytin sitä mielenterveyshoitajaa mun pahasta olosta, vasta nyt mä oon tajunnu ettei se todellakaan oo sen syy. Jouduin siis alunperin käymään sen luona viiltelyn ja itsemurha-ajatusten takia.
No nyt se on kuitenkin kesälomalla ja mä en saa mistään apua. Osastolle en tahtois mennä, nythän on kesä ja mun pitää olla töissäkin. Enkä mä jaksa selittää päivystyksessä tästä pahasta, ku en kuitenkaan pääsis osastolle, tai jos pääsisin joutusin kuitenki pois sieltä.
Toisaalta mä oon niin varma kuolemasta, et mua pelottaa. Oon meinannu tappaa itteni monesti, mut jotenki joka kerta ku se jääki tekemättä, mä vihaan itteeni enemmän. Ja sillo ku mua pelottaa mun käytös, mä turvaudun ajatukseen, et saan kuolla. Suunnitelmat on valmiina, mä odotan vaan oikeeta hetkee. Mua vaan pelottaa et perun sit ku se hetki tulee ja taas sama vanha alkaa alusta. Muutaman päivä menee hyvin, mut sit musta palaa, mä oon ilkee läheisilleni ja mun ainut ajatus on ettei millään oo mitään väliä ku mä kuitenki kuolen kohta. Tää ei toimi näin, mun on pakko kuolla tai muuttua.
Ja äiti ei jaksa enää uskoa mua. Se sano et oon ollu loppu viimesen puoli vuotta, et mun pitäis keksiä jotain uutta. Enkä mä jaksa sille yrittää selittää, yritän pyytää apua, mut vastaukseksi saan täydellisen alistamisen ja haukkumisen, kera miljoonan uhkauksen, miten se vois tehä mun elämän vielä vaikeemmaks. Mä en tajuu, miksei se voi auttaa mua.
Kavereille mä en halua puhua tästä, ne on auttanu mua monta kertaa, mut ei nekään enää jaksa. Enkä mä halua jättää niitä välikäteen, silloin ku kuolen. Mä en oo muuttunu mihinkään, vaikka oon luvannu et viiltely ja kaikki tää paha on loppu. Mä en saa tätä loppumaan.
Lääkkeitä en oo kokeillu, koska musta ei oo enää kertoon tästä pahasta enää kenellekkään. Mua ei uskota, koska mun pahaan oloon ei oo mitään syytä. Ei mulla sais olla paha olo, meillä ei oo perheväkivaltaa, eikä mua kiusata koulussa. Kaiken pitäis olla hyvin, mä oon vaan paha ja itsekäs ihminen. Mä tiiän et mun on pakko kuolla, en mä tiiä miks mä tänne kirjotin, ei tähän oo enää mitään ratkasua..
Hei Kiia
Kyllä sinulla on monta muutakin vaihtoehtoa kuin kuoleminen.
Miksi sinulla on paha olla?
Kerroit käyneesi hoitajan luona. Se on hyvä asia. Sinun pitäisi vaan kertoa hänelle rehellisesti pahasta olostasi. Hän ei voi sinua auttaa, ellei tiedä, missä mennään.
Epäilit myös, ettei sinua uskottaisi, koska taustasi on ol. Kyllä sisällä voi olla paha olo, vaikka ulkoisesti asiat näyttävät olevan hyvin. Mutta on tärkeää kertoa rehellisesti, kuinka huonosti voi. Kyllä ammatti-ihminen uskoo, jos et sensuroi puheitasi.
Miksi äitisi ei auta sinua, ihmettelit. Voi olla että hän on keinoton sinun kanssasi. Kerroit myös viiltelystä. Se on aika pelottavaa toisille. On vaikea käsittää, miksi joku satuttaa itseään.
Sinä voit ottaa askeleen äitisi suuntaan ja kertoa hänelle rehellisesti pahasta olostasi ja siitä, miksi ilkeilet, miksi viiltelet.
Sinä olet arvokas ja sinullakin on oma paikkasi meidän toisten keskellä. Arvosta itseäsi ja kerro huolistasi esim. hoitajalle, kun hän palaa lomalta. Tai jos tarvitset lääkäriä, kerro hänelle.
Älä luovuta🙂🌻
Kuolema ei ole ratkaisu, se on kaiken loppu, jonka jälkeen et enää mitään voi muuttaa.
Elämän suunnan muutokseeen löytyy ratkaisuja, jos niitä haluaa ja uskaltaa etsiä.
Kerro äidillesi asiat, niinkuin ne sinusta tuntuu, kerro hoitajalle ja kerro kavereille, kukaan ei voi tietää, mitä sinun pääsi sisällä liikkuu ja miltä sinusta tuntuu.
Jaksa aina vain huomiseen!
Elämä ei aina ole helppoa. Meillä jokaisella on oma polkumme kuljettavana.
Asiat ja tunnetilat jotka tuntuvat nyt ylitsepääsemättömiltä saavat toisenlaisen
näkökulman, kun tarkastelet ja muistelet niitä kuukausien ja vuosien kuluttua.
Olet arvokas ihminen sellaisena kuin olet.
Voimia sinulle <3