siksi pitää jaksaa koska se huominen voikin olla parempi. jos ei nyt ihan huominen huominen sitä ole niin vaikka vuoden päästä jonkun paskemman päivän jälkeen voi olla se parempi huominen edessä ja se tulee aivan noin vain.
Mun uusi terppa sanoi että mulla ja sillä on yhteinen päämäärä ja se on on rakentaa mulle parempi huominen. mie kyllä sanoin että rakenna yksin mulla on menossa lepovaihe juuri nyt.

Kaikella tällä jänkytyksellä halusin vain sanoo, että voi se sullekin joku huominen olla se parempi. sinänsä lääkkeistä olen kyllä myös ihmettelyt, että multakin niiden avulla loppuu aika usein kyyneleet mutta silti tuntuu että itken. Luulisi olevan helpompaa ilman lääkkeitä ja itkisi kunnolla.

Äh, kun jaksais odottaa sitä ’huomista’! Tuntuu kovin epätodennäköiseltä, kun kaikki päivät menee samalla kaavalla. Noh, kaipa se sitten joskus...parempi oliskin.

Onneks sentään olen saanut viiltelyn loppumaan, jotain edistystä sentään🙂 Vaikka välillä mieli tekis helpottaa vähän mieltä, mut lujasti yritän pysyä naarmuttomana! Nyt ei tunnu muulta, kun: Suuren suuri HÖH ☹️ Kun hyppis tasajalkaa ja huutais, mä en ala, mä en jaksa, mua ei kiinnosta, ja sais kiljua äänensä käheeks. Vähän takoa päätä seinään ja kuvitella aamulla auringon paistavan. Voi itku että pitääkin olla tällanen, omituinen ylitunteileva pieni olento! Missä on se katkaisija, jolla käännetään tunteet Off??

Hyvä sulle kun viiltelyn sait loppuun, se on hyvä edistys. Vielä kun mie saisin itsariyritykset loppuun voisi hieman oloani helpottaa.
On/off-nappula pitäsi tästäkin ruumiista löytyy. Mulla menee nyt todella päin persettä tämä viikko. melkein toivoisin ettei sitä huomista tulisi tännekään.

Mun pitää löydä pääni tiiliseinään että lakkaan toimimasta vähäksi aikaa. Tätä ei muuten voikaan uskoa todeksi että yksi päivä yhtä mieltä toisena toista mieltä. ja mulla sentäs on lääkityksin.
kiva sun kaa on kuitenkin puhua.

Vois kyllä joku keksiä sellaisen off-napin... tai olisko kaukosäädin parempi? Sillä vois muunnella muiden ihmisten ajatuksia sua kohtaa... Okei, ehkä ei.

Vitsi ku jaksais tehdä jotai muutakin kuin käydä koulussa ja nukkua. Tässä kaks päivää vaan käynyt istumassa koulussa tekemättä mitään ja tullut kotiin nukkumaan... nytkin vois nukkua ellei pitäis käydä kaupassa ja sillai. Tai ehkei mullaisen kannattais syödä ees... Äh. Pitäis koettaa ajatella vähän positiivisemmin ja koettaa syödä, niin ei särkis päätä niin paljon jatkuvasti ja ehkä tää väsymys helpottais.

Jaksamisia molemmille!

Hohhoijaa, vielä sen lisäks, että menee päin h*lvettiä, niin siihen tuli taas uus paskan "kohokohta". Ihan kun ei olis ennenstään jo kaik maailman murheet niskassa ni eiku vielä vaan lisää. Kuinkahan paljon sitä oikeasti voi kestää, kun sitä vaan tulee lisää ja lisää ja lisää.. eikä alta lähde mitään pois. Kyllä tässä on mietitty ja pohdittu kaikki keinot päästä vähin äänin olemattomiin, mut kun ei niin ei. Epäreilua. Ei mussa enää oo ’naista’ tekemään itsaria, tunnen liikaa muiden puolesta (jos noin voi sanoa)

Vaikka kuinka tekis mieli antaa periks, ei silti tunnu olevan keinoa sitä toteuttaa. Pakko kestää ja katsoa, kuinka kaikki valuu viemäristä alas.

Piti päästä aloittamaan "uus elämä" muualla, mut kas kummaa hieman nuorempana tehty virhe estää... kyllä sai olla viimeinen kerta, kun tämä neitonen lähtee leikkimään yhteiseloa ja yhteisosteluja. Täähän vaan kostautuu pahimman kautta!😟 Jollain ihmeen kummalla kuitenkin löydän itseni huomenna taas töistä. EI kiinnosta, mut pakko mennä. Voi kökkänä.

maanvaiva...eiks vaan, että ollaan ja pysytään elossa, vaikka muiden kiusaks, jollei muu auta??? Parempi se on kun antaa periks, loppujen loppulta.

Kiitos, kun jaksatte kirjotella, tsemppiä kaikille!🙂🌻

Terve teille, ette arvaa miten nyt kävi. Mie kirjotan yhdellä toisella nuorten foorumilla, niin äsken tein sinne otsikon että olenko ainut asperger-nuori joka ei jaksa elää tämmöisenä vaan yrittää itsensä tappaa harva se kuukausi. Sitten vaihoin foorumia ja luin tämän ketjun. Ja taas aloin aatteleen että en kai mie nyt viitti itteeni tappaa kun jää hyvä keskustelu kesken. taas vaihtui kuukausi, jos päättäsi ettei tässä kuussa yrittäisi itsaria, se olisi mulle aika edistystä.

Mie alotan nyt itsarista vapaan helmikuun. haastan muita mukaan (ikään kuin tipaton tammikuu).

Anteeksi jos tungen keskusteluunne,mutta minusta tuntui pahalta lukea esim. maanvaiva,sinun tekstiä ☹️ mutta myös muiden.Itse haluaisin aina kovasti pois täältä,mietin kyllä pitkään,mutta kantti ei vaan kestä.Viiltänyt olen muutaman kerran,mutta en voi pahemmin kun nämä "ystävät" alkaa piikitellä yms...

En vain ymmärrä minkä takia samojen ihmisten tuskan täytyy jatkua..Eikö välillä voisi jo helpottaa? Ajattelen vain että parempi olisi kaikille,jos minä kuolisin,loppuisi murheet ja pääsisin ainakin isin luo.Mutta eihän se mitään ratkaise.En kokisi mitään ihanuuksia,kuten lapseni syntymää,jos ikinä miestä saan.Pakkohan tätä ainaista pas*aa on jaksettava.

Mutta näillä näkyminen se ei ainakaan ole loppumaisillaan.Hmph.Taidan painua nukkumaan,huomenna olisi vielä koe mikä pistää taas itsetunnon nollille,vaikka siitä ei muutenkaan enää ole mitään jäljellä.
Koittakaa jaksaa!

Anteeksi kun aiheutan pahaa mieltä ei ole tarkoitus vaan aattelen kun alan laskeen leikkiä itsemurhayrityksistä, niin sitten ittekin hokaan kuinka epätoivoisia ne on ja sitten lopettaisin edes yrittämästä. ja alkaisin etsiin elämälle tarkotusta.

Kun viimeksi yritin itsaria, niin puhuin siitä aika avoimesti ja olen jopa siitäkin puhunut, kuinka vaikea on jatkaa elämistä muiden joukossa tuollaisen epäonnistuneen itsarin jälkeen.
Sanon mie vaan, että juuri tällä hetkellä on oikeastaan aika vaikea ymmärtää miksi mun läheiset eivät anna mun vaan kuolla. Koska nyt puhutaan lehdissä Kirkan kuolemasta ja hän oli venäläläisortodoksi kuten miekin. Isä Mitrokin on ollut mukana jutuissa ja kerrotaan kuinka Kirka puetaan juhlavaatteisiin viimisen päälle hienona laitetaan arkkuun ja kuinka perhe hänet saattaa matkalle taivaan iloihin. Että täältä lähteminen pyritään kääntämään iloiseksi asiaksi, lausuu isä Mitro.

Niin että kun mun suuresti kunnoittava ihminen lausuu tällaisia ajatuksia julki, ihmettelen miksi mun pitäisi täällä maan päällä jaksaa elää.
Anteeksi tosi paljon mun kirjotus mutta näitä ajatuksia mulle vaan syntyy samalla kun suren Kirkan lähtöä.

Kuuleppas maanvaiva...jokainen meistä kuolee aikanaan. Jollet ole tähän päivään mennessä onnistunut..niin ELÄ jatka.🤕 Nyt ei todellakaan ei ole sun aika. Eikä edes näköjään mun aika. Vaikka tää onkin mun aloittama kirjoitelma, niin en hylkää sun tahi muiden kirjoituksia. Joten tungen näitä hyvin epämääräisiä ajatuksiani sunkin luettavaksi.

Haluan kuitenkin sanoa, että olin tänä iltana (lauantaina) yrittää ajatella itsaria. Olin sittenkin sen verran "fiksu", että soitin ystävälle, joka loi sen verran valoa, että jutellaan huomenna.

Otin pitkästä aikaa veitsen käteen ja yritin viiltää. Viime hetkellä, tai oikeastaan viime hetken jälkeen tajusin soittaa ja sanoa että tuntuu niin perkeleen pahalta!! Sain aikasiks hyvin minimaalisen jäljen, jos sitäkään, mitä ei edes huomaa...mut yritin kuitenkin. Haluan viiltää!!! Se saa kivun siirtymään!!!☹️ SATTUU!!! ☹️

Kumpa olis edes joku, josta ottaa kiinni, joka sanois ettei olis huolta huomisesta!! Baari ilta takana, ja tunteet myllää niin hitosti. Yritän kuunnella musiikkia rauhoittaakseni itseäni. Turhaa.

Näin tänään elämäni (tai tämän astisen) rakkauteni, teki niin hiton pahaa, mut en voinut muuta, kun olla asiallinen...kunpa vaan voisin olla onnellinen!!! Vaikka tossa se veitsi on yhä vieressä, en taida silti. Ehkä helpotti jo vähän, kirjottaa etc. Voi paska, kaik menee päin hittoa!😭

Tämä sitten sinua ottaa kiinni, halaa ja sanoo "huomisesta ei huolta". Helpottiko?
Mullakin oli lauantaina baari-ilta kun tutut pojat soitti heviä. hetken ajan oli kivaa ja enkä ollenkaan erottunut joukosta. Sitten ilta loppui ja mie tilasin taksin ja maksoin sen ilmaisilla taksilapuilla jotka mulle on myönnetty koska olen pönttöaivo. Ja yhtäkkiä taas olinkin aika maassa.

Tänään olin taas terapiassa ja suoraan sanoen me jauhetaan tyhjään sontaa mihin en haluaisi osallistua. Mutta aikuset ja viisaat ovat päättäneet että sitä tarvitsen, sitten mie käyn kaksi kertaa viikko jauhamassa.
Harmi kun olen tämän itsemurhasta vapaan helmikuun kehittänyt, ei ole oikein mitään aateltavaa ja on tyhjä olo.

Kirjotelkaa muutkin mitä teille kuuluu.Jooko.

Joo, sitä minäkin toivon et huominen olis parempi. Ja vain siksi että jaksaisin elää ensin tämän päivän iltaan asti, ja ehkä huomisen jos se tulee elettäväksi. Eihän sitä koskaan tiedä...😯🗯️ No, Lääkäri suuressa viisaudessaan vähensi masislääkettä koska pelkäsi minun lipeävän maniaan, ja tässä sitä ollaan sitten😠 Mä oon ensinnäkin perhanan vihainen koska mitään manian oiretta ei ollu ees näkyvillä... 😠 Niin nyt on tää vitun masis posahtanut päin naamaa, ja ei naurata pätkääkään. Niin, ois kiva jos huominen vois olla hiukan parempi...

Mullakin nyt kyllä ihmetyttää tämä uusi lääke ketä on ahdistukseen. ennen monet asiat jotka mua ahistivat, saivat mut saamaan raivokohtauksen tai yritin itsemurhaa. Nyt ne asiat alkavat naurattamaan tai jos joku vaikka nettifoorumilla sanoo, että tekee itsemurhaa, niin mie sanon että hyvä valinta sulta, tee vain. Ennen mie hain semmoiselle hätänumeroita mihin soittaa. Nuorten foorumeilla näin olen tehnyt, aikusten foorumeilla olen asiasta niin ahistunut, että olen raivonnut kaikille kun kukaan ei tee mitään. No ei tämäkään tapa ole hyvä, koska ei siitäkään tykätä kun olen vähän että kuole tai ole elossa aivan sama mulle.

Bussikussi oli ihmeissään vaikka oli pakkasen takii myöhässä 15min ja mie en raivonnut sille vaan sanoin vain, että lääkitykseni ansiosta saat anteeksi. Joku päivä mie kokeilen mennä seisomaan koulun ruokajonoo, jos sekin onnistuu, niin jo kumma lääke.

Ei vaiskaan tämä ei ole kivaa olleskaan olla pillerin vaikutuksen alaisena aivan eri ihminen mitä olisi ilman pilleriä.
Onko teillä muilla tämmöisiä kokemuksia pillereistä? Mua kyllä haluttaisi lopettaa tämä lääkitys ja ihan itse omana itsenä etsiä keinoja selviintyä tilanteista.

sitäkin tässä mietin ja olen hakenut netistä tietoa mutta en saa selvyyttä. Että olenko mie nyt terveempi vai sairaampi, kun ennen söin masennusukseen lääkettä ja nyt ahistukseen. Kun luin monesta kohtaa, ettei ahdistus ole niin karsea asia vaan siitä voi eräänkin nettilääkärin mukaan päästä eroon, kun ajattelee jotain muuta kun sitä ahdistavaa asiaa. masennus taas voi johtaa vaikka itsemurhaan.

Osaako joku vastata, että olenko nyt terveempi vai sairaampi. Ja oikeastaan syön turhaan ahdistuslääkettä, koska ahdistus ei oikeastaan ole yhtään mitään.

Maanvaiva, en usko, että asiaa voi niin yksioikoisesti sanoa. Että oletko nyt terveempi vai sairaampi. Kyllä ahdistus voi olla erittäinkin pahaa ja johtaa itsemurhaan ja toisaalta masentuneena voi pärjätä suht hyvin. Kaikki on suhteellista ja yksilöllistä.

Vaikka nyt pärjäätkin pilerin voimalla, eikö se silti ole helpompaa kun ei mene voimia suuttumiseen ja raivoamiseen koko ajan?

Terve Xera, kiva sustakin kuulla, kerro välillä mitä sulle kuuluu.
On kyllä kiva kun ei joka asiasta suutu tai ainakin kykenee miettiin vähän pitempää ennenku suuttuu. ja sitten tavallaan onkin oikeus suuttua mutta suuttuu vähän fiksummin kun ennen. Tai ennen ja ennen, ei mun lääkkeen vaihosta ole vielä kovin kauan ja voi tämä olla jokin aika mikä menee ohi, toivottavasti ei. Olen nyt aika moneen tyypin kaa kenen kaa olen tapellut, tehnyt selvityksiä ja olen saanut välejä parantuu.
Mulla näyttäsi tässä suhteessa, että huominen oli parempi, huomisen huomisesta ei tiedä.

Toisaalta tekisi mieli yrjötä lääkkeet pois ja kattoo pärjäiskö ilman, että jos vaikka olisin ilman lääkettäkin fiksu. On tuo yrjöäminen mulla vähän samaa kun monella viiltely, siitä tulee paskan maku suuhun mutta samalla sellainen taivaallinen olotila.
tämmönen lääkefiksuus on vähän samaa kun kirjaviisaus. Kun pohjilmmiltaan kuitenkin on idiootti.

Nyt on muiden vuoro kertoa mitä kuuluu?