Olen uusi tällä foorumilla ja esittelen nyt itseni. Olen 20v taiteellinen nuori nainen, joka opiskelee tällä hetkellä ammattikoulussa. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta sekä paniikkihäiriöstä yli viisi vuotta. Tähän liittyy myös voimakas ahdistus sekä masennus.

Minulla diagnosoitiin 15-vuotiaana paniikkihäiriö, joka vaikutti aluksi koulun käyntiin. Kun en kouluun uskaltanut mennä voimakkaiden kohtauksieni takia, jäi minulta muukin sosiaalinen elämä pikkuhiljaa pois. Tilanne meni niin huonoksi, etten uskaltanut omasta kodistani lähteä ulos. Minulle kokeiltiin useita lääkkeitä ja aloitin psykiatrilla käynnit. Tilanne alkoi pikkuhiljaa helpottaa, kunnes mukaan tuli alkoholi. Tunsin saavani apua alkoholista, koska se teki minusta rohkeamman. Minulle alkoi tulla myös itsetuhoisia ajatuksia ja suunnitelmia. Pian tähän puututtiinkin ja minut vietiin osastohoitoon. En viihtynyt siellä alkuunkaan ja tuntui, että se oli väärä hoitopaikka paniikkihäiriöstä kärsivälle. Silloin en syönyt lääkkeitä.

Kävin yhdeksännellä luokalla osaston koulussa, mikä kuitenkin päättyi kesken. Osastolla päätettiinkin, että olen kykeneväinen jatkamaan opintoja entisessä koulussani. Mutta kuinka ollakaan en uskaltanut kouluun enään mennä, niinpä jäin luokalle. Seuraavana vuonna yllättäen pystyinkin palaamaan kouluun. Minulle löytyi sopiva lääke ja ratkaisu koulun käyntiin. Aloitin opinnot pienryhmässä, mikä auttoi minua todella paljon ja sain peruskoulun suoritettua mainiosti hyvällä keskiarvolla. Minulle tuli kuvioihin mukaan poikaystävä, jonka perässä muutin sitten toiseen kaupunkiin. Sain opiskelupaikan ja asiat tuintuivat luistavan.

Olen hyvin herkkä tunne ihminen. Kun olen ihastunut/rakastunut se tuo minulle paljon voimaa. Puoli vuotta kului uudessa kaupungissa, kunnes erosimme poikaystäväni kanssa. Se iski minuun kovaa ja paniikki oireet ja masennus palasivat. En kyennyt enää kouluun taikka muihinkaan arkipäivän asioihin. Olin taas neljän seinän sisällä. Onneksi osasin avaa suuni ja hakea apua. Lopulta palasin takaisin kotikaupunkiin vanhempieni luokse asumaan. Aikaa kului ja aloin päästä yli erosta. Pääsin töihin ja elämä alkoi taas kulkea raiteillaan.

Aloitin uudestaan opinnot noin vuosi sitten täällä kotikaupungissani. Samalla alalla kuin ennenkin. Opinnot alkoivat hyvin. Kuvioihin tuli uusi poika, jonka kanssa aloimme tapailla. Olin taas ihastunut ja onneni kukkuloilla. Mutta suhde oli hankala, mikä alkoi stressata paljon ja lopulta tulimme siihen tulokseen, ettei sitä kannattaisi jatkaa. Murruin taas ihan täysin, mikä alkoi näkymään jaksamisessani. On kulunut puoli vuotta erosta, mutta vielä tänäkin päivänä mietin sitä.

Tällä hetkellä olen taas aika voimaton. Pelkään mennä kouluun tai yksin ulos. En ole kuitenkaan saanut enään mitään pahoja kohtauksia. Syön nyt toisenlaisia lääkkeitä, mutta en usko niiden oikeen auttavan. Olen alkanut käymään myös psykologilla, mikä on todella hyvä juttu. Mutta silti tunnen oloni yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. Olen yrittänyt etsiä keinoja helpottamaan oloani ja onneksi löysin tämän foorumin. Toivoisin myös löytäväni jonkinlaista juttutoveria.

Mikä helpottaisi? Kokemuksia? Olen alkanut miettimään taas itsetuhoisia asioita, mutta en mitään kuitenkaan tee. Kertokaa myös, jos teillä on hyviä kokemuksia joistain lääkkeistä. Tännekin kirjoittaminen vaati minulta hiukan ponnisteluja, mutta luulen tämän helpottavan!