Kun on aivan rikki, eikä millään ole enää mitään väliä!

Kun on aivan rikki, eikä millään ole enää mitään väliä!

Käyttäjä digna aloittanut aikaan 04.01.2008 klo 23:38 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä digna kirjoittanut 04.01.2008 klo 23:38

Hei!
Olen 19 vuotias tyttö ja olen aivan lopen uupunut tähän maailmaan, kaikki on aivan loppu ja niin raskasta. Luulen kaiken tämän pahan olon ja itsetuhousuuden alkaneen /johtuvan siitä kun menetin poikaystäväni viime vuoden alussa, en käynyt terapiassa en kä osannut puhua kenellekkään ja halusin vain olla yksin ja en pystynyt näyttämään tunteitani. Olin ammattikoulussa ja kun en pystynyt menemään tapahtuneen jälkeen muutamaan vk kouluun niin tuli erotodistus postissa. Silloin viimein tunsin itseni turhaksi ja mtn tekemättömäksi ja samalla surin niin paljon kun vain ikinä voi kuvitella edemennyttä poikakaveria, olin suoraan sanottuna itsemurhan partailla ja aloin jo miettimään miten sen teen ja pääsisin rakkaan luokse taivaaseen.

No jotenkin ihmeem kaupalla siitä ajasta selvisin kun syyskuun 2007 sain kuulla ystäväni kuolleen se oli myös liikenne onnettomuus, menin shokkiin että taasko miten pitäisi reakoida jotenkin heräsin siitä ikuisesta unesta ja omasta elämästä ei ollut mtn päivämääriä eikä aikoja eikä niistä tietoakaan olin vain kun piti elää aivan turhaa ja turtana..enkä muista ajasta mtn kunnes kuulin tämän kaverini kuolleen. Siitä alkoi varsinainen tuska ja kipu henkisesti. Olin varma että mikään muu ei enää auta kuin kuolema. Töitä tein kuin hullu ja kun ei ollut vaihto ehtoja. Uuvuin lopullisesti henkisesti. Kävin vain töissä ja nukuin ei mtn sosiaalisia tilanteita no sitten työn antajakin jo huomasi kun menin niin huonoon kuntoon että jokin on pielessä no joudun pakolla kertomaan mitä oli tapahtunut ja sain 3 päivää sairaslomaa, sen ajan vain itkin ja podin kaipuuta menneistä ajoista ja edesmenneistä ihmisistä.

Olen aina ollut varautunut miehien suhteen ja silloin tuli niitti. Olin tapaillut muutamia kk yhtä poikaa(tunsin siitäkin suurta syyllisyyttä kun tapailin toista ihan kaverina ja poikakaverini oli vasta lentänyt poissa ja minä vaan kaveraan täällä) no se vaan jatkui jotenki hakiin turvaa ja jotain ystävää kun olin niin yksin ja tämä henkilö tuntui hyvin siihen sopimaan siihen asti kun kaikki muuttui.

Eräänä iltana hän sanoi tulevansa käymään luonani kun olin puhelimessa kuulostanut niin itsetuhoiselta ja halusi tulla vain katsomaan että kaikki oli ok, mietin hetken ja sanoin että voit tulla, nooh päästin hänet sisään ja istuttiin siinä sohvalla vierekkäin ja katsottiin tv ja vöhön juteltiin ja selvitin ajatuksiani hänelle kun hän halusi tulla kuuntelemaan joka oli kyllä vaikeaa minulle en koskaan ole osannut puhua asioistani varsinkaan näin aroista. No se ilta siitä jatkoi hän vain jäi pidemmäksi ajaksi.

Minua väsytti todella, sanoin meneväni lepäämään hetkeksi hän kysyi haluanko että hänkin tulee seuraksi sanoin että voin mennä yksinkin että katso vain tv, noh satuin nukahtamaan hetkeksi ja kun heräsin hän oli vieressä ja koskettelemassa minua,.olin aivan shokissa en tiennyt mitä sanoisin hän vain yritti ja yritti en pärjännyt hänelle voimissa sanoin ei hän vain jatkoi kunnes koko homma meni niin pitkälle että hän alkoi uhkailemaan väkivalloin itkin vain ja en käsittänyt hän vain piti seinää vasten ja kuristi. Hän sai raahattua minut sänkyyn, ja loput arvaaatte miten siinä käy kun ei vain voimilla pysty pistämään vastaan, huuskin ja riehuin viimesillä voimilla, mutten pärjännyt.Hän raiskasi minut, vähintäänkin käytti väkivalloin hyväksi😭

Nyt tästä on jotain muutama kk kulunut ja olen yrittänyt olla sekoamatta lopullisesti. Sekä olen yrittänyt kerätä voimia mennä poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta en ole pystynyt. Pelkään häntä, että hän tulee uudelleen kotiini taikka töihini riehumaan. Pelkään kulkea ulkona sekä kokoajan on olo että jokin seuraa minua.

Yhtä aikaa olen aivan lopussa ja uupunut. Pettynyt itseeni kun päästin hänet sisään minun syyni kun olin niin sinisilmäinen että antoin hänen tulla luulin että hän halusi todella auttaa ja olla tukena.

Ainut mihin pystyn on käydä töissä että pystyn ruokkimaan itseni ja koirani.
Tällä hetkellä olen varma että tulen tekemään itselleni jotain. tämä tuska ei helpota koskaan, enkä kykene menemään lääkärille saatisitten hakemaan muuta apua, olen pohjalla, olen varmaan niin pohjalla ettei ole muuta tehtävissäkuin kuolema.
Kirjoitin viimesillä voimillani tämän, kiitos siitä mahdollisuudesta.’
en tiedä miten selvitä tästä, olisin kiitollinen jos joku voisi antaa edes yhden neuvon miten päästä elämään kiinni. tämä aika on ajanut minut masennuksen partaille enkä usko että tulen ikinä saamaan elämääni edes kohtuu hyvänä takaisin se on riistetty minulta ja sitä en tule koskaan enää saamaan takaisin, se on kurja tosiasia.eikö?😞

Olen jo laskeskellut valmiiksi ison määrään lääkkeitä että jokun päivä kun niitä on tarpeeksi pääsen rakkaani luokse taivaaseen täältä kaikelta pahalta.
Ihmiset tietenkin ajattelevat että olen itsekäs, mutta minusta on itksekästä elää muiden vuoksi ja tuntea kaipuuta ja tuskaa niin paljon että ei pysty edes sängystä nousemaan, en todella tiedä mitä tehdä, auttakaa hyvät ihmiset jos on enää mtn tehtävissä.😞

Käyttäjä Miss_Furiou kirjoittanut 12.01.2008 klo 23:41

Jooh,mä oon kans sun ikiä oleva sinkkutyttö,jolle alkaa taas masennus nousemaan pintaan....mä mietin itsemurhaa myös ajoittain ja nyt alkaa taas tuntumaan siltä...tiedän,kyllä,mitä on olla loppuun palanu...hyvä,ettei itestäni tunnu samalta ton kaksoistutkinnon kanssa ja muutenkin....nyt on taas tullu voimattomuutta,ettei oikein jaksa mitään...tunnen itteni nyt niin yksinäiseks,että....

1 kaveri poistunu elämästä,viime keväänä vielä tuli mun luo,nykyään on vaa vihoissa mulle...Ja muuttaa Helsinkiin ja 1 toinenkin muuttaa pois entisestä asuinpaikastani....1 poika,johon olin ihastunu kunnolla ja johon nyt on suhteet viilentyny. Kyllä tervehditään toisiamme,mut siinä kaikki. Mulla ei oo ees sen numeroo. Ihmiset vaa poistuu mun elämästä enkä mä kuule niistä enää sen kummemmin. Mä olen niin yksin...en nää niitä enää....ja sinkku oon. Huono itsetunto muutenkin,tuntuu,ettten ole miehelle tarpeeksi riittävä naisena...nyt alkaa taas tulemaan masennus ja pitäis jaksaa just nyt etenki koulua.

Et ole ainut,jonka elämä on kaaoksessa. Olen päättäny jättää viiltelyn,kun tuntuu,että sitä tekee enemmän teinit,varhaisnuoret,mut ei se oo niin helppoa...tuntuu niin haikeelta sen pojankin takia,en tiedä...niin,ettei kestä...tuntuu,etten tee täällä maan päällä enää mitään....eipä musta hirveesti apua oo sulle.....sori...☹️

Käyttäjä karvajalka kirjoittanut 15.01.2008 klo 19:37

tervehdys ystäväni!!

Minulla on vähän saman laisia ongelmia ollut. Olen päässyt elämän makuun takaisin kun ystäväni vei minut terveydenhoitajan luo. Itkin ja kerroin hänelle koko stoorin miehien pahuudesta. Terveyden hoitaja ohjasi minut psykologille joka sai minut ajattelemaan asiaa sen oikealta kannalta. On tyypillistä että uhri ajattelee olevansa asiaan syyllinen. Mutta totuus on jotain ihan muuta. Ei kannata antaa elämän valua ohitse jonkun toisen ilkeyden tähden. Koska on myös mahdollisuuksia muuhunkin. Toki tämä tie ei ole helppo mutta kokemuksesta tiedän että kannattaa yrittää. Rohkaisisin sinua kääntymään jonkun ammtti ihmisen puoleen.. terveydenhoitajan, lääkärin tai... minkä koet olevan sinua lähimpänä. Kokeile tätä koska sinulla ei ole mitään menetettävää. Yksin tälläisen asian kanssa ei pärjää. kokeilin sitä yli 10 vuotta huonolla menestyksellä. Sitä ei voi unohtaa. Elämää ei eletä kenellekkään muulle kuin itselle. Sinulla on vasta nähtynä elämää lyhyt jakso joka valitettavasti sisältää pajon pahoja asioita. Itsetänikin tiedän että tuosta ei ole elämässä kuin suunta ylöspäin. Mieti myös niitä positiivisiakin asioita joita sinun on mahdollista elämääsi saada. Saat ne taas näkyviin yhdessä ammattiauttjien kanssa. Itse myös aloin miettimään aikoinani että mitä aiheutan läheisilleni itsemurhallani. He joutuvat ehkä kokemaan syyllisyyttä, masentuneisuutta ja pahaaoloa lopun ikänsä. Sitä minä en halunnut rakkailleni aiheuttaa.

En tiedä onko tässä mitään järkeä mutta tahdon toivottaa sinulle mahdottomasti voimia🙂🌻