Kun kuolemasta on tullut ystävä.

Kun kuolemasta on tullut ystävä.

Käyttäjä Ahdistunut Perhonen aloittanut aikaan 04.09.2018 klo 21:35 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Ahdistunut Perhonen kirjoittanut 04.09.2018 klo 21:35

Mua on nyt noin viikon ahdistanut normaalia enemmän. Eilen jopa aloin miettimään itseni tappamista. Kerroin tuntemuksistani kaverilleni ja poikakaverille. Poikakaverini ei oikein ymmärrä tilannetta, sillä ei ole omistanut ketään kaveria jolla olisi masennus.

Tiedän ettei itsemurha ole mikään ratkaisu, enkä aio toteuttaa sitä. Ahdistaa vain se kun ajattelen sitä lähes joka päivä, mutta eilen aloin jo miettimään eri toteutuskeinoja…

Mun syömistavat on kans alkaneet taas muuttumaan näin vuoden jälkeen… Skippaan ruokia ja jos syön jotain niin pyrin kuluttamaan kaiken jos en jopa enemmän kaloreita kuin oon syönyt. Paino on kyllä samassa taas kuin vuosi sitten mutta ahdistaa kun haluisin olla laiha mutta en pysty hillitsemään mun syömisiä. Helposti saatan syödä 200g suklaata, ensin tietysti iloisena mutta sitten tulee kauhea syyllisyys ja ahdistus.
Vihaan tätä.
Siksi tuntuukin et olis itselle vaan helpompaa kuolla…☹️

En oo myöskään kertonu mun hoitajalle asiasta. Oon nyt muutaman viimisen viikon aikana vaan esittänyt et kaikki on ok, vaikka ei tosiaankaan oo ollu…
Torstaina olis sitten tapaaminen ja haluaisin kertoo kaiken mut en vaan pysty.. Oon suunnitellu kirjottaa kaiken paperille ja antaa sen sitten mun hoitajalle.

Toivoisin jonkun näköistä intensiivijaksoa mut tuntuu et mun ongelmat ei oo tarpeeks isoja sinne… En vaan tiedä enää mitä teen. Vihaan mennä nukkumaan koska tiedän että sitten tulee aamu ja pitää herätä tähän helvettiin… Elämästä on tullut liian vaikeeta.

Käyttäjä Inkkuu kirjoittanut 05.09.2018 klo 20:05

Toi kuulostaa tosi paljon mun elämältä.. viime perjantaina mun yks ope meni kertoo mun luokanvalvojalle, et viiltelen, vaikka mä luotin siihen et se osaa olla hiljaa.. no eipä osannu.. nyt oon vaan nää päivät sitte miettiny et entäs jos vaan tappais ittensä, tai ei vaan heräis aamulla enää..

mut niiku sanoit itsemurha ei oo ratkasu.. voisiksä puhuu jollekki? koulutekkari, ope, tai vaiks joku aivan muu kehen voit luottaa? jaksuja sulle elämä voittaa vielä, vaikka nyt on huonompi kausi😍

Käyttäjä Anna_Saapas (Vapaaehtoinen) (Palveluoperaatio Saapas (Lasten ja nuorten keskus ry )) kirjoittanut 08.09.2018 klo 12:01

Ahdistunut Perhonen kirjoitti 4.9.2018 21:35

Mua on nyt noin viikon ahdistanut normaalia enemmän. Eilen jopa aloin miettimään itseni tappamista. Kerroin tuntemuksistani kaverilleni ja poikakaverille. Poikakaverini ei oikein ymmärrä tilannetta, sillä ei ole omistanut ketään kaveria jolla olisi masennus.

Tiedän ettei itsemurha ole mikään ratkaisu, enkä aio toteuttaa sitä. Ahdistaa vain se kun ajattelen sitä lähes joka päivä, mutta eilen aloin jo miettimään eri toteutuskeinoja...

Mun syömistavat on kans alkaneet taas muuttumaan näin vuoden jälkeen... Skippaan ruokia ja jos syön jotain niin pyrin kuluttamaan kaiken jos en jopa enemmän kaloreita kuin oon syönyt. Paino on kyllä samassa taas kuin vuosi sitten mutta ahdistaa kun haluisin olla laiha mutta en pysty hillitsemään mun syömisiä. Helposti saatan syödä 200g suklaata, ensin tietysti iloisena mutta sitten tulee kauhea syyllisyys ja ahdistus.
Vihaan tätä.
Siksi tuntuukin et olis itselle vaan helpompaa kuolla...☹️

En oo myöskään kertonu mun hoitajalle asiasta. Oon nyt muutaman viimisen viikon aikana vaan esittänyt et kaikki on ok, vaikka ei tosiaankaan oo ollu…
Torstaina olis sitten tapaaminen ja haluaisin kertoo kaiken mut en vaan pysty.. Oon suunnitellu kirjottaa kaiken paperille ja antaa sen sitten mun hoitajalle.

Toivoisin jonkun näköistä intensiivijaksoa mut tuntuu et mun ongelmat ei oo tarpeeks isoja sinne... En vaan tiedä enää mitä teen. Vihaan mennä nukkumaan koska tiedän että sitten tulee aamu ja pitää herätä tähän helvettiin... Elämästä on tullut liian vaikeeta.

Heippa Ahdistunut Perhonen. On hienoa, että tunnistat keinot, joista olisi sinulle apua. Asioiden kirjoittaminen paperille on hyvä idea, jos puhuminen tuntuu hankalalta. Nämä asiat ovat totta sinun elämässäsi ja on tärkeää, että saat apua. Kannustan sinua kirjoittamaan kirjeen ja antamaan sen hoitajalle seuraavalla käynnillä. Iloa ja valoa elämääsi. 🌻🙂🌻

Käyttäjä Ahdistunut Perhonen kirjoittanut 08.09.2018 klo 16:28

Inkkuu kirjoitti 5.9.2018 20:5

Toi kuulostaa tosi paljon mun elämältä.. viime perjantaina mun yks ope meni kertoo mun luokanvalvojalle, et viiltelen, vaikka mä luotin siihen et se osaa olla hiljaa.. no eipä osannu.. nyt oon vaan nää päivät sitte miettiny et entäs jos vaan tappais ittensä, tai ei vaan heräis aamulla enää..

mut niiku sanoit itsemurha ei oo ratkasu.. voisiksä puhuu jollekki? koulutekkari, ope, tai vaiks joku aivan muu kehen voit luottaa? jaksuja sulle elämä voittaa vielä, vaikka nyt on huonompi kausi😍

Harmi kuulla että sulle kävi noin☹️
Itse en käy koulua joten mulla on ainoastaan omahoitaja ja lääkärikontakti. Mutta ketään aikuista mulla ei ole kehen luottaisin mun asioita kertoa...
Ja mulla peruuntui nyt tuo omahoitaja aikakin vaikka olisin just halunnut päästä purkamaan kaiken paskan mitä mun päässä pyörii, mutta ei voi mitään☹️ kiitos, jaksamisia sullekkin!!
😍🙂🌻

Käyttäjä Ahdistunut Perhonen kirjoittanut 08.09.2018 klo 16:30

Anna_Saapas kirjoitti 8.9.2018 12:1

Ahdistunut Perhonen kirjoitti 4.9.2018 21:35

Mua on nyt noin viikon ahdistanut normaalia enemmän. Eilen jopa aloin miettimään itseni tappamista. Kerroin tuntemuksistani kaverilleni ja poikakaverille. Poikakaverini ei oikein ymmärrä tilannetta, sillä ei ole omistanut ketään kaveria jolla olisi masennus.

Tiedän ettei itsemurha ole mikään ratkaisu, enkä aio toteuttaa sitä. Ahdistaa vain se kun ajattelen sitä lähes joka päivä, mutta eilen aloin jo miettimään eri toteutuskeinoja...

Mun syömistavat on kans alkaneet taas muuttumaan näin vuoden jälkeen... Skippaan ruokia ja jos syön jotain niin pyrin kuluttamaan kaiken jos en jopa enemmän kaloreita kuin oon syönyt. Paino on kyllä samassa taas kuin vuosi sitten mutta ahdistaa kun haluisin olla laiha mutta en pysty hillitsemään mun syömisiä. Helposti saatan syödä 200g suklaata, ensin tietysti iloisena mutta sitten tulee kauhea syyllisyys ja ahdistus.
Vihaan tätä.
Siksi tuntuukin et olis itselle vaan helpompaa kuolla...☹️

En oo myöskään kertonu mun hoitajalle asiasta. Oon nyt muutaman viimisen viikon aikana vaan esittänyt et kaikki on ok, vaikka ei tosiaankaan oo ollu…
Torstaina olis sitten tapaaminen ja haluaisin kertoo kaiken mut en vaan pysty.. Oon suunnitellu kirjottaa kaiken paperille ja antaa sen sitten mun hoitajalle.

Toivoisin jonkun näköistä intensiivijaksoa mut tuntuu et mun ongelmat ei oo tarpeeks isoja sinne... En vaan tiedä enää mitä teen. Vihaan mennä nukkumaan koska tiedän että sitten tulee aamu ja pitää herätä tähän helvettiin... Elämästä on tullut liian vaikeeta.

Heippa Ahdistunut Perhonen. On hienoa, että tunnistat keinot, joista olisi sinulle apua. Asioiden kirjoittaminen paperille on hyvä idea, jos puhuminen tuntuu hankalalta. Nämä asiat ovat totta sinun elämässäsi ja on tärkeää, että saat apua. Kannustan sinua kirjoittamaan kirjeen ja antamaan sen hoitajalle seuraavalla käynnillä. Iloa ja valoa elämääsi. 🌻🙂🌻

Itseasiassa ystäväni kertoi että jos on vaikeaa puhua, kannattaa tehdä se kirjemuodossa. Mutta kuten aijempaan viestiin vastasin, ikäväkyllä hoitajani joutui perumaan tapaamisen😭 mutta kiitos! ☺️❤️

Käyttäjä jenssii kirjoittanut 12.09.2018 klo 23:45

Oh en oo ikinä ennen tavannut ketään, kenen tarina kuulostaa ihan mun elämältä 😣 tsemppiä❣️