kuinka päästä rakastumisen tunteesta
Seurustelin n.vuoden pojan kanssa johon luotin. Luotin aivan satasella. Ihminen jolle olin oma itseni. Jolle uskalsin olla rehellinen.
Poika välitti, välitti ehkä liikaakin. En ollut valmis niin suureen.
Poika haaveili perheestä, kodista, ja oli rakentamassa elämää näiden haaveiden ympärille. Hän muutti tulevaisuuden suunnitelmia minun takia ja tuntui että olin hänelle kaikki.
Tunsin iteni liian pieneksi ja kokemattomaksi ottamaan vastaan niin voimakkaita tunteita mitä poika minulle vuodatti. Tunsin itseni liian nuoreksi suunnittelemaan elämää. Ahdisti. Lopulta olin niin ahdiatunut että lopetin suhteen ja uskoin sen olevan molemmille parempi.
Kuulin miten olin murskannut elämän, vienyt ihmiseltä pohjan. Olen aina ollut luonteeltaan herkkä, muita ehkä liiankin paljon ajatteleva ja empattinen ihminen. Kuuntelin poikaa ja yritin tukea. Peitin tunteeni ja käperryin itseeni.
Samoihin aikoihin mummoni kuoli. Kävin auttamassa pappaa kotitöissä. Matkalla papan luolta kämpille puhuin exäni kanssa puhelimessa. Kannustin että elämä kantaa. (Kielsin viimeiseen asti kaikki lämpimät ajatukset/tunteet itseeni, koska ajattelin olevan parempi että hän pääsee minusta eroon.) En kertonut tästä exälleni etten vahingoita häntä lisää.
Uskoin olevani täysi nolla ja pojan löytävän paremman. Elin itsesäälissä ja vajosin pohjiin. Niin kävi ja kohta yhteydenpitomme jäi..Hän löysi ihmisen joka pystyi siihen mihin itse en pystynyt.
Samoihin aikoihin pappani pääsi vanhainkotiin. Romahdin. Läheiseni jotka olivat tarvinneet tukea, löysivät avun. Jouduin kohtaamaan omat tunteeni ja vajosin.
Onko täälä ihmisiä jolla on jotain sanottavaa. Miten olette selvinneet itseayytöksistä? Saaneet toivoa ja etenkin unohtaneet rakkaan ihmisen, rakkauden jonka itse olet tyrinyt etkä takaisin saa.
Tästä on siis lähelle kaksi vuotta. Välillä tuntuu että asiat ovat mallillaan. En ole silti tämän jälkeen voinut uskoa uuteen suhteeseen. En vain pysty.
Onko jollain kokemusta että ihan oikean aidon luottamuksen ja rakkaudentunteen jälkeen kohtaa vielä uuden ihmisen. Sellaisen joka aidosti tuntuu oikealta.
Ihana jos jollain on sanottavaa. Olen tarvinut tässä suossa eikä loppua näy.
Rakkaus on jokaiselle niin henkilökohtainen asia. Sun pitää hyväksyä että et voi heittäytyä toisen haaveisiin mukaan ja joutua elämään ahdistuksessa/pelossa, vaikka olisit kuinka häntä rakastanut. Itse en ole vielä tähän päivään mennessä osannut antaa itselleni kunnolla anteeksi ja tuntuu että menetän palasen hyvyyttäni joka kerta kun joku pettyy minuun. Kai sitä pitäis vaan ajatella että elää tätä elämää itsensä takia, eikä muiden. Ja että pitäis päästää irti, koska näin vaan satuttaa itseään. Mut ei se oo niin helppoo... Jos lähtisit siitä että tekisit jotain itses vuoks, käy vaikka kylpylässä jos varaa on, tai käy pitkä kävely luonnossa, hemmottele itseäs. Usko siihen että sulla on oikeus elää ja sun ei tartte olla riippuvainen kenestäkään. Sä olet varmasti upea ihminen ja kyllä joku toinenkin tulee sen vielä ymmärtämään. Käytä voimas itses vahvistamiseen ja se joku, johon voit vielä luottaa ja jonka kanssa voit luoda jotain uutta ja kaunista, kävelee vielä vastaan. Voimia sulle ja muista arvostaa itseäs!😍