Elämä tuntuu tosi merkityksettömältä ja on tuntunut jo toosi pitkän aikaa.. mietin melkein joka päivä jossain vaiheessa että olis vaan niin paljon helpompaa jos oisin kuollut. Oon sairastanu syömishäiriötä melkeinpä kaikissa muodoissaan suurimman osan mun nuoruudesta (oon nyt 19) enkä voi sanoa että parempaan päin oltais menossa :-/ Luulen että mulla on myös jonkinasteista diagnosoimatonta maanis-depressiivisyyttä (nyt hoidettu ja huomattu lähinnä masennusoireita) Vuosien hoito osastojaksoineen ja lihotuksineen ei oo toiminut ollenkaan. Nukkuminen ja syöminen on perseellään. Suurin osa ajasta menee kouluun ja syömishäröilyyn. En pysty ollenkaan huolehtimaan mistään ja keskittymiskyky ja elämähallinta ihan hakusessa. Vielä hetki sitten tuntui että vois mennä vähän paremmin, mutta nyt oon taas ihan hajalla… Ihmissuhteet on mitä on: en oo kellekään ”se ykkönen” ja tuntuu ettei ketään oikeen kiinnosta mitä mulle kuuluu. Kavereita mulla kyllä on silleen että baarissa käyn ja näin. Oon kuitenkin kaikille se, joka valitaan kun ei oo muita vaihtoehtoja ja tuntuu että näin on ollut koko mun elämän ajan. Oon useimmille vaan kauhea taakka, riippakivi. Enkä ees pidä kauheesti ihmisistä, oon aika herkkä ja pohdin liikaa mitä ihmiset sanoo. Useimmat ihmiset on petollisia ja itsekkäitä ja mun on vaikea kestää se. Oon ollu aina myös jotenkin outo ja on ollu vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä vaikka oonkin sosiaalisesti ihan taitava, luotettava enkä liian arka. Toisaalta myös ajan ihmisiä mun ympäriltä pois kun pelkään niin paljon yksin jäämistä (joo, logiikka, I know…) Nytkin muutamalla kaverilla on tulossa bileitä joihin kaikki on kutsuttu – paitsi mut tottakai. Tuun varmaan kököttämään kotona sitten ne illat yksin ryypäten. En uskalla päästää ihmisiä tarpeeksi lähelle mua minkä takia hakeudun tosi epäterveellisiin suhteisiin ja satutan itseäni melkeinpä tietoisesti. En luota keneenkään eikä moni mun elämässä oo oikeestaan antanut syytä siihen. Itsetunto ihan pohjalukemissa ja tuntuu että kaverit, tulevaisuus, terveys, elämä ja muut lipuu päivä päivältä vaan kauemmas. En tiedä mitä voisin tehdä tähän mun pahaan oloon, osastolle en mene koska liian huonoja kokemuksia sieltä enkä koe sen auttavan mua mitenkään. Todellisuudessa en varmaankaan ees haluis kuolla mutta en nää mitään ulospääsykeinoa tästä tilanteesta ja huonosta olosta enkä tiedä kenelle voisin ees puhua kun ulospäin pidän aika toimivia kulisseja pystyssä. Tuntuu että ajaudun vaan lähemmäs sitä hetkeä kun en herääkään seuraavana aamuna. Sinänsä sääli, koska oon periaatteessa ihan fiksu ihminen. Argh 😯🗯️