Itse vaihdoin koulua, vaihdoin koko kaupunkia sen takia että pääsisin karkuun vanhoja kaunojani koulua ja ihmisiä kohtaa joita olin siellä kohdannut, luultavasti.
Omasta mielestä jos haluaa kavereita, muutoksen on lähdettävä itsestä. Oma ongelmani on, että olen todella huono aloittamaan puheinaiheita ja pitämään niitä yllä jos kyse on ventovieraista ihmisistä, yksin kertaisesti ensimmäiset keskustelumme ovat täynnä pitkiä piinaavia hiljaisuuksia.
En saanut kunnon ystäviä, mutta sain tuttuja ja koulukavereita, joita en nääkkään kuin koulussa.
Kyllä koulussa pärjää myös ilman kavereita, siskoni on elävä esimerkki, hyvin aktiivinen nuori lapsonen jota hyljeksittiin pituuseron ja ei päälle päin kuuluvan lukuhäiriön takia. ( Ei edes sönköttänyt, eikä puhe tökkinyt. ) Hän eli pitkään ilman ystäviä, nykyään hänellä kuitenkin alkaa olla ystäviä jos toisen laisia.
Hassua sinänsä, missä siskoni kaverit ovat kasvaneet, omani ovat pienentyneet. 😟
Peilin edessä hajoittelu oikeasti auttaa, kun siihen jaksaa panostaa. Ihmistaidot eivät seisomalla kehitys. ☺️