Kotona paha olla….

Kotona paha olla....

Käyttäjä Cupcakeghost aloittanut aikaan 12.08.2012 klo 22:21 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Cupcakeghost kirjoittanut 12.08.2012 klo 22:21

Vanhempani erosivat ollessani 3-vuotias. Ainoa muistoni siitä, kun vanhempani asuivat vielä yhdessa on se, että he vain huusivat toisilleen. Asun äitini luona ja minulla on 1 pikkusisko, mutta myös 2 sisarpuolta sekä 1 velipuoli. Äiti löysi uuden miesystävän melko nopeasti eron jälkeen…tai niin ainakin muistaisin. Silloin minua ei häirinnyt ajatus isä puolesta. Olen tullut isä puoleni kanssa toimeen aina ihan hyvin, mutta varsinkin nyt, kun olen kasvanut olen huomannut, että hän valittaa minulle ja siskolleni enemmän kuin omille lapsilleen jne. Se on kuitenkin melko pieni asia, mutta välillä se tuntuu melko pahalta ettei saa tehdä jotain mutta muut saavat tehdä. Pahinta on kuitenkin se, että äiti huutaa koko ajan. En muista elämässäni sellaista aikaa ettei siihen liittyisi muisto äidin huutamisesta. Äiti huutaa tavallisesti kotiaskareista,koiran ulkoiluttamisesta jne. mutta hänellä on myös tapana syyttää esimerkiksi siitä, että vauva (nuorin sisarpuoleni) huutaa koko ajan tai koira ei tottele. Hän syyttää asioista joihin en voi itse vaikuttaa ja myös hänellä on tapana haukkua minua jos epäonnistun jossakin. En ole ikinät tykännyt kertoa äidilleni asioitani ja välillä, kun kerron hän myöhemmin huutaessaan kääntää sanomani minua vastaan. Monesti hän myös syyttää minua asioista mitä en ole tehnyt…..huuto alkaa liian monesti väärinkäsityksestä. En ikinä sano takaisin äidille, kun tämä huutaa sillä aina jos sanon saan vain lisää huutoa. Eli minä siis vain itken ja syytän taas itseäni jostain, kun äiti huutaa. Ja äiti huutaa todella useasti. Minua on myös kiusattu viimeiset 8-vuotta ja olen nyt menossa 9-luokalle. Minusta on tullut todella herkkä ja ujo. Sairastuin vakavaan masennukseen 2 vuotta sitten eikä se ole hellittänyt yhtään. Lisäksi minulla on jonkinlainen syömishäiriö vaikken siitä ole tahtonut puhua kenellekkään, Olin ennen hyvä koulussa, mutta sitten masennuin ja nyt äiti huutaa minulle koko ajan siitä kuinka laiska olen jne. Olen yrittänyt pärjätä masennukseni kanssa, mutta äiti murskaa unelmani aina huutamalla kuinka huono olen ja kuinka en ikinä tulisi pärjäämään jossain..Ainut asia mikä pitää minut enää hengissä on se,että saan nähdä harvoja kavereitani ja käydä keikoille jne. sillä musiikki on minulle todella tärkeää…äiti ei kuitenkaan anna minun paljoa käydä missään ja se ahdistaa minua sillä en tiedä kauan enää jaksan pitää elämästä kiinni, kun kotona on koko ajan vihainen ilmapiiri ja paha olla enkä pääse juuri mihinkään. Nykyään monesti minä vain itken ja tahdon vain pois kotoa. Isälläni käyn joka toinen viikonloppu, mutta hänen luonakaan ei ole mukava olla. Isäni ei tee melkein muuta kuin vain juo,käy tupalalla ja nuku ollessani pikkusiskoni kanssa hänen luonaan. Äitini myös koko ajan huutaa isästä minulle. Hän haukkuu isää minulle sekä isän sukulaisia myös. En tiedä miten toisaalta suhtautuisin asiaan…..Odotan sitä, että pääsisin lukion alkaessa muuttamaan pois, mutta siihen on vielä vuosi aikaa enkä tiedä jaksanko sinne asti….tätä on kestänyt jo niin pitkään. Tahtoisin vain normaalin perheen missä ihmisillä olisi hyvä olla ja joku välittäisi ;__;

Käyttäjä troubles kirjoittanut 14.08.2012 klo 13:55

Kohtuuttoman paljon joudut kestämään läheistesi taholta. Äitisi toimia on mahdoton ymmärtää. Kuinka voi olla omaa lastaan kohtaan noin julma ? Oli syy mikä hyvänsä, mikään ei oikeuta aikuista käyttäytymäännoin halpamaisesti. Tarvitsisit nyt kaiken mahdollisen tuen, mutta tuntuu, että kotona se ei tule toteutumaan.
Oletko soittanut nuorten auttavaan puhelimeen ? Sieltä voisit saada neuvoa, onko olemassa paikkaa, joka voisi tarjota sinulle vakaamman ja kannustavan paikan .
Toivottavasti äitisi herää jossain vaiheessa tajuamaan, miten väärin on toiminut sinua kohtaan. Et ole huono etkä tuomittu epäonnistumaan.Ansaitset onnen ja tulla rakastetuksi siinä kuin muutkin. Älä anna periksi 🙂👍

Käyttäjä Cupcakeghost kirjoittanut 20.08.2012 klo 16:39

Kiitos ... c: En ole vielä kauheasti puhunut asiasta kenellekkään, kun ei ole aina ihan rohkeus riittänyt. Ehkä kuitenkin joskus tässä uskallan.

Käyttäjä VimmaVamma kirjoittanut 30.08.2012 klo 00:12

Kuulostaa vähän samalta kuin oma tilanteeni kotonani 20 vuotta sitten ja elän sen aiheuttamien traumojen ja niiden seurausten keskellä vieläkin. Huutaja oli tosin isäni. Uskon, että tämä vääristi mieskuvaani ja ajauduin sitä kautta sadistisen väkivaltaiseen parisuhteeseen. Koin, etten voinut tuosta henkisen väkivallan helvetistä kuin paeta ja hain opiskelemaan alaa, joka minua ei kiinnostanut vain, jotta pääsisin pois kotoa. Ratkaisuani vauhditti se, että minut oli yritetty myös raiskata.

Isäni haukkui minua myös jatkuvasti lihavaksi ja kaikki syömiseni oli hänelle raivon aihe☹️ Tämä johti bulimiaan. Siitä toivuin muuttamalla opiskelupaikkakunnalle. Siellä olin totaalisen yksin ja pienen opintotuen varassa. Minulla ei ollut edes huonekaluja, sillä vanhempani eivät auttaneet muutossa. Sitten löysinkin sadistin itselleni, joka nautti fyysisen kivun tuottamisesta minulle seksin yhteydessä. Olin uhriutumisen kierteessä, jolle näkynyt loppua.

Tämän jälkeen tapahtui paljon pahaa ja tulin lopulta virallisesti hulluksi. Minulla ei ollut enää muuta selviytymiskeinoa...

Ajattelin sanoa, että lähteminen auttaa, mutta sitä ei kannata tehdä tyhjän päälle, sillä maailma on täynnä haaskalintuja, jotka hyökkäävät välittömästi yksinäisen ja haavoittuneen kimppuun...🤕

Käyttäjä kirsikka123 kirjoittanut 30.08.2012 klo 23:42

Kuulostaapa ikävältä... :/ Jotenkin sellaiselta että äidilläsi on jotain vinksallaan, onko hänellä jotain niin pahoja ongelmia että sitten purkaa ne sinuun tuolla tavoin, en tiedä.. oli miten oli eipä sinun pitäisi joutua tuollaista kestämään! Onko ketään (esim. täti/setä/eno/kummi/isovanhemmat) aikuista jolle voisit kertoa rehellisesti tilanteen mahdottomuuden ja pyytää apua, esim. siten että voisit ihan vaikka asua jonkin aikaa tällaisen sukulaisen tai läheisen tuttavan luona? Jos ei, niin PUHU KUITENKIN vaikka jollekin opettajalle, kouluterkalle, tai kuraattorille tästä asiasta. Ei noin voi jatkua. Oletko koskaan sanonut äidillesi miten hänen huutonsa sinua loukkaa ja ahdistaa? Voisitteko saada esim. perheneuvolaan ajan jonkinlaiseen "sovitteluun" , avaisiko sellainen äitisi silmiä ymmärtämään että hän ei voi kohdella sinua noin, ja että se masentaa sinua..? Voisinpa auttaa Sinua. Menethän juttelemaan jollekin aikuiselle tuosta tilanteestasi, ole kiltti?? 🙂🌻

Käyttäjä Menolly kirjoittanut 31.08.2012 klo 10:26

Itselläni oli myös kotona asuessa todella tukalaa, koska riitelin isäni kanssa jatkuvasti. Olin masentunut ja ahdistunut.
Kotoamuutto oli kuitenkin todellinen helpotus minulle! Sen jälkeen suhteeni isän kanssa on vain parantunut.

Se on iso harppaus, varsinkin noin nuorelle, mutta jos käytät viimeisen peruskouluvuotesi tehokkaasti, haet apua masennukseen ja keräät voimiasi, selviät varmasti. Soita auttavaan puhelimeen tai mene koulun terveydenhoitajalle. Itse pääsin aikanaan psykologin puheille juuri koulun kautta.

Muista, että sinä saat olla juuri sellainen kuin olet. Kukaan ei voi tulla sanomaan, mitä sinun pitäisi olla ja mitä ei, mitä pitää tehdä, miten pukeutua, miten puhua. Ole tiukasti oma itsesi, koska muutamien vuosien päästä huomaat, että se jos mikä on coolia.

🌻🙂🌻

Käyttäjä ermuska kirjoittanut 18.09.2012 klo 16:26

Ymmärrän sinua. Meillä kotona vanhemmat on myös eronnu mutta en saa nähdä äitiäni isän kiellon vuoksi. Uusi äitipuoleni on minulle todella epäreilu ja kohtelee minua kuin orjaa. Hän on jo kerran hajottanut housuni ja melkein aiheuttanut minulle myöhästymis merkinnän koulussa. Toivon samoin kun sinä että kun lukio alkaa muutan pois kotoa. Mutt olen selvinnyt pitkälti ystävien avulla, sillä he ovat teknee minua ja järjestänet paljon juhlia, joista en ikinä saa olla pois. Toivottavasti voisit kertoa tilanteestasi kavereillesi niin he varmasti ymmärtävät ja tukevat sinua🙂👍