Täst nyt tulee aika paljo tekstii mut mä oon oikeesti epätoivonen enkä kestä tätä enää kauaa.

Viime vuoden aikana musta on tuntunut pahalta olla kotona ja tiedän, että 16-vuotias pikkusisko tuntee samalla tavalla. Kotona on ikävä ilmapiiri. Olin ennen läheinen isäni kanssa, mutta se muuttui kun muutimme äitipuolen ja siskopuolen kanssa yhteen. Äitipuoli on kamala. Hän kritisoi kaikkea mahdollista ja haluaa tehdä kaiken omilla tavoilla. Hän keksii pienistäkin asioista valitettavaa ja juuri tänään huusi, kun aloin katsoa olohuoneesta televisiota kun kukaan muu ei katsonut. Nykyään sen katsomiseen tarvitaan lupa, vaikka se olisi kiinni. Hän myös suosii omaa lastaan enemmän kuin minua ja siskoani. Koska olen 18-vuotias, heidän ei tarvitse enää huolehtia minusta tai kysyä elämästäni mitään. Niin he tekevät ja sen olen hyväksynyt, koska he eivät nykyään puhu minulle mistään muusta kuin siitä, että maksan vuokran joka kuukausi tarpeeksi ajoissa. Maksan sitä äitini perintörahalla, minkä haluaisin käyttää tulevaisuudessa, mutta he kuulemma tarvitsevat apua. En halua, että siskoani kohdellaan samalla tavalla. Pikkusiskopuoleni saa kuukausirahaa 40e ja siskoni ei edes halua kysyä mitään, koska perheellämme on jatkuvasti ”huono rahatilanne”, mikä ei estä äitipuoltani antamasta rahaa lapselleen aina kun hän haluaa/tarvitsee. Muutama vuosi sitten isäni antoi minulle ja siskolleni aina yhtä paljon rahaa, mutta sekin on näemmä muuttunut.

Isäni ja äitipuoleni käyttäytyvät välillä kuin juoruavat teinitytöt. Jos he luulevat, että me emme kuule, he alkavat haukkua meitä siitä, miten avuttomia olemme ja muuta ikävää. En ole avuton, en vain uskalla tehdä kotona mitään, mistä voisi tulla huutamista.

Haluaisin muuttaa heti pois, mutta se ei onnistu, koska minulla ei ole työtä, mistä saan rahaa. Tästäkin on valitettu monta kertaa ja he saavat sen kuulostamaan siltä, että minussa on jotakin vikaa. Että olen niin huono, että en hakenut tarpeeksi moneen paikkaan tai että minua ei valittu kesätyöhön.

En ole uskaltanut puhua heille asiasta, koska en nykyään pysty puhumaan heille mistään. En edes isälleni. Joskus on päiviä, milloin sanon heille vain huomenta ja hyvää yötä. Siskopuoleni kanssa en puhu mitään. Tuntuu siltä, että perheemme on jakautunut heihin kolmeen ja erikseen sitten minuun ja 16-vuotiaaseen siskooni.