Kaverisuhteiden välissä

Kaverisuhteiden välissä

Käyttäjä bloodbrother aloittanut aikaan 08.08.2011 klo 22:09 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä bloodbrother kirjoittanut 08.08.2011 klo 22:09

Olen nyt jonkin aikaa joutunut kuuntelemaan aika negatiivista palautetta ystävästäni, jota olen nähnyt todella harvoin viime aikoina. Tämä kyseinen jätkä on todellakin aika egoistinen, ja suoraan sanottuna melkein paskiainen välillä, mutta enimmäkseen vaikuttanut todella hyvältä tyypiltä, meissä kaikissa on vikamme.

Nyt kun olen opiskellut toisella paikkakunnalla, olen jäänyt vähän ulalle tapahtumista, ja muut kaverit väittävät tätä toista kaveria paskapuhujaksi ja riidanhaastajaksi.

Aluksi aloin myöntyä heihin, koska itsellänikin hieman negatiivisia kokemuksia kyseisestä jätkästä, mutta hän on kuitenkin ollut tukenani vaikeina aikoina, ja antanut paljon hyviä muistoja elämääni. Laitoin hänelle tänään aikaisemmin viestiä että mistä kiikastaa, mikä on ongelma. Tämä väittää että eräs kaveripiiristäni, on saanut muut puolelleen, ja yrittää sulkea hänet pois piiristä, ja nyt alkaa näyttää siltä että hän on oikeassa.

Tämä on muuttunut melkeimpä kahden tahdon taisteluksi, ja en haluaisi asettua kumpaankaan leiriin, koska silloin loukkaisin toista osapuolta. Mutta jos en asetu jompaankumpaan leiriin, jää toisesta leiristä toivo ylipäätään minkälaiseen sopuun.
😑❓
Kokemuksia tällaisesta? Mitä neuvoja voisitte antaa tilanteen suhteen?

Itse ehdotin yhteistä tapaamista, missä kaikki puidaan halki ja pinoon, ja katsotaan mihin tämä asia vie loppujen lopuksi, mutta en ole varma tuleeko niin koskaan tapahtumaan.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 09.08.2011 klo 11:37

Heippa
Tuo on hyvä mitä olet ehdottanut ja olisi hyvä jos pystyisitte kaikista asioista
puhumaan niin yleensä siitä ne solmut aukenevat.
Mutta voihan se mennä silleenkin että välttämätä ei kemiat kohtaa niin sitten
ei kohtaa.
Mutta voithan sinä olla kummiskin kaikkien ystävä.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä Panda85 kirjoittanut 11.08.2011 klo 00:45

Hei
Minulla on kokemus seurustelusuhteesta, joka ei toiminut. Tämä ex sitten ystävystyi riitaisan eromme jälkeen parhaan ystäväni kanssa (jolle olin mm taannut ison pankkilainan eli aika hyvä ystävä oli!) ja sai kui saikin vuoden aikana käännettyä tämän minua vastaan. Esimerkiksi hän änkesi kaikkiin yhteisiin juhliin ja sai puhuttua, että MINUA ei voinut kutsua jos hän oli tulossa... Joten ei sitten kutsuttukaan. Lopputulos: Nykyään puhumme kerran kolmessa kuussa. Ex-ystäväni ei puhu minusta pahaa, mutta emme soittele, viestittele emmekä pidä yhteyttä. Me vaan.. erosimme ystävyydestä.

Ensin harmitti, mutta sitten totesin että HYVÄT YSTÄVÄT eivät oe käännytettävissä sillä tavalla. On ihmisiä, joita ei tapaa vuoteen, mutta tavatessa tuntuu kuin viime tapaaminen olisi ollut eilen 🙂 Ihmisiä, joille ei tule soittaneeksi puoleen vuoteen, mutta silti tietää, että he ovat läsnä.

Mitä vanhemmaksi tulee (olen nyt 26-vuotias), sitä enemmän huomaa, että on kahdenlaisia kavereita: Niitä, jotka jäävät, ja niitä, jotka poistuvat elämästä jossain vaiheessa. Ei se koskaan ole helppoa, mutta pakko on luottaa siihen, että hyvät ystävät eivät hylkää.

Pidä kiinni niistä ystävistä jotka ovat auttaneet sinua hädän hetkellä, ja niistä, joiden uskot auttavan sinua tulevaisuudessa. Jos joku pyrkii pahoilla puheilla erottamaan teidät, sinun on vain pakko luottaa ystäviisi ja siihen, että he uskovat SINUA eivätkä puheita sinun selkäsi takana.

Jos mikään keskustelu ei auta (ja usein nämä selän takana puhujat ovat niin raukkamaisia, ettei se auta!), sinun on vain toivottava että ystäväsi tietää paremmin. 🙂🌻