Kaipaan viestittely seuraa tai leffa seuraa.

Kaipaan viestittely seuraa tai leffa seuraa.

Käyttäjä JOStu93 aloittanut aikaan 08.09.2017 klo 15:29 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä JOStu93 kirjoittanut 08.09.2017 klo 15:29

Olen huono tutustumaan ihmisiin kasvotusten sillä harrastukseni on taiteellisia teen sitä oman ajan kanssa kun fiilis on oikea. Samalla tutustumista haittaa ahdistuneisuus ja eri traumat josta olen kärsinyt jo pitkään. Koulu ja sen jälkeen totuin että pidin yhteyttä ystäviin. Ystävät katosivat ja muutama todellinen jäi. Muutin ja olen työelämässä sijaisuuksia tehden ja ystävät opiskelevat ei ole seuraa. Minulla on kyllä avomies mutta voin sanoa että on silti paljon aikaa jota vietän yksin. Ajattelin jos löytäisin lohtua netistä ettei tarvitsisi olla yksinäinen.

Käyttäjä Luurankoprinsessa kirjoittanut 17.10.2017 klo 09:06

Netistä löytää helposti kavereita! Itsekkään en näe kavereita usein, mutta oon jo aika tottunut siihen. Voithan sä vaikka viikonloppuisin nähdä niitä opiskelevia kavereita? Tai ainakin lomalla🙂

Toivottavasti olos kohenee ja keksit jotain. Joskus yksin oleminenkin voi olla kivaa! Esimerkiksi menee vaikka kahvilaan lukemaan kirjaa yms.
Jaksamisia! ☺️❤️