Kaikki menee päin seiniä

Kaikki menee päin seiniä

Käyttäjä hanne3 aloittanut aikaan 07.07.2015 klo 08:33 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 07.07.2015 klo 08:33

En tiedä miten jaksan tuntuu, että kotona on aina yhtä helvettiä. Kaikki vaan kiusaa ja piikittelee. En uskalla olla oma itseni. Nyt kun vihdoin uskalla niin tajuan kuinka pahasti olen sotkenut koulutusasiani. Ilman kunnon ammatillista tutkintoakaan on turha haaveilla työpaikasta. Lukiollakaan ei pitkälle pötkitä. Peruskoulussa tehtiin karvas maine. En saanut kavereita, nyt tuntuu siltä että minut pakotettiin olemaan tiettyjen ihmisten kanssa. Vanhemmat ovat eri mieltä asioista, tuntuu raskaalta olla heidän kanssaan tekemisissä. Eikä kukaan ymmärrä, kaikki vaan haukkuvat tyhmäksi.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 07.07.2015 klo 14:11

Moi hanne3,

Ymmärryksen puute ja mahdottomuus olla oma itsensä on julmia asioita, joita voi kohdata omassakin perheessä. Piikittely ja mahdolliset tiukat vaatimukset käy kyllä mielen ja hermojen päälle. Voitko puhua kenenkään kanssa tästä asiasta kotona tai kodin ulkopuolella? Se voi olla haastavaa jos vanhemmat on jyrkästi eri mieltä, mutta jos vanhempien kanssa ei pysty puhumaan, niin joku muu kyllä varmasti ymmärtää.

Pystyisitkö hakemaan lisähaussa, valmistavassa koulutuksessa tai syksyllä itsellesi opiskelupaikkaa? Ammatillinen tutkinto tai jatko-opiskelupaikka on ihan mahdollista saada itselleen. Jos olet kirjoittanut lukiosta, voi yo-arvosanojakin parantaa jälkikäteen.

Et varmasti ole tyhmä. Ymmärryksen puute ei ole sinun syytäsi eikä tee ajatuksistasi yhtään vähäisempiä. Itse oon törmännyt siihen, että omat ajatukset alkaa tuntua merkityksettömiltä, jos niitä ei ymmärretä. Se ei pidä todellakaan paikkaansa, vaan ymmärtämättömyys on aina sen ihmisen käytöstä, joka ei suostu tajuamaan.

Tsemppiä ja halauksia! Toivon että saat jatko-opiskelupaikan tai vastaavan, mikä sopii juuri sulle 🙂

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 09.07.2015 klo 14:36

Moi villikettu! Välillä tuntuu, että itseäni vain syytetään siitä nämä vihantunteet. Olen itse kiukutellut ja oikutellut kun kaikki ei mene nappiin. Ei ole oikein ketään juttukaveria.