Mulla pitäisi mennä asiat hyvin. Ja mun asiat on hyvin. Hyvä perhe, rakastava äiti ja isä. Veljet eivät niin täydellisiä ja äitini on hyvin stressaantunut, mutta silti, asiani ovat hyvin. Mulla on paljon hyviä ystäviä, jotka merkitsee mulle varmaan enemmän kuin edes itse luulen. Ja maailman ihanin poikaystävä, joka ei ikinä pettäisi minua tai aiheuttaisi minulle mitään pahaa. Miksi itse olen tällainen kun ympäristö on niin hyvä? Koulukin menee hyvin, ei kiusata, ei mitään.

Silti viime syksy oli yhtä helvettiä. Joku kysyy, että miksi on paha mieli, niin miten siihen vastata kun syytä ei ole?
En kestänyt elämää selvinpäin, olin viikon putkeen lääkkeissä, sitten kännissä ja sitten pilvessä. Viiltelin joka päivä. Mulla on mitä luultavimmin paniikkihäiriö, mutta apua en ole siihen hankkinut. En kykenenyt muuhun kuin itkemään ja vetämään pääni sekaisin. Varastelin ja olin agressiivinen, monet kerrat oli rystyset auki.
Ja painajaiset vaivasivat, myös unihalvaukset ja perässä kulkeva pelko. Miksi näin, kun syitä ei ole? Luulin sen olevan syysmasennusta, mutta nyt olen vajoamassa taas pohjalle. Kaikki tuntuu unelta, haluan vain pääni sekaisin ja olla yksin. Mikään ei kiinnosta.

Monella masennuksen tai vastaavan syy on: ” Kukaan ei välitä”, ”Ketään ei kiinnosta”. Mutta musta välitetään, ja todella paljon, ja mä rakastan mun ystäviä, mun perhettä, mun poikaystävää. Kaiken pitäisi olla todella hyvin. Miksi silti päivät vaativat hirveän ponnistuksen? Mulla on kaikki mitä onnellinen ihminen tarvitsee, paitsi se itse onnellisuus.