Olen huomannut, että oikeastaan minulle ei ole ketään, joille puhua ajatuksistani, ahdingostani tai jolta hakea apua, kun siltä tuntuu.
Olen käynyt kuraattorilla noin vuodea (salaa vanhemmiltani), mutta oikeastaan se ei auttanut tippaakaan – varsinkaan kun koko homma jäi kesken kun kesäloma alkoi.
Perheessä ei ole ketään jolle haluaisin tai kykenisin puhumaan.
Kavereille en halua puhua tällaisista asioista, koska tiedän, että he jättäisivät minut jos heille menen puhumaan kuinka paljon minua ahdistaa.
Siksi kysyn: tiedättekö, onko olemassa mahdollisuutta, että jostakin saisi tavallaan ’tukihenkilön’? Tai muuten vain jutteluseuraa kun ahdistaa?
Psykologille yms en voi hakeutua, vaikka sekään ei tunnu niin pahalta ajatukselta enää…
Kiitän vastauksista.