Olen kärsinyt unettomuudesta monta vuotta.
Tarkalleen ottaen n. 7 vuotta.
Ennen kuin aloin käydä psykologilla ja puhua aiheesta, päivät olivat täyttä tuskaa.
Olin silloin aloittanut juuri yläasteen ja koulussa alkoi uudet aineet ja päivät pitenivät. Aluksi en kiinnittänyt siihen pahemmin huomiota, luulin että se on vain ohimenevä vaihe, etten saa unta iltaisin.

Kuitenkin parin kuukauden jälkeen olivat voimat niin loppu, etten pystynyt keskittymään kouluun tai ihmissuhteisiini. Enkä osannut hakea apua pariin vuoteen. Totuttelin siis siihen, että uni tulee myöhään ja öisin heräilen moneen kertaan.
Saatoin yöllä herätä siihen, että alakerrassa joku kävi vessassa tai jos tuuli yhtäkkiä voimistui yöllä.
Heräsin pienimpäänkin häiriöön ja uudelleen unensaanti saattoi pahimmillaan viedä jopa 2 tuntia.
Lintsaamisesta tuli tapa, kävin vain terveydenhoitajalla valittamassa milloin mitäkin vaivaa, jotta pääsin kotiin. En silti saanut unta kotona päivisinkään. Selviydyin kuitenkin peruskoulusta hyvin paperein.

Ammattikoulussa ollessani päätin sitten hakea apua, mutta mikään ei auttanut.
Joka paikassa vain tulostettiin lappuja, miten unta on helpompi saada ja lääkkeet eivät tulleet kysymykseenkään, koska ”olin niin nuori”.
Jatkoin siis edelleen öisiä kamppailujani.
Lähestyttyäni täysi-ikäisyyttä, sain vihdoin psykiatriltani reseptin unensaantia helpottaviin lääkkeisiin.
Olen nyt kokeillut nyt noin 5 eri unilääkettä, mutta mikään niistä ei ole tavalla tai toisella sopinut.
Tilanne on siis edelleen sama kuin yläasteella ja oikeastaan vaan pahentunut.
Tuntuu todella turhauttavalta olla aina vaan väsynyt.
Lisäksi jotkut tutuistani ovat sitä mieltä, että olen vain laiska.
He eivät ymmärrä tilannettani, vaikka kuinka yrittäisin selittää.

Jos jollakin on samanlaista kokemusta niin saa jakaa mieluusti täällä.
Ja kaikenlaiset apukeinot saa myös kertoa.
😴