Jatkuva pelko ja ahdistus

Jatkuva pelko ja ahdistus

Käyttäjä körri aloittanut aikaan 30.11.2009 klo 14:12 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä körri kirjoittanut 30.11.2009 klo 14:12

Tätä ahdistusta ja pelkoa on jatkunut jo kuukauden, välillä ollut helpompaa välillä vaikeampaa. Nyt tuntuu menenvän vain vaikeampaan…
Paniikkikohtauksia olen saanut ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, mutta ne vain katosivat, kunnes tulivat nyt takaisin varmaankin tän ahdistuksen ja pelon takia.

Herään joka ikinen aamu kauheaan ahdistukseen ja pelkoon, luulen kuolevani.
Aivot sanoo ettei ole hätää, mutta keho huutaa ihan muuta.
Tulee sellainen outo epätodellinen tunne koko vartaloon, en osaa edes kuvailla sitä.
Pelkään että menetän järkeni, sekoan. Tuntuu että tukehtuisin, kurkkua kuristaa niin kovin. Suu on ihan kuiva ja jokainen lihas tärisee. Hyvä kun pääsen edes sängystä ylös.Yritän jatkaa unia, mutta se ei onnistu. Pyörin sängyssä ahdistuneena, varmana siitä että kohta tukehdun, kohta jotain… Lopulta nukun muutaman tunnin katkonaisesti, ahdistavia ”unia” nähden.

Esim, tänään näin ”unta” missä nousin sängystä ja menin vessaan. Katsoin peiliin ja kaikki sumeni, huusin poikaystävälleni että soittaa ambulanssin, soittaa heti koska mulla on nyt kova hätä. Poikaystävä vain huuta takaisin että ihan kohta. Ja minä kiljun että äkkiä,äkkiä,äkkiä! Sitten herään ja pelkään että se tapahtuu oikeasti (mulla oli siis vessahätä ja mun piti oikeasti mennä vessaan). Mitään ei tapahtunut, mutta ahdistaa vieläkin. Ne eivät siis ole unia, vaan sellaisia… No en osaa selittää, mutta ne eivät ole unia, koska en ole täysin unessa vielä.

Asiaa pahentaa se etten ole Suomessa, vaan ulkomailla. Pelkään että jos mulle sattuu jotain, en saa apua, koska mua ei ymmärretä. Eniten pelkään kuitenkin sitä että kuolen enkä pääse takaisin Suomeen… En jaksaisi tätä enää, olen ihan väsynyt. On niin epätodellinen olo, ahdistaa ihan jokapäivä, välillä olen ihan varma siitä että kuolen.EN HALUA. En halua kuolla, en halua tuntea näin. Olen ennenkin saanut paniikkikohtauksia, mutta ne menevät ohi hetkessä… Nyt saan niitä ja sitten on vielä tämä jatkuva pelkotila päällä. Tosi raskasta… Ikää mulla on vasta 18 !

Mua on helpottanut lukea toisten kertomuksia ahdistuksesta ja peloista, tulee sellainen olo etten ole yksin. Tiedän kyllä että nää on aika yleisiä juttuja, mutta silti aina kohtauksen tullessa ajattelee että olen ihan hullu, miksei muille tule tälläistä. MIKSI MINÄ. Nyt on taas vähän helpompi olo, kun saan purkaa tunteet tänne 🙂 mutta tiedän että kohta se pelko taas nousee, tunnen jo miten se kuplii mun sisällä valmiina iskemään… Ei ole enää pitkä aika että pääsen Suomeen, mutta mitä enemmän aika lyhenee sitä pahemmaksi pelko kasvaa, koska tulee sellainen olo että kohta jotain on pakko sattua kun ei ole vielä sattunut… Pelkään että mulle tulee verenmyrkytys tai aivokalvontulehdus tai jotain mihin kuolen. On niin raskasta ja voimiavievää joka päivä vain pelätä, aloittaa aamu itkulla kun ei jaksaisi taas rauhoitella itseään. Onneksi mulla on poikaystävä, joka yleensä saa mut rauhalliseksi 🙂

Lääkäritkin on tutkineet mut lähes JOKA VIIKKO tän kuukauden aikana, mutta mitään ei ole löytynyt. Silti mua pelottaa että mulla on joku tauti mitä ne ei vaan löydä verikokeista… Tai että ne on väärässä tai huolimattomia. TIEDÄN, ettei asia ole niin, mutta en voi tuntemuksilleni mitään. Hyvinä hetkinä kaikki on hyvin,mutta ahdistus saattaa iskeä ihan yhtäkkiä, vaikka kaupan kassalla. Huonoina hetkinä en tiedä mitä tehdä, on vain niin avuton olo ja pelottaa ihan liikaa. En ole ikinä elämässäni pelännyt näin paljon, tai ollut näin heikko. Välillä tuntuu kun kohtaus iskee, että oikeesti päässä pimahtaa ja jään sellaiseksi ikuisiksi ajoiksi. Pelkään kuolevani tai menettäväni järkeni sellaisten aikana. Se sitten ahdistaa lisää… Ja kun ahdistaa tulee taas kohtaus ja se ahdistaa ja sitten taas kohtaus ja… Kauhea kierre on valmis.

Erikoiskiitokset niille jotka jaksavat lukea tän loppuun, anteeksi, ei ollut tarkoitus kirjoittaa ihan näin pitkää viestiä 🙂 mutta kiva jos saisi edes jotain vastausta takaisin, ihan mitä vain, se helpottaisi mun oloa suunnattomasti 🙂🌻

Käyttäjä krupsitsa kirjoittanut 30.11.2009 klo 17:59

Moikka!

Ihan kun oisin lukenut itsestäni,mä oon 20v ja mulla on myös ihan sama vaiva kuin sulla,joten et ole yksi.

Kaikki alkoi 7kk sitten aloin saada ensiksi ohimeneviä paniikinomaisia kohtauksia yksin ollessani kotona,kunnes mulle alko tulla todella kovia ahdistus kohtauksia,kunnes se jäikin sitten kokoaikaseksi päälle eli se ei ollu enää mikään ohimenevä kohtaus,vaan se ahdistus jäi päälle,se oli yöt ja päivät.

Yöllä näin painajaisia en voinut olla paikoillani koska luulin kuolevani siihen paikkaan tuli vahvasti sellanen olo,pelko kauhu oli ihan koko aika läsnä,kurkkua kuristi,hikoilin kämmenet hikoili,siis paniikkikohtaus oli jäänyt päälle ihan sellanen olo.Se oli jotain ihan kamalaa monesti tuntu ihan kuin maailma oisi keinunut ja oli/on edelleenkin epätodellinen olo,sitä sanotaan depersonalisaatioksi,täysin vaaratonta mutta kamalaa,se tulee juuri siitä kovasta sietämättömästä ahdistuksesta,tiedän täysin miltä susta tuntuu.☹️itelläni oli niin sietämätö olo sillon maailma ikäänkuin musteni ympäriltäni luulin kuolevani ja olin ihan paniiksissa ihan koko aika,ravasin peilin edes katsomas että olenko sininen onko huuleni siniset jos on niin sillon muka oisi joku vika sydämessä,tarkkailin koko aika tuntemuksia mitä ahdistus toi.
sitte aloin syödä sertraliinin nimist lääkitystä mikä on auttanut kyllä ahdistuneisuuteen,mutta ei uupumukseen mikä mulle sitten iski tuon ahdistuneisuus sairauden jälkeen,ja nyt taistelen vuorostani tämän rankan fyysiseltä tuntuvan uupumuksen kanssa.

ite ravasin monet monet kerrat lääkärissä,jouduin menemään päivystykseenkin monesti kun luulin olevani kuoleman sairas,en uskonut lääkäreitä kun he sanoivat että olen terve,kärsin ahdistuneisuushäiriöstä en vaan uskonut,joten ramppasin tosi paljon verikokeissa sydänfilmeissä ja vaadin että pääsen aivokuvaukseen epäilin että päässäni on syöpä ja mitä ties pelkäsin kun mul oli huimausta ja keinuttavaa tunnetta,mutta mitään ei löytynyt.voin kertoa sinulle ettei sullakaan oo mitään sairautta🙂,sitä on vaikeaa uskoa kun on fyysisiä oireita johtuen ahdistuksesta ja ne on todellisia,mutta ei vaarallisia,kaikki nuo ahdistuksen oireet johtunee serotoniinin puutteesta aivoissa,silloin tulee psyykkisiä ongelmia,ei et ole hullu,tarvitset mielialalääkityksen ja kuule mene käymään lähimmäisessä psykiatrin yksikössä siellä on psykiatri ja pykologeja saat apua ja lääkityksen mahollisesti terapiaa,itsekkin käyn terapiassa,joudun nyt vaihtamaan lääkitystä kun toi ei auta tähän rankkaan uupumukseen mistä kärsin,mul on ahdistustakin vielä aika paljon mut oon oppinu elää sen kans,usko pois sinä paranet et ole kuolemassa.🙂itse ravaan nyt lääkärissä tämän uupumuksen takia kun luulen että tämä on jokin harvinainen sairaus mitä lääkärit ei ole huomannu..mut ehkä mun pitäs alkaa uskoa jo ettei tää ole vaarallista vaik rankkaa on,hirveen rankkaa.

voimia sulle☺️❤️

Käyttäjä körri kirjoittanut 30.11.2009 klo 20:12

Moi ja kiitos kun kerroit omista kokemuksista ☺️❤️

Nyt tuntuu vähän paremmalta, kun kuulin tarinasi.. Kamalinta on se kun oikeasti on ihan varma että kuolee, mä tarkistan mun kurkkuani ihan neuroottisesti, jatkuvaan oon peilin edessä availemassa suuta ja kattomassa onko se kurkku nyt ummessa vai ei. Tai painelemassa kaulaa, onko siellä jotain patteja vai ei. Tosi raskasta nimeomaan.

Mä oon myös todella uupunut, vaikka nukunkin ihan pitkät unet, niin se ahdistus heti välittömästi silloin kun herää, niin se vie vaan kaikki voimat. Mulla on lihasrelaksantteja, jotka auttaa mua nukkumaan, ku ekana en voinu nukkua ku oli kaikki lihakset ihan jännityneinä kokoajan. Mut nyt en oo ottanu niitä ku kerran tulin ihan älyttömän vihaseks niiden takia, ja sit on aamulla sellanen kummaolo...

Helpottaa kuulla että sä oot saanut apua, toivon että itsekin saan ja todellakin aion heti sitä hakea kunhan vain pääsen Suomeen asti. Se kun on mun suurin ongelmani tässä.

Äskenkin tuli vain yhtäkkiä sellanen kauhea olo, ihan ei mistään, tuntu että uppoisin sänkyyn ja päässä vaan humahti silleen oudosti. Paniikki on taas iskemässä, tää kirjottaminen onneks rauhottaa vähäsen... En oikeastaan pelkää paniikkikohtausta, koska niihin mä olen niin tottunut tässä parin vuoden aikana. Tosin nyt ne on vaan pahentuneet, mut johtuu varmaan tästä jatkuvasta ahdistuksesta.

Ihan hassua, kun tuntuu niin samalta kun mitä susta tuntuu ! Että se paniikki jää päälle, oli sitten päivä tai yö, syytä tai ei. Tänäänkin kahvilassa yhtäkkii alkoi vaan sydän hakkaa tosi lujaa, tuli sellanen olo että mun pitäis juosta sieltä pois ja kovaa. Sellainen olo että olisin jäänyt kiinni jostain tosi pahasta, kihelmöi ja sydän vaan hakkasi. Onneks en pelkää sydämen puolesta,tiiän että se kestää kyllä, niin monet kohtaukset on koettu.

Yksin kotona oleminen on kaikista kamalinta, jos vaikka poikaystäväni lähtee kauppaan ja viipyy tunnin, olen ihan paniikin partaalla. Makaan vaan sängyssä lamautuneena... Tänään en olisi edes suihkuun jaksanut mennä... Mutta sitten alkoi ällöttämään likaiset hiukset ja menin 😀

Nukkumaan meno ahdistaa, en haluis mennä kun pelottaa se aamu. Pelottaa että herään taas paniikkiin / ahdistukseen ja sitten sitä taas mennään... Inhottavaa kun saan aina yleensä iltaan mennessä itseni rauhoitettua, niin sitten kun oon rauhallinen alkaa ahdistaa nukkumaan meneminen (tai siis se herääminen).

Mullakin kohta taas lääkärille meno, tuntuu jotenkin turhalta kun tiiän jo ettei ne musta mitään fyysistä vikaa löydä. Silti ahdistaa että kuitenkin mussa on jotain... Joku mitä ne lääkärit ei vaan löydä. Tai no löysivät ne multa niskasta yhden vian ! Mutta ei muuta. En tiiä pitäiskö olla siitä iloinen vai ei, koska vaikka oon terve niin ei siltä kuitenkaan tunnu niin ihan sama oonko terve vai sairas. Paitsi että jos olisin sairas saisin jotain helpotusta ja nyt en saa. Vaikeaa ☹️

Mutta voimia sullekkin ja olisi kiva kuulla lisää miten sulla menee ja miten selvisit pahimmista ajoista ja muuta ☺️❤️

Käyttäjä krupsitsa kirjoittanut 30.11.2009 klo 23:15

Moi taas,ei sun tartte pelätä vaik kyl itekki pelkäsin sillon ku mul oli ahistus niin sietämätön että menetin toimintakykyni melkein kokonaan,mulla oli kanssa sitä että lamaannuin totaallisesti kun mieheni lähti esim puoleksi tunniksi kauppaan tai johkin,siis ravasin ikkunassa ja katoin kelloo itkin ja luulin kuolevani siihen paikkaan kerran hukkasin puhelimenikin kun jäin yksin kotiin sitten vasta paniikki iski sain paniikki kohtauksen luulin kuolevani.nykysin mulla on vieläkin sillei etten tykkää olla yksin kotona mut hallitsen jotenkin olemisen ja pärjään jonku tunnin jo yksin.
miten sun miehesi on suhtautunut ahdistuneisuuteesi?
tuttua tuokin kun kerroit ku kokeilet kaulalta että onko patteja,sulla on ahdistuneisuushäiriö,se on hoidettavissa syötkö lääkkeitä mielialalääkettä?kirjota googleen ahdistuneisuushäiriö sieltä löyät kaiken toho liittyvän,ite sain tosi paljon tietoo sieltä sillon kun en tienny mikä mul oli,tämä ahdistuneisuus on nyt iha hallittavissa mulla mut on vieläki ahistusta ja kuolemanpelkoo,sillon kun mul oli pahimmillaan ahistus katoin usein peiliin ja näin itteni välil sinisenä vaik en ollu kauhistuin ja sain paniikin,sit iha yhtäkkii sydän alko hakkaa iha hulluna ja just niitä pään humahduksia eli tunne et humahtaa päässä.neki liittyy ahdistuneisuushäiriöön.ahdistuneisuushäiriö on sairaus missä ihminen on jatkuvasti huolissaan ja ahdistunut ilman mitään tiettyy syytä,eli koko aika on se epätodellinen olo ja ahistus,se voi jopa viedä toimintakyvyn siis että ahistus on niin sietämätöntä.
itel oli sillei että ku olin nukahtamaisillaa illal ni mä aina säpsähin ja sydän tako iha hulluna sit aina oli kaikki lihakset ihan jännittyneet,sekin kuuluu siihen,elä oo huolissasi et ole kuolemassa et ole sairas fyysisesti.muistan ite niiiin hyvin miten aaina PELKÄSIN OLEVANI FYYSISESTI SAIRAS mutta en ollut,kaikki nuo oireesi johtuu oikeesti siitä ahdistuneisuushäiriöstä.mul on kans se.nykysin pelkään olevani sairas fyysisesti kun olen niin uupunut fyysisesti,mut mul on uupumusmasennus tämä tuli ahdistuksen jälkeen.
sekää ei oikei auta jos toine sanoo et ei sul oo mitää hätää ku se pitää SISÄISTÄÄ että on nyt tällanen sairaus mikä ei ole hengen vaarallinen eikä ole tappavaa niin se helpottaa,mut mä tiiän et sisäistäminen on tosi vaikeeta ku se on nii todellist itelle.tiedän.Taistelin niin paljon kovan ahistuksen kanssa että olin jo soittamas monet kerrat ambulanssin itelleni ku tuntu et happi oisi loppunu ja kurkkuu kuristi.oli iha sietämätönt,makasin yhes vaihees iha toimintakyvyttömänä sängyssä pelkotilojen kans,ravasin peilin edes iha neuroottisena katoin kieltäni et onko siel pattei ja tutkin kaulaani onko siel pattei,sit ku vähänki vihlasi johonkin ni heti luulin et nyt kyllä sain jonku sairaskohtuksen ja että päästä katkesi verisuoni jos vähänki vihlasi päästä,ne oli niin todellisia tuntemuksia ne pelot että ei paljoo sillo naurattanu.mutku todellisuudes ei ollu mitää pelkoa siis hengenvaaraa.voimia sulle kirjotellaa!!

Käyttäjä körri kirjoittanut 01.12.2009 klo 13:20

Moi!!

Mun poikaystävä on suhtautunut tosi hyvin, varsinkin kun sillä ei itsellään mitään tälläistä ahdistuneisuutta ole.. Aina se mua rauhoittelee ja pitää huolen ja kuuntelee mun miljoonat kysymykset "onks sun kaulassa tällästä" "onks tää normaalia" "vihlooks sun kättä ikinä" ja kaikki tuhat kertaa tyhmemmätkin kysymykset mitä nyt ikinä keksinkin kysyä... Välillä kun oon vaan niin heikko etten jaksa/halua sängystä nousta niin se tekee mulle ruuan ja muutenkin pitää huolen että mulla olisi kaikki hyvin. Ja lääkäreissä se juoksee mun kanssa aina kun mun pitää mennä (eli tosi usein).

Mitään mielialalääkitystä mulla ei ole, johtuen ihan siitä että olen nyt ulkomailla enkä ole kehdannut/uskaltanut sellaista alkaa kyselemään. Kohta kuitenkin oon taas Suomessa niin heti ekana mä kyllä aion hakeutua jonnekkin psykiatrille juttelee tai terapiaan tai jonnekki ! Rankkaahan tää on, odottaa vaan Suomeen paluuta, lasken päiviä siihen monta kertaa päivässä. Välillä se auttaa ahdistukseen kun ajattelen että enää 10 päivää, mut si välillä se vaan pahentaa sitä (enää 10 päivää voi ei kohta mulle sattuu jotain, kohta mä kuolen).

Tää on ihan sairasta miten oon saanut itseni tähän tilaan. Tuntuu ettei missään ole järkeä, tää epätodellinen olo on jotain niin kamalaa. Äähh... Tänään en sentään herännyt siihen ahdistukseen ja paniikkiin, mutta sitten se alkoi ahdistamaan. Ja taas on koko aamu vaan itketty 😭 kurjaa...

Oon lukenu aika paljon tosta ahdistuneisuushäiriöstä ja kyllä, tyyliin kaikki oireet täsmää muhun. Vaikka kaikkien ei edes tarvitsisi, joku muutamakin oire riittää sen toteamiseen. Mulla on sydämentykytykset,tärinät,epätodellinen olo,mahakivut,oksettava olo,suun kuivuminen,JÄRKYTTÄVÄ KUOLEMAN PELKO,tunne että menetän hallinnan, pelkään ihan älyttömästi että pyörryn,vaikea hengittää,rintaan pistää... Huoh. Ja sitten tohon vielä paniikkikohtaus päälle, niin ei hyvä. Kestäisin noi oireet jos niitä tulisi JOSKUS, mutta kun ne on päällä KOKOAJAN.

Mulla on täällä tosi hyvä ja ymmärtävä "omalääkäri", jolle mulla on huomiseks aika. Oon tässä tuskaillut sitä että kerronko sille näistä mun oireista vai en, ku jos kertoisin voisin ehkä saada jotain helpotusta ku oon täällä ulkomailla kuitenkin vielä reilun viikon... Mutta sitten kun se on vain yleislääkäri, ei mikään psykiatri niin en sit tiiä 😑❓

Tuleeko sulle ikinä sellasia piristyksiä, et kelaat vaikka "lähdenpä käymään ostoksilla", mut sitten et kuitenkaan lähde heti ja sitten kun oot lähdössä, se alkaakin ahdistaa sua se lähteminen? Mulle tuli eilen sellanen, teki hirveesti mieli lähtee ulos ja sit ku ei heti lähteny, koko juttu alkoi ahdistaa. Mut meninpä sit kuitenkin ja tuli parempi olo 😉

Mä tutkin mun oikeeta kättä jatkuvaan, kun mua puri kissa ja oon ihan varma että mulle tuli siitä vesikauhu ☹️ vaikka siis lääkärithän on tutkineet tota mun kättä monesti ja varmaan neljä ERI lääkäriä sanonut ettei mulla voi olla vesikauhua. Silti aina tsekkaan käden kun vähänkin tuntuu muka jotain ja oon ihan varma että se näyttää oudolta ja poikaystävä vannoo ettei se ole yhtään erinäköisempi kun toi vasenkaan käsi. Musta on vaan tullut tosi vainoharhainen ton jutun takia. En kehtaa enää lääkäreitä asialla vaivata, kun ne varmaan sulkis mut pehmustettuun huoneeseen jos vielä kerrankin mainitsisin vesikauhusta jotain 😀

Yritän kokoajan miettii jotain self-helppii tähän ongelmaan,kun lääkkeitä mun on mahdotonta tähän hätään saada... Oon kokeillu rentoutusmusiikkia, se auttaa hetkellisesti, mut sit alan kelailee juttui kauheesti ja se pahentaa asiaa. Tänne sulle kirjoittaminen on mulle tosi terapeuttista ja helpottavaa, varmasti sen takia että noi sun kertomukset ja tuntemukset voisi olla suoraan mun elämästä ! Ja koska sä oot vielä elossa, niin mullakin on toivoa. En mä toivo mitään kuolemaa, enemmänkin pelkään sitä hulluna, mutta silti tulee sellainen olo että kuolisi. Tai on sellanen paha fiilis kokoajan... Pläääh.

Mut kirjottele pian taas,on kiva kuulla susta ja yritä pärjäillä uupumuksen kaa,vaik se onkin varmasti vaikeeta (mulle ainakin on)!

Käyttäjä krupsitsa kirjoittanut 01.12.2009 klo 21:31

heips!
Tiedän niin sata prosenttisesti sun olosi.Vaik tuntuu ihan todella kamalalta niin et oo kuolemas,kukaan ei oo kuollu ahdistuneisuushäiriöön.
Mul oli sillei että esim en uskaltanu lähtee yksin kävelyllekkää ku pelkäsin et kuolen matkan varrelle,sit ahistus oli iha koko aika vaa pääl olin iha jännittyny ja valpas iha koko aika,sydämen tykytykset ja iha kaikki noi oireet mitä sä kirjotit,mäki luulin aina et oon vkavasti sairas.siis ahistus lamaannutti mut iha täysin olin iha kauhuissani ja pelon valtaama koko aika.aina tuli sellane olo et NYT MÄ KUOLEN APUA sit menin partsille ottaa happee ku tuntu et kuristun,mul oli kans et pelkäsin että pyörryn ja menetän tajuntani,kuolemanpelko mul on vieläkin.vältän siit puhumista,en tykkää puhuu siitä☹️
ahistushäiriö on just sellane et on koko aika valppaana ja koko aika pelon valtaamana iha ku paniikkikohtaus ois jääny päälle,haluis paeta itestään mut ei voi ja sit kävelee edes takas peloissaa tuskastuneena ja on varma et KOHT kuolee,pieniki vihlasu ni heti luulee et nyt se kuolema tulee,mul oli myöskin tota et pelästyin mun toist kättä ku must se näytti turvonneelta,kaikki koitti vakuutella et ihan normaali se on mut mun silmät näytti etse on turvonnu,tarkkailin sitä neuroottisena ja pelkäsin etse on jotakin kuolettavaa.😞
sitkun olin nukahtamassa niin mä säpsähtelin aina sit tunsi oikein ku ahdistuksen aalto koveni ja koveni iha huippuun mul oli sellasia ahdistus huippuja,siis ahistus oli iha koko aika pääl mut sit tuli myös sellasia ahistus huippuja mitkä tuntu että järki lähtee,oli iha sietämätö olo,luulin et oon tuls hulluksi ja menossa psykoosiin.mut ei,ne ei oo psykoosin oireita et ole tulossa hulluksi.usko vaan et ole.mä googletin ihan koko aika ja etin diagnoosia et mikä kumma mul on en uskonu lääkäreitä olin varma että mul oli jokin vakava,tai et olin menos psykoosiin.se tuntuu ihan kauheelta,se on tosi kamalaa,se epätodellinen olo on kamalaa,sitkun katoin itseeni peiliin niin ihan kun sieltä oisi katsonut vieras ihminen vaik tiesin kyllä että se olen minä,mut jotenkin oma kuva näytti vieraalta,sit ku katoin omia käsiä esim ni neki näytti jotenki vierailta vaik tiesin et ne on mun kädet.onko sul ollu sellast??ne on kamalia ne on niin todellisia itelle vaik ne on OIKEESTI täysin vaarattomia,vaik raskasta se on ja vie voimat.Tosi hyvä että sul on poikaystävä joka ymmärtää sua,mun mies kyl yrittää ymmärtää mua mut hän on usein väsynyt kyselyihini kun kyselen tästä uupumuksesta koko aika häneltä,hän ei aina jaksa mua kuunnella.😭

joo mulla on tämä TODELLA rankka uupumus,olen käyny lääkärissä

Käyttäjä krupsitsa kirjoittanut 01.12.2009 klo 21:36

oho nyt katkesi no kirjotan tähä toisen pätkän.
niin olen käyny lääkärissä mut mitää ei ole löytyny kaikki on ollu aina ok,mut en usko must tuntuu että tämä on jotakin vakavaa..vaik kai tää ei oo ku lääkärit niin sanoo,mulle tuli tää uupumus sen sietämättömän ahistuksen jälkeen,mul on unelias tokkurainen olo joka päivä.☹️plus silmien kuivuutta,lihasheikkous,vapinaa jne.

etkö sais lääkettä sieltä ulkomailta?rauhottavia ei kannata syödä sillä niihi jää koukkuun kyl tosi äkkiä.
rentoutuminen on vaikeet tiedän.
auttaako kävely lenkit poikaystäväi kanssa?tai jos hän hieroo sun harteita,auttasko se sua edes vähän?millon olet tulossa suomeen?mene heti sitten psykiatrin yksikköön saat mielialalääkityksen ja jos lääkäri katsoo parhaaks ni antaa sulle rauhottavia lyhytaikaseen käyttöön pahimman yli.

voimia sulle tooooooooosi paljon kirjotellaan.moi =)🙂

Käyttäjä körri kirjoittanut 02.12.2009 klo 18:06

Tänään kävin lääkärissä ja kokosin itseni, kirjoitin mun ahdistuksesta (en pysty puhuu siitä kun alkaa itkettää ja kukaan ei saa mitään selvää) ja näytin sen lapun lääkärille. Se sanoi että mun kannattais jotain lääkettä saada, ja nyt on Diazepaneja 40 kappaletta laukussa 🙂 lääkäri sano että heti ku tulee sellanen olo että se ahdistus tai pelko on tulossa niin nappi vaan kielen alle.

Mä kans googletan ihan jatkuvaan, ihan naurettaviakin pikkujuttuja ! Eilen vähän särki rannetta niin eikun googleen vaan ja sieltähän sitten tuli kaiken maailman reumat ja ms-taudit sun muut... Tänään lääkärissä selvisi että särkeminen johtuu kylmyydestä 😋
No helpotti mun oloani, ihan niinku googlettaminenkin helpottaa ja joskus kyllä pahentaakin. Mutta googlettamista mun poikaystävä ei siedä, se ei kestä sitä että mun pitää joka ikinen pikkujuttu, pikku vihlaisu tai särky heti googlettaa.

Ja toi peiliin katsominen ja tuntuu että siellä olis joku toinen, ettei tunnista itseään. Mulla on sitä kanssa, ei nyt enää pahemmin, mutta muutama viikko sitten. Tuijotin vaan itseäni ja itkin poikaystävälle sitä etten tunnista itseäni, ettei toi ole minä joka peilissä on... Se varmaan siinä vaiheessa mietti että minkä hullun kanssa se oikein asuu :-----D !

Kävelyt on sellanen juttu mitkä välillä auttaa ihan älyttömän paljon, tulee paljon selväjärkisempi olo, mut sit välillä nekin vaan pahentaa. Mulla tuntuu olevan kaiken kanssa tällänen viha-rakkaussuhde, että välillä on hyvä ja välillä ei.

Enää viikko ja pääsen takasin Suomeen!! Oon joskus pari vuotta sitten ja vuosi sitten käyny psykiatrille juttelee, niin mun lähetteet menee aika nopeesti läpi sen takia, ONNEKS!

Tänään on ollut onneks semi helppo päivä, vaikka lääkärissä käynti olikin aika raskasta henkisesti (ja fyysisesti siinä mielessä et sinne on pitkä matka, ja en nykyään enää jaksa kävellä edes 500 metriä, laitan uupumuksen piikkiin)! Mut oon tyytyväinen et sain kerrottua lääkärille tästä ja että sain apua väliaikaisesti niistä lääkkeistä. Kun viikonloput on mulle kaikista pahimpia, kun sairaala on toisessa kaupungissa ja ei tekis mieli lähtee turhan takia, mut sit ku ei ikinä tiiä onks tosi kyseessä vai ei. Niin nyt jos alkaa ahdistaa viikonloppuna pystyn vaan laittaa napin suuhun ja rauhoittua 🙂

Mulla on viel se ongelma, et tää ahdistus on näin "uusi" juttu mulle, että välillä on vaikee tajuta pitääks lähtee lääkäriin vai ei. Tai siis tiiän kyllä aina kun se kohtaus tai no ei voi sanoo kohtaus, koska se ei oo paniikkikohtaus, vaan enemmänkin sellanen ahdistuksen huipentuma mistä sä mainitsit. Niin tiiän aina millon se on tulossa, niin tavallaan tiedän koko ajan ettei mun tarvii mennä lääkäriin, mutta sitten kun se huipentuma tulee, niin sillon ei enää ajattele yhtään järkevästi, vaan oikeesti luulee just tulevansa ihan hulluks. Huh, on kyl helpottavaa kuulla että sullakin on sellasia fiiliksiä, tai no ei helpottavaa en todellakaan haluis tälläsii kenellekään, mutta tiiät varmaan mitä tarkoitan 🙂 ! On vaan pakko just kävellä ihan levottomana edestakasin eikä pysty vaan olee paikoillaan ja se on ihan hullua pelästyy jokaista tuntemusta,pikku vihlasuja ja muita, mulla on ihan sama juttu..

Joku juttu oli vielä mistä ajattelin mainita, mutta unohdin sen nyt ihan täysin. Ehkä muistan ensi kerralla.. Kirjotellaan taas :--------)