Jatkuva itsensä tarkkailu.

Jatkuva itsensä tarkkailu.

Käyttäjä Panikoitsija(ko) aloittanut aikaan 02.03.2012 klo 18:41 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Panikoitsija(ko) kirjoittanut 02.03.2012 klo 18:41

Moikka! En tiedä edes miten selittäisin kaiken mitä mun sisällä tapahtuu.. Mulla oli pienenä sellanen ongelma,että en voinu nukkuu yksin. En tiedä johtuko se siitä että vanhemmat erosi kun olin 9 vuotias. Äiti oli tosi stressaantunu, ja isosisko oli usein munkaa ku Äiti oli jossain.. Mut sit kaikki normaalisoitu, Äiti löys itteleensä uuden hyvän miehen joka kohtelee meitä kun omii lapsii. Mut ongelmana oli aina yksinnukkuminen, ja en muista oikee mistä se johtu pelkäsin aina jotain mutta en tienny mitä. Ja vasta joskus 13 vuotiaana rupesin nukkumaa yksin.. Mut sitte ku menin yläasteelle,alko sellanen ongelma et ihan mitä vaa mulle tuli niin pelkäsin vakavaa sairautta. Aluks pelkäsin aina oksennustautii ja kuumetta sit alko siirtyy jo pahempaan. Eli mulla alko 2010 kesällä outo huimaus,olin sillo kesätöissä ja rupesin heti epäilee et on aivokasvain.. Eli kun kävelin tuntu joskus et en kävelis minkään päällä,sitte menin fysioterapeutille ja sanottii et on niskat jumissa.. No oireet katos sen jälkee aika nopeesti.. Sitte tuli syksy ja mulle tuli virtaputkentulehdus, ja rupesin siitäki ajattelee kaikkee mahollista pahaa.Ja heti sen jälkee alko nielurisatulehdukset joita mulla oli varmaan 6 kertaa..Ja samanaikasesti oli huimaus ja epätodellinen olo ja kaikkee mahollista.. En ikinä halunnu olla yksin kotona tai mitää ku pelkäsin et mulle käy jotain ja sit kukaa ei voi auttaa…☹️ No sit menin nielurisaleikkauksee ja ei oo enää tullu nielurisatulehduksii. Ja sit kesällä olin varmaa liikaa auringossa, ja toinen silmä sumeni sillee et en nähny kunnolla sit sain jotain tippoja ja se meni ohi.. Kuulema joku kalvo oli vaurioitunu tai jtn. Ja tietenki pelkäsin heti et näköhermotulehdus ja panikoin sitä koko ajan. Sit taas unohdin ja kaikki oli ok. Mul on ollu poikaystävänkaa tosi paljon riitelyy yms,oon stressanu paljon ja muutenki ollu stressaavaa perheenkaa jne:/ Sit jotenki kaikki oli siis hyvin ja yks päivä katoin telkkarii nii joku mies sano siin jotain et mun vaimolla on ms-tauti, nii menin heti wikipediaa lukee uudellee et millaset onkaa ms-taudin oireet.. No siel oli näönhämärtyminen yms.. Sit jalkojen pistely ja polttelu, eikä mul ollu ikinä sellasta,tai mitää nykimisii paitsi jos stressasin jotain.. Nii meni paripäivää nii jalkoja rupes polttelee. Ja nyt on varmaa viikon poltellu jalkoja, teen kyl seisomatyötä mut en usko et siitä vois johtuu. Ja kaikki lihasjäykkyydet tuntu siis et mul oli kaikki oireet, ja ihan mitä vaa mulle tulee joku uus oire niin kaikki jotenki liittyy ms-tautii.. Aijon varata ajan yksityiselle magneettikuvauksii.. Mut pelkään sinne menemistä. En vaa voi uskoo ku kaikki aina sanoo et oon luulotautinen ja et mietin aina asioita liikaa, mut miten tällänen voi olla luuloo? Vai aiheuttaaks stressi ja kaikki tollaset et heti mitä mussa tapahtuu nii tarkkailen.. En tiedä onks mun oireet todellisii vai kuvitelmaa, ja pelkään et meen lääkärii ja siel sanotaa et mul on ms-tauti ja sit koko elämä kaatuu siihen.. Et mul ei oo enää sit järkeetä elää yms..😭 Ja mietin jo nyt et no sit ku mul löydetää jotain et mitä teen miten kerron kaikille.. Ja just paripäivää sitten mul oli asiakas jolla oli ms-tauti,meinasin pyörtyy ku kuulin… Joskus kaikki on normaalisti ja joskus taas en voi ymmärtää mikä on. Ja ms-taudissa en tiedä onks ne oireet kovii vai millasii,et onks normaalii et joskus pistelee ja polttelee jne ☹️ Mun teksti on varmaa sekava,ku en oo ikinä kirjottanu mihinkää tälläsee mut en vaa tiedä mitä tehä, ja voiko mieli muka aiheuttaa tällästä oireiluu.. Niskatki tuntuu et ois jumissa. Pelottaa jatkuvasti et sairastun sellasee tautii mitä ei voi parantaa ja joudun rullatuolii yms.. Ja pelkään kuitenki kaikkii tutkimuksii, mietin et oisko parempi jos en vaa tietäis mikä mulla on.. Poltan kyl tupakkaa aika reilusti,koska tuntuu et se jotenki auttaa mieltä.. ☹️ Haluun elää niinku normaalit ihmiset matkustella ja olla ilonen, mut tää päivittäinen sairauden pelko häiritsee. Herään joka aamu ja mietin et toimiiks jalka ja käsi,et mitäköhän uusii oireita mulla on.. En tiedä ymmärrättekö tosta tekstistä mitää,vaikeeta jotenki selittää näin.. Mut toivottavasti joku osais vastata jotain ja kertoo jos on samanlaisii kokemuksii ”sairauksista” ☹️ Kävin tossa pariviikkoa sitte silmälääkärissä,katto mun silmät kokonaa ja sano et ei oo mitää muuta ku vaa kuvat silmät ja vähän huono näkö,en nää pitkälle hirveen hyvin. Just joku -1 ja -0.75.. Kysin näköhermotulehduksesta ja sano et jos ois ollu niin kyl siinä lähtee näkö melkeen ko konaa.. Kiitos jos vastaatte! Ja toivottavasti osaisitte neuvoo mitä mun kannattais tehä,oon ihan sekasin täst kaikesta! Kiitos etukäteen jo 🙂

Käyttäjä WhiteAbella kirjoittanut 09.03.2012 klo 04:39

Menemällä lääkäriin sä saat ainakin tiedon siitä, että onko kaikki hyvin vai ei. Usein sanotaan että epätietoisuus on vielä pahempi kuin se todellinen tieto. Joten käy ihmeessä jos siltä tuntuu. Saatpahan mielenrauhan.

Mitä taas tuohon sairauksien luulemiseen tulee niin ilmeisesti se pahimman pelkääminen sun kohdalla haittaa jo arkea. Kun koko ajan joutuu pelkäämään vaikkei halua eikä voi tehdä normaaleja asioita iloisesti. Tähän voisi auttaa mm. jutteleminen lääkärin kanssa asiasta. Voit vaikka tuon lääkärikäyntisi yhteydessä ottaa asian puheeksi. Vaikeaa näin koneen välityksellä näihin reakoida kun näkee vain sen osan ihmisen elämästä mitä tämä haluaa itsestään antaa, mutta suosittelen kuitenkin aina hakeutumaan lääkärin tai terapeutin puheille kun normaali elämää häiritsee joku jatkuva fyysinen tai henkinen vaiva.

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 09.03.2012 klo 08:50

Nyt ei ole kovin paljoa aikaa vastata kirjoituksees, mutta tämän verran.
Nuo tuntemukset, itsessä joku/tietyt oireet milloin mistäkin,
se on herkkyyttä ottaa vaikutuksia ympäriltä;
ehkä sillä jotain yhteytä voi olla siihen, että oma minäkuva vielä hakee muotoaan?
Huoleti saat olla, iän myötä vahvistuu se omin minä,
katsotaanko tilannetta parin(tai viiden) vuoden - tai vuodenkin - päästä,
olet enemmän sinut kehosi kanssa.
Noita huolestumisia, joka kertahan ne ovat selvinneet, kun on tulleet otetuksi vakavasti;
osoittautuneet turhiksi.
Vaikka sanon turhiksi, silti se ei tarkoita etteikö niilläkin joku merkitys silti olisi.
Ehkä syvällä jossain on huomiontarve, joka kulminoituu esiin näin?