Itsetuhoisuus

Itsetuhoisuus

Käyttäjä Nuorinainen98 aloittanut aikaan 11.09.2018 klo 13:27 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Nuorinainen98 kirjoittanut 11.09.2018 klo 13:27

Heippa.
Oon 20-v opiskelijatyttö, tänne jo aikaisemminkin kirjoitellut, ja kärsinyt masennuksesta jo vuosia. Nyt viimeaikoina olen ollut niin epätoivoinen, että itseni satuttaminen on tuntunut ainoalta asialta joka helpottaisi. Se on onneksi enimmäkseen ollut vain ajatuksen tasolla. Mutta olen viillellyt kuitenkin vähän. Haluaisin tukahduttaa tunteeni, ja tämän sietämättömän olon. En halua kuolla, mutta haluaisin kadota hetkeksi. Nukuin pitkään, ja nukkuminen helpottaa kun saa unen päästä kiinni. Sillon ei tartte miettiä. Välillä olen myös leikitellyt ajatuksella joidenkin lääkkeiden syömisestä ihan vain turruttaakseni itseni uneen. En kuitenkaan ole tehnyt sitä, enkä varmasti teekkään. Se kuitenkin on käynyt mielessäni ns. helpottavana ajatuksena. En tiedä mitä haluan ihmisten minulle sanovan, mutta olen tosiaan paskassa paikassa.

Käyttäjä gonerkid kirjoittanut 12.09.2018 klo 21:53

Hei, ikävää kuulla että voit noin huonosti. ☹️
Itse olen saman ikäinen kuin sä ja kamppailen vastaavanlaisten ongelmien kanssa enkä oikein tiedä mitä sanoa. Nukkuminen on tosiaan ihanaa, ja ajatus ettei tarvitsisi herätä tuntuu pelottavan houkuttavalta. Mutta silti on pakko vaan nousta ja yrittää löytää tästä elämästä jotain elämisen arvoista.
Toivottavasti olet hakenut apua masennukseesi. Tsemppiä.

Käyttäjä Nuorinainen98 kirjoittanut 15.09.2018 klo 16:22

gonerkid kirjoitti 12.9.2018 21:53

Hei, ikävää kuulla että voit noin huonosti. ☹️
Itse olen saman ikäinen kuin sä ja kamppailen vastaavanlaisten ongelmien kanssa enkä oikein tiedä mitä sanoa. Nukkuminen on tosiaan ihanaa, ja ajatus ettei tarvitsisi herätä tuntuu pelottavan houkuttavalta. Mutta silti on pakko vaan nousta ja yrittää löytää tästä elämästä jotain elämisen arvoista.
Toivottavasti olet hakenut apua masennukseesi. Tsemppiä.

Hei! Kiitos kun vastasit. Olen kyllä hakenut apua, ja nyt on taas parin tosi hankalan päivän jälkeen ollut onneksi helpompaa. Olen saanut itkettyä ja puhuttua tunteistani.. Tänään olen mm. jaksanut käydä lenkillä ja olo on suht normaali. Väsynyt, mutta elämänhalua/iloa on paljon enemmän kuin aikaisemmin. Tsemppiä sinullekkin, toivottavasti saat myös apua itsekin.

Käyttäjä Mimis kirjoittanut 16.09.2018 klo 12:52

Moi!
Oon saman ikäinen tyttö, ja mulla myös muutaman vuoden taustaa mt-ongelmien kanssa. Ymmärrän ihan täysin mitä tarkoitat tuolla, että ei varsinaisesti halua kuolla, mutta haluaisi kadota hetkeksi... Se on tosi tuttu tunne mullekkin. Tosi hyvä, että et ole kuitenkaan koskenut mihinkään lääkkeisiin. Voin vannoa, että itsetuhoinen toiminta ei missään muodossa helpota kuin hetkellisesti, ja sitten se pahentaakin kaikkea ja lisää sun henkistä kuormaa... Toivonkin että koitat pysyä vahvana sen suhteen, että et viiltelisi, vaan sen sijaan keksisit muita tapoja käsitellä sitä oloa!

Mulla itellä päiväkirjan kirjoittaminen on auttanut, koska sinne voit avautua niin paljon kuin lystää ilman pelkoa tuomitsemisesta tms. Liikunta on tosi hyvä keino, koska sen avulla voi ihan kunnolla irroitella ja purkaa ahdistusta, ja sen jälkeen on levollisempi fiilis. Jos oot taiteellista tyyppiä, niin musiikki ja maalaaminen tai vastaavat voi auttaa. Suosittelen ehdottomasti myös sitä, että viettää ihmisten kanssa aikaa ja myös uskaltautuu kertomaan lähimmilleen ääneen sen, että mä en voi hyvin. Tietenkin sitten myös psykologilla käynti ja muu ammattiapu!

On kans hyvä miettiä ja vaikka kirjoittaa ylös kaikkia niitä syitä, joiden takia sun on paha olla, ja miten tilannetta ehkä voisi parantaa. Mitkä tilanteet, tapahtumat ja ihmissuhteet sun elämässä on johtanu sut tähän pisteeseen? Uskon, että pahan olon taustalla on jokin syy, tai ainakin jokin on sen alunperin laukaissut. Onko esim. käynyt jokin tosi ikävä asia, jota et enää saanutkaan pois mielestä? Onko ollut kovia suorituspaineita esim. koulussa? Onko sulla yksinäinen olo? Onko sulla haasteita itsetunnon, kehonkuvan tms. kanssa? Ootko luonteeltasi tosi herkkä stressaamaan? Taustalla voi olla vaikka mitä syitä.

En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta toivottavasti sulle välittyy se fiilis että sulla on oikeasti väliä ja sua halutaan auttaa. Et oo yksin! Paljon tsemppiä 🙂

Käyttäjä Reeta_Saapas (Työntekijä) (Palveluoperaatio Saapas (Lasten ja nuorten keskus ry )) kirjoittanut 20.09.2018 klo 18:39

Iloa ja valoa elämäänne! Jokainen teistä on arvokas ja tärkeä!