Ite alotin viiltämisen 7.luokan lopussa, nyt sitte 8.luokal... syynä oli kertakaikkiaan se etten enää jaksanu sitä et sisälle sattuu, ku kaikki meni päin helvettiä eikä mikään toiminu. Syyt sitte tähän sisälle sattumiseen...ei varsinaisesti oo. Yhtäkkii vaan tuli hirveet paineet kaikkialta, mikään ei menny oikein jne. Pidemmän aikaa oli jo ollu masennus yms mielessä mut sitte alotin tollon sen pakoon menemisen.

Eroon varmasti kaikki pääsee jos vaan on tarpeeks omaatuntoa ja halua lopettaa. Ite oon ollu parhaillaa viikon ilman viiltelyä, tääkin oli riparilla (paras viikko ikinä).

Arvet on ikuisia ja ne jää. Ainaki tarpeeks syvät. Alkuun mäkin tein sellasia jotka ei enää näy. Mutta ajan mittaan ne haavat on syventyny ja vakavoitunu. Ja ne jää.
Voimia sulle 🙂

Viiltelen taas eilen tälläkertaa haava on jo huomattavasti syvempi se parantuu hitaasti ja meillä on koulussa tulossa uintia ja en keksi mitä selitän siitä haavasta. Kaatuminen on jo liian käytetty kohta ne alkaa epäillä. Mitä mä teen😑❓ Oon pahassa pulassa tänne viiltelyn kanssa

Viiltelin ensimmäisen kerran seiskaluokan lopussa. Olin sinä päivänä ollut kännissä, kun kaveri oli alkanut tekstata aikovansa tappaa itsensä. En pystynyt siinä tilassa tekemään mitään ja vaikka kaveri onneksi epäonnistui yrityksessä, stressi ja syyllisyys saivat puukon tuntumaan houkuttelevalta.
Kokeilin ensin viiltää ranteeseen, siinä on pieni arpi jäljellä, vaikka viilto oli pinnallinen. Sitten siirryin jalkaan, jossa on näkyvät arvet vieläkin, kahden vuoden päästä. Myöhemmin olen viillellyt olkapäätäni, niskaani ja mahaani. Mahaa siksi, että haavat paranevat kokonaan ja niskaa koska tunnen kipua eniten niin. Viiltojen määrä ei ole koskaan ollut tärkeä, eikä syvyys, vaan se kipu ja se hyvänolontunne jonka viiltämisestä saa.
Viimeksi viiltelin pari kuukautta sitten. Jalan vanhojen arpien päälle muutama uusi. Leveitä ja vieläkin punaisia. Epäonnistumisen symboleita.
En häpeä mitään niin paljon, kuin sitä että joku näkee arpeni. Onneksi olen päässyt siitä tavasta jo eroon (:

Ja tsemppiä teille kaikille, että pääsette viiltelystä eroon 🌻🙂🌻

Itse olen viilellyt noin puoltoista vuotta ja olen nyt 17..
Olen yrittänyt lopettaa viiltelemistä ja välillä olenkin pari viikkoa selvinnyt hyvin ilman viiltelyä. Mutta silti jossain vaiheessa tulee vain semmonen olo, että on aivan _pakko_.
Viiltelin tänään viimeksi, niin paska olo..
En vaan tiiä, jaksanko enään tätä kaikkea paskaa..

Koittakaa kaikki pärjätä! 🙂

Moi.

Määki alotin viiltelee kasiluokalla. Sillon ne oli kyllä vain naarmuja jotka rikkoivat ihon.. Jos joku sattui vahingossa näkemään ne, sanoin että ne on kanin tekemiä.. Vähitellen aloin etsimään jotain jolla saisi ennemmän ja syvempiä jälkiä.. Puukko on ainut vastenmielinen asia jolla en voisi viillellä.. Nykyään en voi enää pitää lyhyt hiasia, en voi käydä treeneissä, uimassa jne.. Missään missä joutuisin ottamaan sukat tai pitkähiasen pois. Aloin viilteleen koska alkoi menemään vain liian huonosti. Poikaystävä petti, isää puukotettiin, se alko ryyppää entistä enemmän, muutto toiselle paikkakunnalle, kaverit "hylkäs".. Syitä oli vain niin paljon.. Vieläkin viiltelen.. Aina kun petyn tai riitelen jonku kanssa. Viimeks viiltelin muutama yö sitte, koska oli nii hirvee riita kaverin kanssa. Monesti oon miettinny et kuinka helppoa olis vain vetää ranteet auki..

Miiwa kirjoitti 20.9.2013 23:49

Aloin viilteleen koska alkoi menemään vain liian huonosti. Poikaystävä petti, isää puukotettiin, se alko ryyppää entistä enemmän, muutto toiselle paikkakunnalle, kaverit "hylkäs".. Syitä oli vain niin paljon..

Hei nimimerkki Miiwa ja toki muutkin,

1.10. Tukinetissä alkaa suljettu teemaryhmä haastavissa perhetilanteissa eläville nuorille ja nuorille aikuisille. Ryhmän hakuaika päättyy huomenna. Ohessa lisätietoa ryhmästä sekä linkki hakulomakkeeseen.

--

Rikkinäiset nettiryhmä alkaa Tukinetissä 1.10.2013! Haku nyt käynnissä, tule mukaan!

Rikkinäiset - Vertaistukea ja ohjausta haastavissa perhetilanteissa.

Linkki Rikkinäiset -nettiryhmän hakulomakkeeseen https://www.tukinet.net/keskustelu/lomake/nayta.tmpl?grp=240 (edellyttää sisäänkirjautumista)

Joskus perhesuhteet ovat rikkinäisiä ja voi tulla rikkinäinen olo itselle. Silloin on hyvä kertoa oma tarina toiselle ihmiselle tai hakea apua. Rikkinäiset on uusi ryhmä sinulle, joka koet perhetilanteesi hankalaksi.

Ryhmä on sinulle nuori tai nuori alle 29- vuotias aikuinen, kun perheessäsi on
- aikuisten päihteidenkäyttöä tai
- vanhemmat eronneet tai perheriitoja
- joku perheenjäsen vankilassa tai
- perheväkivaltaa.

Rikkinäiset nettiryhmä kestää kaksi kuukautta (1.10.-29.11.2013). Ryhmässä saat nimimerkillä, turvallisessa ympäristössä tietoa ja voit kysyä neuvoa esimerkiksi avun hakemisesta. Foorumikeskustelu ja viikoittaiset reaaliaikaiset chatit näkyvät vain ryhmälle ja ohjaajille. Ryhmän ohjaajat ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia A-klinikkasäätiöltä, Kriminaalihuollon tukisäätiöstä, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitosta ja Ensi- ja turvakotien liitosta.

Hae ryhmään 26.8.-24.9.2013 välisenä aikana ja seuraa Tukinetin Oma Kanavaasi, johon saat Tukinetin ajankohtaiset tiedotteet ja jossa hallitset omia tietojasi. On tärkeää, että vastaat jokaiseen kysymykseen huolellisesti. Ilmoittautuminen on sitova ja hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.

Ryhmävalinnoista ilmoitamme sinulle Tukinetin Omalla kanavalla perjantaina 27.9. Jos haluat lisätietoja teemaryhmästä, niin jätä viesti/kysymys Tukinetin info-osiossa olevan palautelomakkeen kautta.

Tervetuloa mukaan!

Itse aloin viilteleen ollessani 15 vuotias. Ensimmäiset haavat oli pieniä ja nauttiin siitä kivusta ja kun näki että veri valui. Hiljattain musta alkoi tuntuun siltä, että pienet arvet ei riitä vaan niitten piti olla pitempiä ja leveämpiä. Pääsin eroon siitä yhdessä vaiheessa mutta nyt se on tullut takas kaikista pahimpana. Viiltelin pari päivää sitte kolme haavaa; tosi syvät ja leveät. Sen seurauksena mulla on 14 tikkiä kädessä. Ja kun on aina tiennyt että se auttaa, mut ikäväkyllä hetkeksi. Miksei pure sitä ahdistusta muuhun. Hyvät ihmiset jos haluatte viillellä niin antakaa sen olla viimeinen kortti.

Itse viiltelin 14-15 vuotiaana. Ekan kerran ihan vain mielenkiinnosta, koska siitä puhuttiin niin paljon. Koulun hoitajakin oli aiemmin kysynyt että satutanko itseäni. Ei mulle ollut tullut mieleenkään, mutta kokeilin, koska olin ilmeisesti "kohderyhmää".

En oikeen osannut kanavoida ahdistusta niin, että leikkely olisi helpottanut oloa. Enkä kokenut voivani kontrolloida sillä mitään. Mutta viehdyin siihen, että se on outoa ja vähän väärin. Mulla on ihosairaus, jonka vuoksi koin ihon olevan jo ruma, joten mitä väliä. Ihottuman takia mua tuijotettiin lapsena vieraidenkin ihmisten toimesta tavalla, jolla toista ihmistä kunnioittava henkilö ei sais tuijottaa. En siksi tykännyt kehostani alunperinkään.
Yksi yläasteen luokkakaverikin viilsi ja olikin kiva, kun oli jotain yhteistä

Viiltoarvet alkoi kuitenkin ärsyttää ja kokeilin vähän polttamista, koristeeksi. Sitten se jäi kokonaan pois hissukseen. Keksin kai muita keinoja rienata itseäni. En kyllä edelleenkään varo satuttamasta itseäni jos jotain vaikka putoaa, en vaan enää itse aktiivisesti satuta. Vaikken enää halveksu kehoani, en sitä ole oppinut rakastamaankaan.

Hei kaikki!

Tunnen hyvin tuskanne, koska olen itse ollut samassa tilanteessa muutamia vuosia sitten. Minulla itseni satuttaminen alkoi leikeistä, jotka aina vähä vähältä muuttuivat rajummiksi. Olin silloin neljännellä luokalla. Viiltely tuli kuvioihin mukaan kuudennella luokalla. Sitä jatkui hyvinkin aktiivisesti noin neljä vuotta, mutta nyt on sekin vaihe koettu ja yli päästy. Olen nyt 19 vuotias.

Haluan kertoa teille kaikille, mikä auttoi minua ja mitä voisitte tehdä olon parantamiseksi.

Ensinnäkin, itsensä satuttaminen lähtee aina ongelmista. Selvittäkää siis ongelmat. Pyytäkää rohkeasti apua, jos ei läheiseltä, niin menkää vaikka terveyskeskukseen ja kertokaa siellä. Rehellisesti puhuen, en usko, että minäkään olisin selvinnyt ilman apua. Minua auttoi yläaste aikoina koulukuraattori ja myöhemmin myös terapia. Olkaa rohkeita ja astukaa esin ongelmienne kanssa. Mitä pahaa siitä voi seurata? Voi olla, että joku suuttuu, mutta saatte sentään apua, eikä oma pahaolo ole enää salaisuus.

Toisena hyvin tärkeänä keinona minulle oli harrastukset. Aloitin maalaamisen yläasteella. Aina kun oli paha olo, ja teki mieli viillellä, maalasin. Maalasin sen pahanolon kankaalle. Rumiahan niistä maalauksista tuli, mutta parempi sekin, kun itsensä satuttaminen. Toki tuli lipsahduksia, aina välillä luisui takaisin vanhoihin tapoihin, mutta nyt kun ajattelen maalaamista, siitä on ollut todella suuri apu. Koittakaa edes aloittaa jokin harrastus. Siinäkään ette voi menettää mitään.

Jokaiselle ihmiselle on annettu mahdollisuus selvityä, teidän täytyy vaan olla rohkeita. Ei saa ajatella, että tästä pitäisi selvitä yksin. Se ei pidä paikkaansa. Muut ihmiset on olemassa sitä varten, että heistä saa tukea ja apua tarvittaessa, minäkin olen yksi heistä.

Toivottavasti luette tämän ajatuksella ja keräätte rohkeutenne pyytää apua.

Rakkain terveisin, Satu.

Kun sanotaan että satutaan itseään, nousee mieleen yleensä viiltely. Minä en ole viillellyt itseäni, mutta joskus vuosikohan siitä nyt on niin tuli pahasta olosta tehtyä vähän kaikkea.

Yleisintä oli itsensä piiskaaminen jollakin esineellä, yleensä vyö tai paksu naru, pidin tätä hyvänä vaihtoehtona, koska siitä ei jää jälkiä. Saattoi olla kädet ja selkä heleän punaisina, sitten on tullut kuristettua useaan kertaan itseä (narulla tai vyöllä ) niin että ei henki kulkenut..

Mutta nämä tavat ovat onneksi hiljenneet, vaikka olisikin huono-olo olen yrittänyt hankkia jonkunlaisen eritavan purkaa sitä.

🙂🌻 Voimia jokaiselle.

Teille endorfiiniaddikteille suosittelen juoksemista ja salilla käyntiä,
Niillä saa aika hyvän setin endorfiinia ilman arpia

oon 14vuotias 7luokkalaine. jäin luokalle ykkösellä ku suomenkieli oli niin huono.
oon viillelly 7luokan alusta. meijän luokalla jo heti alussa pari poikaa huomas mun viiltelyt ja nyt tietää moni muuki. asial leikitään. esim, köksäntunneilla otetaa veitsi esiin ja leikitään et viilellään ja sanotaan "katokkaa, leikin mimosaa".
asia masentaa muo viel enemmän.
en tee mitään syviä haavoja, mut kyllä niistä verta tulee nopeesti eikä meinaa loppua. suurimmaks osaks vaan pintanaarmuja mistä ei jää niin näkyviä arpia. oon kokeillu itsemurhaa kerran ja sen jälkee olin osastolla 3viikkoo.
mun viiltely ei oo säännöllistä eli en oo niin riippuvainen siitä. en vaa uskalla enää viiltää. viillän 3-7kertaa kuussa. joskus useemmin. yleensä jalkoihin, mahaan ja kylkiin. en haluu hakee apuu koska en vaan uskalla.

voimii kaikille ☺️❤️

Alotin viiltelyn kesä-heinäkuussa, tämä vuonna. Olin silloin 12, nyt oon 13. En muista syytä. Siitä lähtien oon viillelly. En kuitenkaan puukolla ikinä oo viillelly. Viiltelen joko kynsillä (raavin), terävällä tikulla tai kolmioviivaimella. En ikinä veitsellä.

Viimeks viiltelin... just äsken. Mä oon yrittäny pääs eroon tästä, mut ei onnistu. Kuraattorilla kävin alkusyksystä, viiltely loppu hetkeksi. Sit muutaman viikon kuluttua se taas alko.

Sit viiltelyn lisäksi mä oon myös hakannu päätä seinään.

Itsemurhaa on yrittäny lukemattomia kertoja. En kuitenkaan oo joutunu osastolle. Porukat ei tiiä mun itsetuhoisuudesta.

Mä oon yrittäny purkaa pahaa oloa jotenkin muuten kuin viiltelemällä. Mä oon yrittäny lukea, kirjottaa, piirtää, treenata... Mut yleensä sit sorrun viilteleen...

Viiltely ei kannata. Mut sitä ei jostain syystä pysty lopettaa. Mä en ainakaan pysty lopettaan sitä pysyvästi, oon yrittäny lopettaa, mut ei vaan onnistu.

Nykyään mulla on joka päivä paha olla ja mä itken melkein joka päivä. Mä en kuitenkaan joka päivä viiltele, vaan silloin tällöin, aika usein kuitenkin. Mä yleensä vaan vellon itsesäälissä

Mä mietin, et mulla saattaa olla masennus. No, joululoman jälkeen ajattelin käydä kuraattorilta kysymässä asiasta.

Voimia kaikille, koitetaan jaksaa ☺️❤️

Ää, tekee taas mieli viillellä (lue: raapia ihoa). Ja tuli taas vaihteeksi hakattua päätä seinään ☹️

Voi ei itsetuhoinen tyttö, tiedän miltä tuntuu kun tekee mieli viiltää. Se on vaikeaa. Paljon voimia sinne mielihalujen voittamiseen!!<3