Isoveljeni ei välitä minusta! :(

Isoveljeni ei välitä minusta! :(

Käyttäjä kessut aloittanut aikaan 04.07.2013 klo 20:05 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä kessut kirjoittanut 04.07.2013 klo 20:05

Minusta tuntuu että en ole oikeen oikea ihminen kirjoittamaan tänne, koska minun ongelmani ei ole niin suuri kun muiden, mutta kirjoitan nyt kuiteskin.

Siis minun isoveljeni on minua 7 vuotta vanhempi. Niin hän ei välitä minusta. hän haukkuu minua finninaamaks. Hän välittää enemmän kihlattunsa pikkusiskosta ja toivoo varmaan että ois ennemmin sen isoveli kun minun. Minusta tuntuu aina pahalta kun ajattelee viime kesän toisen veljen häitä. Hän sanoi minulle kun kolmannen veljen tyttökaveri laittoi minun hiuksiani, että ei kukaan rakasta nuin rumaa. En näyttänyt sitä hänelle että minua satuu se että hän sanoin niin ja minua sattuu vieläkin. Kuulen päässäni sanat vieläkin. Sen illan jälkeen kun kotia sieltä pääsin niin sillon päässäni napsahti, että kai minä olen oikeesti ruma ja sitten viilsin ensimmäisen kerran ja se ei todellakaan jäänyt viimeiseks kerraks siitä on kulunut n. 1 vuosi kun viiltelin ensimmäisen kerran . Viiltelin 2 kuukautta siitä ja sitten lopetin ja muuten satutan itseäni. Itsemurhaa olen ajatellut monesti ja ajattelen vieläkin.

Tiedän että olen väärä henkilö puhumaan tänne, koska toi on vaan pieni murhe :/ mutta toivon että joku voisi kertoa mitä tehdä. Kiitos jo etukäteen

Käyttäjä kirjoittanut 05.07.2013 klo 08:23

Ei sun ongelmasi ole sen pienempi kuin muidenkaan.
Mulle isoveli on sen verran rakas etten tiedä mitä tekisin, jos se sanoisi mua rumaksi tms.

Sano sille veljellesi aivan suoraan, että se on sulle tärkeä ihminen ja ettet kestä sen haukkumisia laisinkaan.

Käyttäjä kessut kirjoittanut 05.07.2013 klo 12:08

maanvaiva kirjoitti 5.7.2013 8:23

Ei sun ongelmasi ole sen pienempi kuin muidenkaan.
Mulle isoveli on sen verran rakas etten tiedä mitä tekisin, jos se sanoisi mua rumaksi tms.

Sano sille veljellesi aivan suoraan, että se on sulle tärkeä ihminen ja ettet kestä sen haukkumisia laisinkaan.

Isoveljeni on miulle tärkein maailmassa, mutta en osaa näyttää sitä hänelle. Ja aina kun yritän kertoa sitä hänelle niin hän vaan on silleen ettää älä jaksa valittaa tai sitten oo jo hiljaa yms..

Kiitos kun autoit