Mä en tiedä hengaako täällä muita, joilla on ongelmia pakonomasen nyppimisen kanssa, mut jos ootte siellä ruudun toisella puolella niin moikatkaa! Samassa veneessä tässä ollaan, joten paree ois vetää yhtä köyttä. Iltapäivän nyt suoraan sanottuna kusin, eikun vaan suoraan koulusta peiliin eteen nyppimään. ☹️ Mut nyt on sentään kaikki turvatoimenpiteet käytössä, vessan valot teipattu off-asentoon, eteisen peili peitetty, kynnet lyhyenä ja kaikkein turvallisin paita päällä. Tavotteena ois olla tää viikonloppu täysin nyppimättä (ja tietty sit samaa rataa vois jatkua loppu elämä). 😀

Ja nyt kun prologi on ohi, niin miten ootte (jos otte) päässeet yli rakkaasta ja asiaan liittyvästä ahistuksesta? En nyt siis tarkota mitään kaukoihastusta, vaan sitä että on kolme vuotta elänyt oudossa vuoristoradassa ihanan, kamalan ja vaikean tytön kanssa, joka kaupan päälle on mun paras ystävä. J on mun elämän valo ja kirous. Kenenkään muun seura ei tarjoa samaa euforiaa, mutta hintana on ollut palasiks hakattu sydän. Oon väsynyt ja kyllästynyt sen ihmissuhteisiin ( Miks ne on aina niin paljon kauniimpia kun mä? Miks ne osaa suudella? Mä en osaa ees puhua). Musta tuntuu etten pysty hengittämään, ihan kun rinnan päällä olisi parkeerattu betoniauto, tää viikko meni ihan sumusessa ahdistuksen tilassa, tuskin pystyin viittaa kun pelkäsin että jos vastaan väärin niin purskahdan itkuun. 😭 (joo, tiedän että on ”vähän” säälittävää)

Kuukaus sitten näytti hetken valosalta; mukava tyttö omassa kiikarissa, sellanen söpö ja ihana. Kunnes totuus iski viikonloppuna vasten kasvoja. Alkuviikosta tein ne puhelisoitot jota oli pakko. ”Ei, sori R, meistä ei voi tulla mitään, tykkään susta, mut..se ei oo sama asia”. J:lle vaan itkin puhelimeen ja yritin selittää mitä mä meissä näen. Mut saan aina sen saman katkeransulosen vastauksen ”Mäki tykkään susta, mut me ei voida olla yhdessä.”

Joten ihmiset, ens viikonloppuna edessä yö J:n kämpällä kahestaan. Mitä ihmettä mä teen, jos en pysty puhumaan sitä ympäri? Pitääkö mun oikeesti tehä valinta että sen välillä että jatkanko oman sydämeni särkemistä vai rikonko jo valmiiksi hajalla olevan ihmisen?