Hyväksikäytöstä.

Hyväksikäytöstä.

Käyttäjä red_rose aloittanut aikaan 23.04.2008 klo 09:13 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä red_rose kirjoittanut 23.04.2008 klo 09:13

Haluasin kuulla onko muilla samanlaisia ”oireita” jotka on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi..

1.Ihme tuntemuksia tietyillä alueilla, siis niillä aluille mihin väkivalta sattui, se tunne tulee yhtä äkkiä. ihanku jouku tekis samat asiat taas uudestaan. en saa sitä tunnettä lähtemään pois!😭

2. Ihme kohtaukset. silloin en pysty olemaan missään ahtaassa tilassa tai yhtään kenenkään lähellä. Tunteen laukasee esim. syksyisin jos sataa ja on pimeätä tai alaston lapsi telkkarissa. esimerkkinä, kun hauskatkotivideot ohjelmassa oli video jossa lapsi oli alasti ja sen takapuoleen oli laitettu 5centtiä jokumies ääni kysyi sitten siltä lapselta että mikä sun pyllyssä on.. Tuli ikävät muistot mieleen siitä!!

3. outo tietoisuus etten muista kaikkea, joskus näen kuvia mitä en oikeen usko todeksi. tarkoitan etten voi uskoa että miulle niin ois käyny. OLENKO VAIN SEKOAMASSA VAI ONKO NOI PSYYKKEEN KÄSITTELEMIS TAPA KUN JOTAIN TRAUMAATTISTA ON SATTUNUT😐

4. mua alkaa ahistaa enkä pysty olemaan tilanteessa jossa mies tulee seläntaakse. esim. oppitunnit vaikeita jos miespuolinen opettaja kiertelee luokassa ja jää seisoo seläntakkse! Tulee olo etten voi kontroloida häntä ja hän voi tehäa mulle mitä vaan☹️

5. jos joku vanhempi mies osottaa välittämistä! esimerkiksi kun appiukko antoi jonkun pienen lahjan mulle tunsin oloni niin oksettavaksi!! vaikkei siinä pitäisi olla mitään pahaa!! 😐

kun ei minulle edes mitään omasta mielestä kovin vakaa sattunut :/ se juttu oli seuraavanlainen:
yks sukulais mies oli humalassa. olin noin. 3-5vuotias en muista sitä tarkkaan! muistan vain jotain että hän kopeloi mua sanotaanko nyt että alakerrasta. sen tarkemmin en muisa siitä tilanteesta mitään, muistan vain kun olin kysynyt häneltä miksi hän teki niin, vastaus oli että kyllä mä pesin kädet ja ilkeä nauru päälle!! sen tarkemmin en muista tilannetta. Olin kertonut myös vanhemmilleni heti sukulaisen luotapäästyäni asiasta. he muistaa sen että olin kysynyt heiltä hämillään miksi se sukulainen laittoi mun housuihin kätensän tai jotain sen tapaista ja olin muutenkin hämilläni!

en tiedä voiko tätä seuraavaa edes raiskauksen yritykseksi sanoa. ei ainakaan lainmukaan ollut muttakyllä sekin omat arpensä on jättänyt: me oltiin kaverin kanssa tulossa syksyllä mun tuttujen luota. me asuttiin silloin kerrostalossa. siinä kerros talossa on sellainen ulkona oleva eteinen ennenkui tulee lukollinen ulko ovi. käytävässä ei ollu valoja mutta yks meijän naapuri seiso erittäin kireät kiiltonahkahousut jalassa ja ihme nahka takki (??) päällä. se takki ei ollu kiinni kunnolla. aluks se ehotteli että me mentäs mun kaverin kanssa sen autolle ja ku me ei suostuttu niin sitte se ehotteli että mentäs sen kämpälle. samalla se hiplaili meitä. me lähettiin juoksee hissiä kohti ja se naapurin ukko tarttu mun kamua kiinni niin että se joutu rimpuoleen pois sen otteesta!! me päästiin hissiin ja sillein ettei se tullu sinne! me kerettiin myös sisälle ennenku se oli juossu meijän kerrokseen! mun mielestä toikin oli jo yritys vaikkei se ei kerenny tehä sellaista.

☹️ mut ei toikaan sinällään paha ole ku ei mua oo raiskattu, tai en muista sitä. mielikuvia on kyllä tullut ilkeämmistäkin tilanteista mutta kai ne on vaan jotain mielikuvitusta😑❓

onko kellään muulla samanlaisa ”oireita” asian käsittelemisen suhteen? vai oonko tulossa hulluksi! ☹️ mulla on vaan lisääntynyt nuo oiretta! en jaksaisi enää olla yksin!!☹️

Käyttäjä evakko kirjoittanut 23.04.2008 klo 16:35

Hei red_rose

kirjoitit sukulaisestasi joka oli kopeloinut sinua "alakerrasta". se on ollut rikos ja se on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Se on törkeää rajojen rikkomista joka jättää jälkensä. Kenenkään aikuisen ei pidä koskea lapseen tuolla tavoin.

Tuntemuksesi ja ikävät muistot kertovat siitä että asiat muistuttavat sinua kokemastasi.

Tämä naapurin mies, hän myös rikkoi lakia. kenenkään rajoja ei saa rikkoa tuolla tavoin. seksuaalinen häirintä, hyväksikäyttö jne nimikkeet minusta tuossakin täyttyy, sekä raiskausyritys myös, tarkat rikosnimikkeet saat alla olevista numeroista.

Muista, et ole yksin. Pystyisitkö puhumaan asiasta vaikka terveydenhoitajalle? tai käymään lääkärissä? tätä kautta voisit päästä puhumaan ammattiauttajan kanssa asiasta. Voit myös soittaa nimettömänä esim. tukinaisen ilmaiseen puhelinnumeroon vaikka näin aluksi jos terveydenhoitajalle tai lääkärille puhuminen tuntuu vaikealta
tässä linkki sinulle:

http://www.tukinainen.fi

Tukinaisen Maksuton kriisipäivystys,
puh. 0800-97899
ma-pe klo 9-15, la-su klo 15-21 (myös pyhinä ja niiden aattoina)

Tukinaisen Maksuton juristipäivystys,
puh.0800-97895
ma-to klo 14-17

Lopuksi haluan sanoa sinulle että en usko että olet sekoamassa, jokin on herättänyt muistot "henkiin". tuolta kriisipäivystyksestä saat tukea paljon, soita sinne rohkeasti, he osaavat auttaa sinua ja kuuntelevat sinua.

juristipäivystyksestä voit myös kysyä millä nimikkeellä näitä tapahtumia kutsutaan. Saat rikosnimikkeet asioille tarkoin. Juristipäivystys neuvoo myös muuten juridisissa asioissa vaikka et nyt ajattelisi mitään rikosilmoituksen tekoa tms. voit silti soittaa tuonne.

Hyvä kun kirjoitit asiasta tänne. Surullista on se että olet joutunut tällaista kohtamaan.
Mutta muista, sinä selviät kyllä tästä, muista myös et ole sekoamassa.

Kokemasi on pahaa ja väärin. tuollaista ei pitäisi tapahtua koskaan. Paljon jaksamista sinulle.

Käyttäjä gisell kirjoittanut 23.04.2008 klo 20:51

red_rose kirjoitti 23.4.2008 9:13

1.Ihme tuntemuksia tietyillä alueilla, siis niillä aluille mihin väkivalta sattui, se tunne tulee yhtä äkkiä. ihanku jouku tekis samat asiat taas uudestaan. en saa sitä tunnettä lähtemään pois!😭

gisell:tunnen joskus varsinkin toisessa paikassa.. yritän kovasti kaiken unohtaa ja tähän mennessä olen siinä hyvin onnistunut, mutta sitten avasin suuni ja nyt olen taas aloitus pisteessä..

2. Ihme kohtaukset. silloin en pysty olemaan missään ahtaassa tilassa tai yhtään kenenkään lähellä. Tunteen laukasee esim. syksyisin jos sataa ja on pimeätä tai alaston lapsi telkkarissa. esimerkkinä, kun hauskatkotivideot ohjelmassa oli video jossa lapsi oli alasti ja sen takapuoleen oli laitettu 5centtiä jokumies ääni kysyi sitten siltä lapselta että mikä sun pyllyssä on.. Tuli ikävät muistot mieleen siitä!!

gisell:pimeys, yksin olo, varsinkin kun menen nukkumaan tulee tunne kuin joku yrittäisi tarrautua nilkkoihini, pimeys pelottaa oli tilanne mikä tahansa..

3. outo tietoisuus etten muista kaikkea, joskus näen kuvia mitä en oikeen usko todeksi. tarkoitan etten voi uskoa että miulle niin ois käyny. OLENKO VAIN SEKOAMASSA VAI ONKO NOI PSYYKKEEN KÄSITTELEMIS TAPA KUN JOTAIN TRAUMAATTISTA ON SATTUNUT😐

gisell:mielikuvat liiankin tuttuja tahtoisin ettei ne olisi totta mutta tiedän ja tunnen ja olen jopa saanut vastauksen että näin on tapahtunut..

4. mua alkaa ahistaa enkä pysty olemaan tilanteessa jossa mies tulee seläntaakse. esim. oppitunnit vaikeita jos miespuolinen opettaja kiertelee luokassa ja jää seisoo seläntakkse! Tulee olo etten voi kontroloida häntä ja hän voi tehäa mulle mitä vaan☹️

gisell:kukatahansa muu kuin oma mieheni, liian lähellä,koskettaa liian tuttavallisesti tunnen jo silloin oloni uudelleen hyväksikäytetyksi..

5. jos joku vanhempi mies osottaa välittämistä! esimerkiksi kun appiukko antoi jonkun pienen lahjan mulle tunsin oloni niin oksettavaksi!! vaikkei siinä pitäisi olla mitään pahaa!! 😐

gisell: tuosta viidennestä en osaa sanoa, olen itse aika sekaisin mutta voisi kai verrata että vihaan tai ainakin vihasin joskus veljeni lapsia ja jollain oudolla tavalla luulin että heille raivoaminen tekisi asian tekemättömäksi, minä melkein yksin kasvatin veljeni lapset!

asiahan on siis: olin 7vuotta kun veljeni seksuaalisesti hyväksikäytti minua useasti, asiasta en ole vielä tähän päivään mennessä puhunut muille kuin miehelleni..😞 tiedän pitäisi kai puhua! mutten ole jotenkin pystynyt en edes vanhemmilleni veljeni manipuloi minut uskomaan ettei vanhempani uskoisi ja että väittäisivät minun valehtelevan ja että valehtelijat lähetetään pois jonnekin kamalaan vankilaan ja tässä naivissa uskossa olen tietyllä tavalla vieläkin😭 no kuitenkin selvittyäni ylä-asteelta veljeni silloinen vaimo kuoli ja jälkeensä jäi 3v ja 1,5v lapset jotka muuttivat minun ja vanhempieni kanssa kauas keskisuomeen.. olin 16v ja otin suurimman vastuun lapsista vanhempieni ollessa koko ajan töissä, muutin 20v pois kotoa jonka jälkeen vasta tajusin ettei lapset olleet syyllisiä siihen mitä veljeni teki ja kuinka omatuntoani soimasi kun olin lapsia kaltoin kohdellut, nyt on hyvä lapset ovat isompia olen itse pahoitellut heille käytöstäni ja sanonut ettei se heihin liity.. (en pilaa heidän elämää kertomalla eiköhän äidin kuolema ollut jo tarpeeksi traumaattista)☹️ mutta nyt olen 24v ja onnellisesti aviossa ja kahden lapsen äiti, vieläkin minua vaivaa nuoruuden asiat mutta olen puhunut veljeni kanssa ja saanut tietää syitä ja syiden seurauksia vaikkei ne tekoja oikeuta.. vielä asia on kesken... niin kauan se on kesken kunnes kerron vanhemmilleni! voimia et ole yksin😉

Käyttäjä red_rose kirjoittanut 26.04.2008 klo 12:13

Kiitos vastauksista! tuntuu todella helpottavalle tietää ettei ole yksin!
Miulla oli nuoruudessa muitakin ongelmia ja niiden tiimoilta jouduin mennemään psykolokille. Kerroin hänelle näistäkin jutuista yhdellä kerran jonka jälkeen hän sanoi etten saisi puhua enempää ennekuin olen käynyt puhumassa poliisille!!!! Sinne varattiin aika kun olin 15-vuotias. SUORAAN SANOTTUNA EN OLLUT VALMIS PUHUMAAN POLIISEILLE MITÄ MULLE TAPAHTU, EN OLLUT ITSE EDES VARMA TAPAHTUKO NÄIN VAI EI!!! NE OLI HÄMÄRIÄ MIELIKUVIA JA MIKÄ KAMALINTA, PUHUA VIERAALLE MIEHELLE MITÄ SIULLE ON TAPAHTUNUT!!!!! NE ASIAT PITI SANOA SUORAAN, TARKOITAN ETTEI SAANUT KÄYTTÄÄ ALA-KERTA YMS SANOJA VAAN SUORAAN MITÄ JA MINNE ! EN PYSTYNYT SIIHEN! SUKULAIS JUTTU OLI VANHENTUNUT, LAIN MUKAAN???????? JA NAAPURIN SETÄ JUTUSSA EI OLLUT TARPEAKSI NÄYTTÖÄ?????? SEN JÄLKEEN EN OO PUHUNU PSYKIATREILLE HIRMUISESTI ASIOSTA! EN PYSTY LUOTTAMAAN HEIHIN😭 VAIKKA TIEDÄN ETTEN ENÄÄ JOUDUKKAAN MENNÄ POLIISILLE "MUTTA ENTÄ JOS JOUDUNKIN" PELKO ON KOKO AJAN MIELESSÄ😭 siksi sanoin etten koe miulle käyneen mitään kun lain mukaan se naapurisetä juttu oli mitätön!!!!!😞😐 kai siksikin koen tulevani hulluksi kun lain mukaan ikääkuin naapurin setä juttu on mitätön ja se sukulais mies juttu josta en ole edes täysin tietoinen, niin se on vanhentunut😑❓

onpa näistä jutuista vaikea puhua😞 jotenkin tännekkin on vaikea kirjoittaa 😞 mutta tahdon saada selkoa tästä jutusta, en kestä jos tää ei selekenny😞

Mut kiitos kun kirjotatte! ON HELPOTTAVAA TIETÄÄ ETTEN OLE YKSIN JA ETTEN OLE HULUKSI TULOSSA!!!!🙂

Käyttäjä evakko kirjoittanut 28.04.2008 klo 18:21

Hei red_rose

Olen laittanut alulle keskustelupalstaan Avoimet ryhmät / liveryhmäkeskustelut
Aiheesta “toiveen” nimeltään: teemaryhmä + Chatit hyväksikäytetyille /raiskatuille
Tässä suora linkki:
https://www.secure-tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?pager_current=1;grp=186;mid=46688

mutta kirjoitan tähän vielä sinulle lisää...
Muista että aikuinen on vastuussa itse omista tekemisistään etkä sinä ole vastuussa tai syyllinen siihen mitä aikuinen on sinulle tehnyt.
Ikävä kyllä sinä, kuten varmasti kaikki tuollaisen kokemuksen jälkeen kokee syyllisyyttä ja häpeää. mutta miksi uhrin sitä pitäisi tuntea, ei uhri ole syyllinen vaan tekijä. Usein myös ikävä kyllä tekijä ei tunne mitään syyllisyyttä eikä katumusta. Toisinaan kyllä pelkäävät jäävänsä kiinni, ehkä kaikki heistä. Mutta katumusta, aitoa katumusta tuskin heillä on, ehkä poikkeus vahvistaa tässäkin säännön eli joku voi tuntea aitoa katumusta teostaan. Usein myös tekijä ei ymmärrä edes tehneensä mitään väärää vaikka hänet tuomittaisiin oikeudessa. Mutta jos asia käsitellään oikeudessa sille tulee päätös ja tiedät että hän on syyllinen kun tuomio annetaan. Tosinaan näyttö ei riitä ja syyte jää tästä syystä nostamatta. Sekään ei tarkoita etteikö sinua uskottaisi tai se ei olisi ollut väärin.

Usein myös on niin ettei näitä hyväksikäyttäjiä ja raiskaajia saada tuomiolle. Jutut vanhenee lain silmissä tai ne tulevat esiin liian myöhään. mutta se ei tarkoita sitä etteikö tällaisesta selviäisi. Eikä se tarkoita sitä ettei mitään laitonta olisi tapahtunut. Jos asian pystyy kertomaan ja muistamaan ajoissa ja pystyy tekemään rikosilmoituksen on se raskas tie mutta lopulta se vie päätökseen myös asian.
älä tunne syyllisyyttä siitä että asiasi oli vanhentunut, se ei tarkoita etteikö se olisi ollut väärin. Olit rohkea kun siellä kävit voit olla ylpeä itsestäsi, hyvä sinä! se on todella vaikeaa kertoa poliisille tuollaisista asioista.

Et ole yksin ja apua löytyy. kukaan ei vaadi sinua poliisille tms. Vaikka soittaisit tukinaiseen tai menisit puhumaan psykologille niin ei kukaan vaadi sinua poliisille menemään.

Ole rohkea, sinun ei tarvitse hävetä millään tavoin näiden miesten tekemisiä. Olet vastuussa omista tekemisistäsi ja he omistaan. He rikkoivat lakia, he tekivät väärin. Sinuun jäi siitä haava jonka voi parantaa. Asioita kannattaa käsitellä ja käydä läpi. kirjoittaa, piirtää, puhua, lukea. Ennen kaikkea muistaa että selviät tästä ja muistaa ettei se ole sinun vikasi.

Kun käyt asioita läpi nyt voit rakentaa uudet rajat itsellesi. Ne rajat mitkä sinulta on viety. Rajat mitä muiden pitäisi kunnioittaa. Ne rajat mitkä pitäisi kaikilla olla.

Kunnioita itseäsi ja arvosta itseäsi. Muista että olet arvokas ja tärkeä ihminen kaikesta huolimatta mitä sinulle on tehty, tapahtuneet eivät tee sinusta huonompaa ihmistä. Sinä et voinut valita tai vaikuttaa siihen mitä tapahtui. Se ei ole lapsen käsissä, se ei ollut sinun käsissäsi, se ei ole sinun syysi millään tavoin.
Aikuisen pitäisi olla turvallinen ja luotettava eikä aikuisen pitäisi käyttää hyväksi tätä luottamusta eikä rikkoa lapsen rajoja.

Muista myös että Aikuisen tai nuoren ei pidä rikkoa myöskään toisen aikuisen/nuoren rajoja. myös aikuisena ja nuorena on oikeus päättää itse omista rajoistaan. Näitä rajoja ei saa ylittää, eikä sitä muuta se miten on pukeutunut tai nukkuuko samassa sängyssä tämän ihmisen kanssa (oma tyttö- tai poikaystävä) . Mihinkään mitä ei halua ei tarvitse suostua, eikä tätä rajaa saa toinen ylittää koskaan. Eli jos et halua että sinuun kosketaan, ei toinen saa sitä tehdä vaikka hän olisi oma seurustelukumppanisi (tyttö/poika-ystävä) tai avo-/aviopuolisosi.
Eikä täysi-ikäinen saa koskea alle 18 vuotiaiseen missään olosuhteissa. Nämä on ne rajat joita jokaisen pitäisi kunnioittaa. Nämä on asioita jotka voivat olla vaikeita sen jälkeen jos lapsena tai nuorena on jo rajat rikottu, siksi ne joutuu rakentamaan uudestaan että osaa ja pystyy puolustamaan omia rajojaan ja että tietää että minulla on oikeus sanoa EI , eikä minun tarvitse suostua mihinkään mitä en halua. Sinulla on myös oikeus sanoa "EI" vaikka olisit seurustelukumppanisi kanssa jo "aloittanut " jotain tekemään ja tapahtumien pitää pysähtyä siihen.

Asiasta on varmasti vaikea puhua ja kirjoittaa. olet ollut rohkea kun kirjoitit tänne ja toivon että löydät rohkeutta jatkaa asioiden läpityöstämistä. Toivon että rohkenet puhua asioista vielä ja löydät jonkin tahon missä niistä voit puhua turvallisin mielin.

paljon voimia sekä rohkeutta elämääsi. 🙂🌻

t: evakko

Käyttäjä red_rose kirjoittanut 07.05.2008 klo 07:50

kiitos viestistä evakko!🙂 mutta nyt mulla vasta onkin paha olo ku se sukulainen kuoli maanantaina😭 en tiedä mitä pitäs ajatella😑❓ ku hän teki sen hyväksikäytön humalassa joten olen aina ajatellut että hän on eri mies kun selvinpäin, eli ettei se joka teki hyväksikäytön ole siis ns. sukua mulle, toivottavasti ymmärsitte mitä tarkotin😞 nimittäin meillä oli tosi ihaniakin hetkiä silloin kun hän oli selvin päin!!😭 en todellakaan tiedä pitäskö mun (vertauskuvallisesti) itkee vai nauraa? pitäskö mun olla onnellinen vai surullinen😑❓😭😭😭 EN KESTÄ TÄTÄ!!!!!😭

Käyttäjä evakko kirjoittanut 07.05.2008 klo 10:12

Hei

ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Ymmärrän myös että nyt ajatuksesi voi olla hyvinkin sekavat ja ristiriitaiset juuri nyt. "onko oikein/voinko tuntea vihaa, surua, iloa, jne" "onko minulla oikeus ajatella asioista näin kun hän on kuollut" jne.

Muista, Sinulla on oikeus kaikkiin tunteisiisi, mikään niistä ei ole väärin. Tällaisessa tilanteessa voi tunteet olla todella ristiriitaiset. Anna kuitenkin tilaa tunteillesi. Sinulla on lupa tuntea kaikkia tunteitasi. Mitään tunteita ei tarvitse haudata sisäänsä.

Käyttäjä red_rose kirjoittanut 24.05.2008 klo 14:32

eii tänään oli sen sukulaisen hautajaiset!😭😠😭 nolasin itteni täydellisesti siellä!!😭 ekaks tulin tosi vihaseksi siitä kun kaikki puhu että hän oli todella hyvä oikein täydellisen hyvä ihminen ja sitten iski itku päälle!😭😞 kaikki muut sai pidettyä ns. pokan, kyllä moni nyyhki mut meikäleinen vollotti kunnolla😞😭 tuntu että kaikki katto pitkään etkö sais vähän vähemmän itkettyä, tiedän ettei ne niin kattonu mutta musta tuntu siltä! ja kaiken lisäks ku piti viedä se kukka vihko arkulla ja sen jälkeen ois pitäny seisoo hetki siinä arkun vieressäni, nii eikös sekin menny pieleen! meikä lähtee heti livistämään panikissa omalle paikalle kun olin lukenu sen värssyn!!😭 moni katto vihasena etkö muka kunnioita papan muistoa, kyllä nolotti kun olin omalla paikallani ja oivalsin että se seisominen jäi tekemättä!!😭 tuntuu etten kestä enää tätä! mulla on ollu jo yks antibiotti kuuri ja nytten flunssa kaiken lisäks astma alkaa näyttää taas olemassa olonsa merkkejä! oli tosi vaikee hengittaa siel hautajaisissa! onko kukaan muu kokenu voimakkaasti surun myös ns. fysikassaan, tarkotan että on alkanu enemmän sairastelemaan?

Käyttäjä lasia kirjoittanut 29.06.2008 klo 19:43

haluaisin kirjoittaa oman tarinani, sen että näistä kokemuksista voi selvitä. Helppoa se ei ole ollut, sairastin noin 6 vuotta syömishäiriöitä, viiltelin käytin lääkkeitä väärin jne.. Ja ainakin syömishäiriön suhteen voin sano että aina se kulkee mukana kuten seksuaalisen väkivallan kokemuksetkin.
Olen käynyt terapiassa viisi vuotta, harrastanut teatteria, kirjoittanut. Siinä on ehkä ollut ne kanavat mitä ilman en olisi tässä. Kirjoittama ylioppilaaksi ensi keväällä jne.

"Eikä täysi-ikäinen saa koskea alle 18 vuotiaiseen missään olosuhteissa. "

En tiedä miten tarkoitit tämän, muttä itse olen ainakin vielä 17 ja seurustelen 20 vuotiaan kanssa, enkä ymmärrä miksei hän saisi koskea minuun..

Käyttäjä red_rose kirjoittanut 10.07.2008 klo 19:47

tarkoitin sitä että 18-vuotias tai yli ei saisi koskea nuorempaa ilman tämän omaa tahtoa!! tottakai ymmärrän sen jos seurustelee alle 18-vuotiaana ja seurustelu kumppani on yli 18-vuotias niin he koskevat toisiaan! 😉 itsekkin seurustelin alle 18-vuotiaana yli 18-vuotaan kanssa 🙂

itsellänikin on ollut syömis häiriö, niin ollut? tai sanotaanko että voin paremmin sen suhteen😞😐 en oikein tiedä, aina kun ajattelen niitä ikäviä asiota, alan oireilla.. ja millon mieleeni ne ikävät asiat ei tulisi😞😐

no mutta kuitenkin, olo on parempi tällä hetkellä, ehkä siksi että on muita ongelmia tullut😞

silti välillä, eikä nyt niin välilläkään. tuntuu siltä että en kestä! tekis miel .. no sanotaan suoraan, kostaa sille toiselle henkilölle, ja heti samalla sekunnilla säälin häntä (tiedän että häntäkin käytettiin lapsena hyväksi. hänen isä) ja seuraavalla sekunnilla mietin MIKSI??

toivottavasti sait selkoa ajatuksistani. 😞

Käyttäjä takapajula kirjoittanut 05.11.2010 klo 20:46

On "ihana" kuulla, että muillakin on samoja tuntemuksia kuin minulla. Kun on kaikkein pahin vaihe päällä pelkään kaikkea ja saatan panikoida niin pahasti, ettei henki kulje. Ja tuo ajatuksien "sekavuus"... Kirjoitit mielestäni erittäin selvästi, ja tiedän miltä tuntuu kun ajatukset hyppivät ääripäästä toiseen "miksi annoin sen tapahtua?" vs "miksi syytän itseäni vaikka hän oli se paha?" "Miksi halusin hänen lähelleen?" vs. "Miksi minua oksettaa kun ajattelen häntä?" "Haluan hänelle tuskaa ja kipua, samaa kuin hän aiheutti minulle" vs "En halua hänelle mitään pahaa sillä kaikki kokemani on jo takana päin" jne jnejne.... On niin hassua, että kun aivan ääripää lauseet vilistävät saman sekunnin sisällä päässä, kaikki sanoo ympärillä "sinun pitäisi puhua jollekin, kertoa nuo tuntemuksesi". Mutta kun en itsekään ymmärrä itseäni!!!

Vanhat partanassuiset miehet ovat pahinta mitä tiedän,en haluaisi mennä heitä kahta metriä lähemmäksi. Ja aina tulee niitä sukujuhlia ym. missä pitää juuri sitä vanhinta ja partaisinta mennä halaamaan tai vähintään kestää se musertavan lukitseva käden puserrus. YÖK!