Hylkäämisen pelko suhteissa, ja elämässä
Sanotaanko näin, että en enää pelkää sitä että kaikki jättää minut, tai se ei ole enää pelko. En takerru, ainakaan mielestäni. Mutta, olen huomannut että jättämisen pelko ei ole vain parisuhteissa – vaan myös perhesuhteissa ja ystävyydessä. Pelkään, että minut jätetään yksin, edes hetkeksi. Ulkoisesti en reagoi mihinkään, mutta en osaa luottaa. Mietin, että jos minusta puhutaan paskaa, selän takana. En osaa luottaa.
Nykyään olen sinkku, ollut jo monta vuotta. Kirjoitan päiväkirjaa tunteistani ja kävin terapiassa koska isäni oli sairas. Kävin myös mies asioitani läpi, ja tarkoitus olisi mennä uudestaan puhumaan jollekkin.
Miten päästä tuollaisesta hylkäämisen pelosta pois? Mistä se johtuu?
Oon yrittänyt antaa anteeksi itselleni virheeni, käydä läpi vaikeita asioita. Olen opetellut puhumaan, mutta en tiedä onko mikään tarpeeksi. Tiedän, että edellinen suhde loppui koska en osannut puhua ja pelkäsin että tämä ”täydellinen” mies jättää minut.
Voisin kuvitella että noita tunnelukkoja on enemmänkin. Jos käyn tässä näitä myöhemmin.
Olen opetellut puhumaan ja tajusin, että voin harjoitella luottamusta ihan ystäviin, enkä odota sitä suhdetta. Heti, tulee parempi mieli kun voi luottaa, mutta yleensä se ei pidä..
Hylkäämisen pelon tausta? Äiti ja isä erosi, äiti petti. Oon käynyt sen asian läpi, uudestaan ja uudestaan. Olen mielestäni antanut anteeksi, kaikki ollaan väleissä. Omat suhteet, ensimmäisen pilasin itse, loput miehet ns ”idiootteja” jotka eivät halua vakavaa, ja minä haluan. Pahin on se (nyt kun en ole ihastunut, en tunne mitään näistä)
että mies rikkoo lupauksen, niiinkun ensimmäinen mies teki ja ottaa mun kabverin.
Tiedän, että haluan sitä mitä en voi saada, välillä. Tai aika usein. Parisuhde, tottakai haluan sen oikean jonka kanssa kaikki vaan kolahtaa. Ehkä se ei ole niin helppoa.
Moi.
Huomasin tuossa sun tekstissä useita toivonkipinöitä - kuten sen, että tiedostat hylkäämiseen liittyvät ajatuksesi. Sanoit, että olet opetellut puhumaan ja harjoitellut luottamista. Nämä ovat isoja asioita! 🙂 Menetettyä luottamusta ihmisiin ei rakenneta hetkessä, tiedän sen kokemuksesta, ja siinä voi tulla myös takapakkeja. On todella ymmärrettävää, että luottamus on rapissut vaikeiden kokemusten myötä. Sitä voi kuitenkin harjoitella ja opetella, aivan kuten sanoitkin.
Kannatan ajatustasi siitä, että menisit puhumaan jollekin. Siten voisit todella saada asiantuntevaa apua, ja käsiteltyä myös noita tunnelukkoja. Mun mielestä sulla on paljon hyviä eväitä tuon ongelman ratkaisuun. 🙂
Tsemppiä ja halaus! 🙂🌻
Kiitos paljon avusta.🙂 Nytkin on huono päivä, ja mietin että tarvitsen apua. Kyllä mulla se toivonkipinä on, mutta tuntuu että luovutan.
Musta tuntuu että asetan itselleni liikaa vihaa. En ole oppinut rakastamaan itseäni. Olen ainoa sinkku varattujen keskellä ja tuntuu että, en halua olla sinkku. On jo ollut pitkään. Tiedän ettei parisuhde tuo onnea, mutta kaipaan kamalasti läheisyyttä ja tunnen itseni yksinäiseksi.
Vihaan joitakin miehiä, jotka ovat pettäneet minut. Ehkä eniten vihaan itseäni, enkä anna itseni olla onnellinen. Olen huomannut että kaikki mikä mulle on tapahtunut, vaikuttaa muhun erittäin paljon. Vaikka yritän päästä yli, niin ei se onnistu aina.
Mietin että oonko oikeesti päässyt yli niistä tapahtuneista asioista vai luulenko niin?
Mua pelottaa välillä (harvemmin kun nykyään) jos ajattelen menettämistä. Ja edelleen minulla on jättämisen pelko, olen huoamnnut ettei se ole vain suhteissa, vaan myös ystävissä. Tuntuu että jään aina ulkopuolelle.
Pelottaa että menetän itseni miehelle, vaikka tosiasiassa viimekin vuonna olin oma itteni, vaikka läheiseni oli kuoleman sairas.
Olen opetellut puhumaan, ja kai mä olen oppinut. Kiva tietää että luottamusta ei ole helppo korjata.
Olen kehittynyt paljon neljän vuoden aikana, ja kuten sanoin olen kirjoittanut päiväkirjaa huonoista tunteista. Mietin, että millon tämä loppuu? Milloin mä olen valmis?
Entä jos mä kuulun niihin ihmisiin, jotka menettivät elämänsä rakkauden, katkeroituvat ja eivät ole onnellisia? Tosin, mikään ei näy riittävän.
Olen kade ystävälleni, jonka elämä on helppoa. Sillä on kiva mies, koira, ihana kämppä, rahaa. sen elämä vaikuttaa täydelliseltä, samanlaiselta mitä mulla oli, mut vielä paremmalta.
Mä aina sanon, että en katso taakseni, mutta entä jos tein virheen kun jätin eksäni, entä jos se asia olisi selvinnyt puhumalla? Tosin, halusin itsenäistyä, mutta mitä kävi. En mä enää tätä halua, en tiedä mitä. Oon kyllä aika varma että olen tarpeeksi vahva selviämään asioista, mutta tässä on se pointti etten aina jaksa olla vahva. Mua itkettää edes ajatella että kertoisin jollekkin miehelle taas tunteistani ja saisin pakit... Ja tuosta ystävästä. Se ei osaa olla hetkeäkään yksi, mut silti se saa kaiken näyttämään niin helpolta. Mä ignoraan joka asiasta ne huonot puolet.
Kaikki ongelmat tulee siihen jättämisen pelkoon, täydellisten ihmisten kadehtimiseen
ja siihen että en anna itseni olla onnellinen ja olen kaikesta vihainen, itselleni. Tai äitille, miehille, ehkä eniten itselleni. En anna itseni olla onnellinen...
Haluaiskohan joku vielä vastata?
Yksinäisyys myös kolkuttelee ovelle... Vaikka elämässä on ihmisiä, en ilmeisesti osaa puhua vieläkään tarpeeksi...
Moi hopeful23,
Yksinäisyyden tunne ei riipu varsinaisesti siitä, montako läheistä on, vaan isossa porukassakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Sanoit tuossa aiemmassa postauksessa vihaavasi itseäsi. Miksi näin? Olet kaunis ja arvokas ihminen, huolimatta niistä asioista, mitä sinulle on tapahtunut. Voit hyvin löytää onnen, vaikka se tuntuisi kaukaiselta asialta. Eihän kukaan jaksa aina olla vahva. Välillä on paikallaan antaa tunteiden tulla.
Mun mielestä sä mietit todella syvällisesti noita asioita, ja kuulostaa siltä, että olet taistelijaluonne, kun olet selvinnyt jo näin pitkälle. Ihmissuhteissa on kieltämättä se riski, että se voi myös hajota. Se kannattaa yleensä kuitenkin ottaa. Ystävät ovat todella tärkeitä, ja eihän lähtökohta voi olla, että jokainen ihmissuhde kuitenkin katkeaisi. Aivan hyvin se voi myös kestää.
Sun ei tarvitse olla ihminen, joka katkeroituu eikä enää löydä onnea. Sä voit aivan hyvin olla vielä onnellinen, ja siihen voit vaikuttaa myös omalla asenteella. Ootko hakenut apua näihin huoliisi? Voit puhua tukinetin päivystäjälle tai terveydenhuollon ammattihenkilöille. Sä voit vielä nähdä paremman aamun ja olla onnellinen, uskon todellakin näin! 🙂
Tsemppiä, jaksamista ja halauksia! 🌻🙂🌻