Minun ”huono” puoleni on se, että mä otan liian usein kavereitten huolet omille hartioilleni kannettaviksi ja yritän auttaa muita sen verran minkä pystyn, enkä välitä itestäni.

Yhellä on masennus ja paniikkihäiriö, se saa usein koulussa paniikkikohtauksia, jonka aikana se lähtee juoksemaan jonnekkin, kukaan ei koskaan tiiä minne.
Minä oon useinmiten se, joka lähtee juoksemaan sen perään, ettei se vaan tee mitään itelleen.

Toisella on taas niin paha olla, yrittää tappaa itteesä ja viiltelee itteesä.
Se sano mulle kerran, et sen ois pitäny tappaa ittesä jo syksyllä.
Jonka jälkeen minä lähdin omaan huoneeseen itkemään.
Se on mulle niin tärkee, enkä mä haluu menettää sitä.

Kolmannella on sit hyvin vaikee masennus ja jos multa kysytää, sen tilanne on hyvin kriittinen.
Se on koko aja viiltelemässä itteesä, kuristamassa tai hakkaamassa itteesä.

Mä en jaksa enää välittää itestäni.