Homoseksuaalisuudesta, mielenterveydestä ja uskonnosta...
Olen seuraillut viestiketjuja, mutta erästä asiaa en ole huomannut, että ois missään käsitelty… Nimittäin erilaisuutta, tarkemmin sanottuna seksuaalisesta suuntautumisesta johtuvaa erilaisuutta ja sitä, miten se vaikuttaa mielenterveyteen.
Itse huomasin lesbouteni suunnilleen ala-asteen lopulla, mutta pidin sen salaisuutena useamman vuoden ajan. Tietysti kerroin asiasta muutamille ystävilleni, mutta kuitenkin tunsin usein olevani melko yksinäinen sen asian suhteen. En pystynyt puhumaan ystävilleni jos olin vaikkapa ihastunut johonkin naiseen, koska pelkäsin, että he eivät ymmärtäisi, että minun tunteeni ovat aivan yhtä voimakkaita kuin heidän tunteensa vastakkaiseen sukupuoleen. 16-vuotiaana aloin seurustella ensimmäistä kertaa tytön kanssa ja me olimme aika avoimia lesboutemme suhteen. Pienellä paikkakunnalla meitä (tietysti) kiusattiin ja meille huudeltiin todella ikäviä asioita. Välillä pelkäsin kauhean paljon ja minusta tuntui, että ystävänikin jotenkin välttelivät minua. Lesbous, sen salaaminen ja lopulta näyttäminen vaikutti varmasti omaan mielenterveyteeni, sillä olin yhteen väliin todella masentunut ja yksinäinen. Haluaisinkin tietää minkälaisia kokemuksia muilla on omasta tai ystävän homoseksuaalisuudesta ja siitä, miten sen kanssa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon ja mielenterveyteen yleensä?
Nyt olen 22-vuotias ja asun yhdessä nykyisen tyttöystäväni kanssa. Olemme seurustelleet neljä vuotta ja sinä aikana itsevarmuus oman lesbouden suhteen on kasvanut todella paljon. En siis enää pelkää sitä, että jotkut ihmiset sanovat ikäviä asioita, enkä muutenkaan salaile lesbouttani millään tavalla ainakaan tietoisesti.
Viimeaikoina olen kuitenkin alkanut miettiä homoseksuaalisuuden suhdetta uskontoon. Minä kuulun kirkkoon (vielä) ja jossain vaiheessa varsinkin nuorempana koin saavani paljonkin apua uskonnosta, mutta nyt se on muuttunut. Kirkon näkemykset ovat niin ristiriidassa sen kanssa, mitä itse ajattelen rakkaudesta, että olen joutunut todella miettimään sitä, että eroaisin kirkosta. Välillä minua ahdistaa aivan järjettömästi tieto siitä, että jotkut uskovaiset luulevat lesbouden olevan syntiä ja kuvittelevat, että homoseksuuali voi muuttaa itsensä heteroksi. Se on todella loukkaava ajatus! Minusta myös tuntuu, että he eivät edes halua ketään homoseksuaalia seurakuntaan.. Minkälaisia kokemuksia muilla on uskonnon ja homoseksuaalisuuden yhteensovittamisesta? Haluaisin myös tietää, miten uskonnolliset ihmiset suhtautuvat siihen, että homoseksuaali kuuluu kirkkoon? Pitävätkö he itseään jotenkin ”normaalimpana” ja parempana, kun ovat itse heteroita, vai ajattelevatko he olevansa yhdenvertaisia homoseksuaalin kanssa?