Minä en ole lesbo, en tiedä olenko edes mikään seksuaalisesti. Mutta olen uskovainen, siksi kirjotan. Olen ortodoksi, enkä oikein tiedä mitä kirkkoni aattelee lesboudesta, koska sillä ei ole väliä. Mun veli on ortodoksipappi muttei Suomessa ja meillä on tuttuna yksi homopari eikä mun veli mitenkään halveksi niitä. ja tämä homopari käy kyllä kirkossa, myös ehtoollisella, millä on aika suuri merkitys ortodoksien keskuudessa. Ainakin mun seurakunnan isä (ei siis veljeni) on homoillekin antanut leipää ja viinaa..

Minäkin olen erilaine ihminen, koska olen Asperger ihminen eli autistinen, ehkä siksikin mun on helppo hyväksyä homot ja lesbot, enkä varsinkaan syntinä sitä pidä. Jotenkin musta tuntuu, että jos mie tällaisena kelpaa kirkkoon, niin kelpaa sinne sitten lesbokin. Toisaalta jos lesbot eivät suutele tai pussaa kirkossa, niin kuka sitä välttämättä edes tietää että kuka on lesbo kuka ei. Kirkossa useimmiten ollaan omissa oloissaan ja kuunnellaan mitä se pappi puhuu. En tarkota että pitäisi olla piilolesbo mutta en myöskään ymmärrä tätä buumia mikä nyt on menosa, että kaikki homot ja lesbot tulevat esiin kaapista. ei sitä heterokaan joka paikassa huutele mitä ja kenen kaa hommailee, ei ainakaan kirkossa.

Ja voithan sinä vaikka erota kirkosta, olen itsekin kerran eronnut kun en mitään saanut siitä paikasta. Uskostani en sitten eronnut ja vähän myöhemmin liityin takasin kirkkoon. Voit olla uskossa ilman kirkkkoakin. Tuskin sun Jumalalle tarvihee rukouksessasi mainita, että täällä yksi lesbo rukoilee tai voit mainita jos tuntuu, tuskin asialla on merkitystä kuitenkaan.

Haluan nyt pistää tähän omia ajatuksiani uskonnosta ja seksuaalisuudesta. Kristinuskossa yksi pääajatus on pelastus. Kristityt ja uskovaiset miettivät omaa pelastustaan ja taivaaseen pääsemistään. Mitä ja kautta ja millä avuin pelastuu ja pääsee taivaaseen. Monet asettaa tälle pelastumiselle paljon vaatimuksia. Ihmisen pitää käyttäytyä näin ja tehdä näin ja olla just tällainen. Kuitenkin Raamatussa sanotaan, että ihminen pelastuu armosta ei tekojensa kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saataisiin mellastaa mielen mukaan vaan jokainen kristitty tietää omassa tunnossaan mikä on hän eettisten ja kristillisten periaatteiden mukaan oikein. Sitten siitä synnillisyydestä. Minua on sormella osoitettu siitä, että asun avoliitossa (miehen kanssa 🙂 )ja sehän on sitä suurinta syntiä. Sain kuulla siitä eräältä ihmiseltä aika mieltä järkyttäviä mielipiteitä. Kumpi sitten on enemmän syntiä. Se, että on avioliitossa ja pettää toista, kun se että on avoliitossa ja on 100% sitoutunut toiseen. Jos lähdetään syntiä etsimään niin sitä saa kaivaa joka kiven kolosta. Tuskin tällä maapallolla on yhtään täysin synnitöntä ihmistä. Vaikka eläisit koko ikäsi selibaatissa niin tuskin se sinusta tekee autuaampaa ja synnittömämpää. Jumala on kuitenkin antanut ihmisille rakkauden. Itse ainakin ajattelen, että tämä sama rakkaus kuuluu niin lesboille, homoille kuin heteroille. Se kuuluu kaikille ihmisille! Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita toisia vaan kristityille on annettu tehtäväksi rakastaa lähimmäistä niin kuin itseämme.

Maanvaiva myös kirjoitti tuossa, että voit olla ilman kirkkoakin. Niin, eihän meitä se kirkkokaan pelasta vaan oma uskomme ja se armo.

Oletpa aloittanut hyvän aiheen! Mielestäni homoseksuaalisuudesta puhutaan asiallisesti aivan liian vähän, vaikka sitä sinänsä tuodaankin mediassa esille. Itse olen sinua vuotta vanhempi ja tuntenut myös vetoa naisiin, ensimmäistä kertaa ehkä 16-vuotiaana. Luulen kuitenkin olevani enemmänkin bi kuin lesbo, sillä tunnen toisaalta vetoa myös miehiin. En ole koskaan seurustellut naisen kanssa, enkä käytännössä myöskään tehnyt mitään. Luultavasti on osaksi ympäröivän yhteiskunnan vaikutusta, että menin viime syksynä naimisiin nimenomaan miehen kanssa. En ole suhteessani onnellinen, mutta olen ajatellut laittaa siitä jossain vaiheessa oman ketjun tuonne parisuhde-osioon.

Voin hyvin kuvitella, miten pienellä paikkakunnalla suhtaudutaan erilaisuuteen, myös muuhun kuin homoseksuaalisuuteen. Ihmisten tuomitsemisenhalu kaikkea uutta kohtaan on rajaton. Olen kuullut useammastakin tapauksesta, että homoseksuaali on ollut niin masentunut ja ahtaalla muiden suhtautumisen vuoksi, että on päätynyt jopa itsemurhaan. Onneksi sinä olet selvinnyt tasapainoiseen elämään, toivon todella paljon onnea suhteellenne! 🙂🌻 Hyvä, että olet sinut lesboutesi ja muutenkin itsesi kanssa.

Tuosta uskonnon suhteesta, perinteisesti kristinusko on varmaan suhtautunut homoseksuaalisuuteen hyvinkin tuomitsevasti. Nykyään asenteet ovat kyllä selvästi muuttumassa, mutta valitettavasti löytyy myös paljon ihmisiä, jotka uskonnon varjolla tuomitsevat ihmisiä, joita eivät itse ymmärrä. Itsekin kuulun kirkkoon, mutten enää oikeastaan usko sen oppeihin ja olenkin miettinyt eroamista moneen kertaan. Tunnen monia uskovia, jotka ovat miellyttäviä ja mukavia, mutta valitettavasti myös sellaisia, jotka pitävät esimerkiksi homoseksuaalisuutta syntinä. Mielestäni tämä on todella kauheaa ja, kuten sanoit, loukkaavaa!

Tämä on minullekin tietyllä tavalla tuttu aihe, joskaan en ole homoseksuaali, mutta joka tapauksessa kyse minunkin kohdallani on uskonnon ja seksuaalisen minän yhteensovittamisesta.

Katson olevani kristitty (evankelis-luterilainen), mutta en välttämättä ole kovin harras sellainen: En edes muista, koska olen viimeksi lukenut Raamattua tai käynyt kirkossa. Joka tapauksessa uskon Jumalaan ja Jeesukseen henkilökohtaisena vapahtajanani. Koen siitä jonkinasteista syyllisyyttä, mutta olen joutunut toteamaan, että en pysty myöskään kieltämään omia seksuaalisia tunteitani. Minä päädyin sänkyyn nykyisen tyttöystäväni kanssa varsin pian seurustelun alkamisen jälkeen, ja minulla oli niin ristiriitaiset tunteet, etten käytännössä pystynyt mihinkään- en saanut sanotuksi ei, mutten myöskään pystynyt kunnolla rakastelemaankaan. Tämä johtui paristakin syystä: exäni kanssa minulla oli vielä riittävästi rohkeutta sanoa ei nimenomaan teologisista syistä (myös siksi, että olimme tunteneet vasta pari päivää), mutta hän ei ymmärtänyt sitä ja tulin jätetyksi. Tämän nykyiseni kanssa se oli paljon vaikeampaa: hänestä tiesin, että hän rakastaa minua muutenkin kuin seksuaalisesti, ja kuitenkin pelkäsin sanoa ei. Se aiheutti pitkään kestänyttä häpeää ja ahdistusta, josta nyt kuitenkin olen ainakin osittain päässyt eroon (keskustelu tyttöystävän kanssa helpotti paljon). Ehkä oma ajatukseni nykyään on, että tärkeintä on sitoutuminen ja uskollisuus toista kohtaan. En tiedä, kuinka kristillinen ajatukseni on, mutta nykyään olisin valmis menemään hänen kanssaan sänkyyn jo nyt, jos hän sitä haluaisi. Tosin ymmärrän hyvin niitäkin, jotka eivät halua seksiä ennen avioituimista, ja ihailen heidän vahvuuttaan, sillä itselleni totesin sen liian vaikeaksi. Minutkin tuo aate oikeastaan näin jälkikäteen ajatellen pelasti suhteelta, joka todennäköisesti olisi jättänyt syvät henkiset haavat. Toivon vain, että Jumala hyväksyisi tai edes ymmärtäisi minua... Minä en vain usko pystyväni enää pitäytymään aiemmassa näkökulmassani. Jos toimin väärin, niin minä pyydän sinulta, Jeesus: Armahda syntejäni...

Mitä homoseksuaalisuuteen tulee, niin oma henkilökohtainen näkemykseni on, että kristinusko kehoittaa meitä rakastamaan kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Meidän ei tule erotella ja syrjiä ihmisiä sen mukaan, mitä rotua, uskontoa, seksuaalista suuntautuneisuutta, sukupuolta tai kansallisuutta he edustavat. Varmasti meillä jokaisella on omat syntimme ja puutteemme. Kuten Raamattukin sanoo: "Miksi sanot veljellesi: 'Anna kun otan rikan silmästäsi pois', jos omassa silmässäsi on hirssi?" Meidän tulee kyllä tukea toisiamme pysymään erossa synnistä ja rukoilla Jumalaa päästämään meidät pahasta, mutta meidän ei tule lietsoa vihaa toisen erehdysten perusteella, sillä mekin olemme vain ihmisiä.

Toivottavasti te löydätte avun omaan hätäänne. Pidän peukkuja teille 🙂👍

Heippa Itsensä menettänyt!

Itse olen paljon miettinyt tuota sänkyasiaa ennen avioliittoa. Olen varmaankin monien mielestä paatunut pakana, kun olen asunu jo kohta kymmenen vuotta avoliitossa. Kuitenkin olen kokenut, että jos ihminen on toiseen sitoutunut 100 % niin miksi sen on sitten vääri elää avoliitossa ja sukupuolisuhteessa ennen avioliittoa. Jokainen tietää omassa tunnossaan mikä on oikein ja väärin. Irtosuhteilua en hyväksy, mutta jos todellakin elää toisen kanssa vastuullisesti ja sitoutuneesti niin en näe sitä seksiäkään vääräksi. Jumala on antanut meille rakkauden ja myös seksin kuuluvaksi osaksi sitä. Kun käytämme sitä annettua rakkautta vastuullisesti niin uskon ettei se syntiä ole.

maanvaiva kirjoitti 20.04.2007 klo 12:57:

Toisaalta jos lesbot eivät suutele tai pussaa kirkossa, niin kuka sitä välttämättä edes tietää että kuka on lesbo kuka ei. Kirkossa useimmiten ollaan omissa oloissaan ja kuunnellaan mitä se pappi puhuu. En tarkota että pitäisi olla piilolesbo mutta en myöskään ymmärrä tätä buumia mikä nyt on menosa, että kaikki homot ja lesbot tulevat esiin kaapista. ei sitä heterokaan joka paikassa huutele mitä ja kenen kaa hommailee, ei ainakaan kirkossa.

Mielestäni se buumi, että kaikki homot ja lesbot tulevat ulos kaapeista johtuu vain ja ainoastaan siitä, että he haluavat sillä tavalla osoittaa oman olemassaolonsa. Jos kukaan ei olisi tullut ulos kaapista, minäkään en voisi rekisteröidä parisuhdettani ja saada lapsia tyttöystäväni kanssa. Suvaitsevaisuus ei voi lisääntyä jos ihmiset eivät rohkeasti näytä sitä, mitä ovat. Toiseksi oman kokemukseni mukaan, lesbo voi tuntea itsensä todella yksinäiseksi ilman vertaistukea. Jos hän ei uskalla näyttää olevansa lesbo, hän ei myöskään tapaa toisia lesboja ja on vielä yksinäisempi. Minun näkemykseni on se, että heterot huutelevat kyllä huomattavasti enemmän omista sänkypuuhistaan, siitä on vain tullut niin arkipäiväistä, ettei siihen kiinnitetä huomiota. Kyllä varmaan kaikki tietävät, mitä heterot tekevät sängyssä, mutta harvalla on mitään käsitystä siitä, mitä naiset tekevät keskenään. Eikö se jo ole todiste siitä, että heterot korostavat omaa seksielämäänsä huomattavasti enemmän? En sano, että se minua mitenkään vaivaisi, mutta kyllä lesboilla ja homoilla on samalainen oikeus tuoda itseään ja seksuaalisuuttaan esille kuin heteroillakin.

Kyllä muuten luulen, että kaikki tietävät mitä naiset tekevät keskenään sängyssä, kyllä sen saa selville netissä aika helposti jos asia kiinnostaa. minuakin asia on kiinnostunut jonkun verran kun aattelin joskus,että olisinko vaikka lesbo, kun ei pojat kiinnosta. En ole. Mutta sinä yleistät liikaa, on olemassa heteroja jotka eivät puhu mitään sänkyhommista, tekevät siellä mitä kuuluu mutta eivät siitä julkisesti puhu. Ja, ei nyt ainakaan mun aikana kirkossa kukaan ole koskaan kertonut sänkyhommistaan yhtään mitään. Ja, jos sinne joku kaapista ulos tullut lesbo tulisi kertomaan mitä teki sängyssä naisystävänsä kanssa, niin kyllä toivon, että pappi tosiaan sen lesbon heittäsi pellolle.

Jos mie jonain päivänä menen sänkyyn, niin toivon kyllä, että mun poikakaverini on niin fiksu ettei kerro mitä siellä teimme. Samoin, jos mulla olisi lesboystäviä, niin toivon niidenkin olevan niin fiksuja etteivät kerro mitä hommailivat sängyssä. Homoystävät eivät ainakaan kerro.
Joten on olemassa ihmisä, riippumatta siitä ovatko lesboja, homoja tai heteroita, jotka pitävät sänkyelämänsä vain kahdenkeskisinä asiana.

Mun suvaitsevaisuus ei muuten riitä siihen asti, että lesboilla tai homoilla olisi oikeus hankkia yhteinen lapsi.

maanvaiva kirjoitti 15.05.2007 klo 14:11:

Kyllä muuten luulen, että kaikki tietävät mitä naiset tekevät keskenään sängyssä, kyllä sen saa selville netissä aika helposti jos asia kiinnostaa.

Mun suvaitsevaisuus ei muuten riitä siihen asti, että lesboilla tai homoilla olisi oikeus hankkia yhteinen lapsi.

Pornolehtiä ja -sivuja katselemalla ei kyllä todellakaan saa mitään käsitystä siitä miten naiset harrastavat seksiä. Niitä sivuja tehdään lähinnä miehiä varten. Niissä näytetyt asiat on suunniteltu näyttämään kivalta ja kiihottavalta miesten näkökulmasta, eivätkä ne vastaa mitenkään todellisuutta.

Tuohon lapsen hankkimiseen voin vain kommentoida, että suvaitsematon suhtautuminen ei ainakaan paranna niiden lasten elämää, joilla on kaksi äitiä tai kaksi isää. Ja niitä lapsia on jo paljon. Lesbopari saa nykyään lain mukaan hankkia lapsen, joten sen ei edes pitäisi olla enää mikään suvaitsevaisuuskysymys. Minä aion ehdottomasti hankkia lapsikatraan tyttöystäväni kanssa ja toivon todella, ettei kukaan tule lapsilleni sanomaan, että heidän vanhemmillaan ei ole oikeutta hankkia lapsia. Saatat ajatella, että sehän on lesbovanhempien syy, jos heidän lapsiaan kiusataan, mutta mielestäni edelleen syy on aina kiusaajassa.

Olen pahoillani siitä, että takerruin tuohon viimeiseen kommenttiisi, mutta se loukkasi syvästi minun ihmisarvoani ja oikeuksiani. Oikeuksistani minä olen tottunut ja oppinut vuosien varrella pitämään kiinni ja taistelen viimeiseen asti myöskin siitä, että tulevat lapseni voivat elää maailmassa, jossa suvaitsevaisuus on itsestään selvää.

Mielenkiintoni tähän viestiketjuun heräsi, kun puheeksi tuli homojen ja lesbojen oikeudesta saada lapsia. Eräs kirjoittaja kertoi olevansa suvaitsevainen, mutta ei suvaitse kuitenkaan homoille tai lesboille lapsia. En ymmärrä miksi. Olemmeko me huonompia vanhempia vai onko kirjoittaja pelkästään ennakkoluuloinen?

Olen siitä onnellinen, että Suomen oikeusjärjestelmä on mennyt hurjasti eteenpäin Tarja Halosen hallituskausilla. Olemme saaneet parisuhdelain sekä hedelmöistyslain. Voimme kaikki siis todeta sen olevan totta, eikä enää tarvitse kysyä suvaitaanko meitä, meidän avioliittoa tai meidän lapsia.

Itse olen aina halunnut lapsia, eikä siihen ole vaikuttanut se että olen lesbo. En ymmärrä mitä sellaisia asioita olisi, joita en voisi samalla tavalla opettaa lapselleni kuin hetero vanhempi. En tiedä onko kirjoittaja itse harkinnut joskus lasten hankkimista, mutta kannustaisin miettimään, miten paljon voi tuollainen lause satuttaa toista ihmistä.

Eikö loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä ole, että lapsella on turvallinen, rakastava ja kunnioittava koti. Tarjoaako pedofiilinen isä ja alkoholisti äiti sellaisen tunteen?

Mielenkiintoinen aihe, johon haluan sanoa muutaman sanasen, erityisesti tuosta miten uskovaiset suhtautuvat seksuaalisuuteen.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa oltiin ja ollaan edelleen poikkeuksellisen ahdasmielisiä. Minäkin olen suuri syntinen siitä yksinkertaisesta syystä, että olen avoliitossa miehen kanssa (olen siis itse nainen). Eihän sellainen ole sopivaa... Yliveto oli, kun en tuon suuren synnin takia kelvannut siskoni lapsen kummiksi! Voitteko kuvitella, että tuollaisia asenteita löytyy vielä nykyajan Suomesta? Onko joku kokenut vastaavaa? Mun on vaikea käsittää tuollaista. Parempi kai se on, että on pitkäaikaisessa avoliitossa sen yhden ja saman miehen kanssa, kuin että vaihtaa kumppania vähän väliä, puhumattakaan siitä, että on naimisissa ja pettää puolisoaan. Ja miksi pitää etsimällä etsiä syntiä joka paikasta?? En ole asunut enää vuosikausiin sillä paikkakunnalla, eikä mulla ole kovin lämpimiä tunteita kotiseutuani kohtaan. Itsestään selvää lienee, että kyseisellä paikkakunnalla ei tietenkään hyväksytä viime aikoina paljon esillä ollutta naispappeutta. Jos nykyään niin tavallinen ja yleisesti hyväksytty asia kuin avoliitto on syntiä, sopii vain ihmetellä miltä mahtaa tuntua kyseisellä paikkakunnalla asuvasta nuoresta joka vähitellen ymmärtää olevansa homoseksuaali... Miten suurta ahdistusta tuollainen ahdasmielisyys ja syntiseksi leimaaminen aiheuttaa??

Mulle on ihan sama mikä kenenkin ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on, tässä maailmassa ei kai koskaan voi olla liikaa rakkautta. Aikuiset ihmiset tehkööt keskenään mitä haluavat, niin kauan kun molemmat on hommassa mukana vapaasta tahdostaan eikä seksin harjoittaminen aiheuta vaaraa kenellekään. Homo- ja lesboparien lasten hankkimiseen suhtaudun varauksella sen vuoksi, että yhteiskunta ei ole valmis hyväksymään homo- ja lesboparien vanhemmuutta ja lapset voivat kärsiä ympärillä olevien ihmisten asenteista, esim. tulla kiusatuiksi koulussa. Toisaalta, koulukiusaamiseen nyt ei vaadita kovin kummoista syytä, kiusata voidaan vaikka silmälasien tai hammasrautojen tai vaikka minkä vuoksi. En siis mitenkään kiistä homo- tai lesboparien kykyä vanhemmuuteen.

Minusta voisi kyllä käyttää ihan nimimerkkiä ei tyyliä eräs kirjoittaja, koska jos olisi pitempi ketju ja paljon kirjoittajia en pystyisi hahmottamaan ketä taarkotetaan, nyt kai olen minä kyseessä.

Minä en aio hankkia lapsia ikinä, hankin sterisaation heti, kun löydän lääkärin kuka sen tekee. Koska olen vammainen ja minun vammani todennäköisesti voi periintyä enkä ota sitä riskiä ettei lapseni olisi terve. Tietenkin kaikki voivat synnyttää vammaisen lapsen mutta minä todennäköisesti sen tekisin, en siksi synnytä lapsia.

Minä en aattele, että lesbot olisivat huonompia vanhempia. Minä vaan ajattelen sitä lasta. Koska itse erilaisena ihmisenä olen aina ollut koulukiusattu, niin luulen kyllä, että lapsi jolla olisi kaksi äitiä tai kaksi isää olisi myös aika tavalla koulukiusattu. Mikä oikeus lesbovanhemmilla on ottaa tuollainen riski ja tehdä maailmaan lapsi jolla olisi helvetillinen lapsuus.
Tämä on ainut syy miksi en ole suvaitsevainen lesbovanhemmille, ei mikään uskonnollinen syy. Minusta vaan jokaisella lapsella on oikeus syntyä mahdollisamman normaaliksi ja mahdollisimman normaaliin ympäristöön.
Sinäkin Tribani sanot, että "olet valmis taistelemaan että tulevat lapsesi voivat elää maailmassa jossa suvaitsevaisuus on itsestään selvä". Tuon jutun minäkin hyväksyn mutta käy se taistelua ennen kun synnytät lapsia eläkä ala sitten vasta taisteleen, kun ne ovat jo syntyneet. Koska silloin niillä voi ollakin helvetillinen lapsuus.
Minäkin käyn koko ajan taistelua, että mut hyväksyttäisiin terveiden ihmisten maailmaan, se on aika vaikea enkä tähän taisteluun kyllä lapsia synnytä.

Musta nyt kenenkään lesbon ei kannattaisi loukkaantua mun tekstistä, koska pidän teidän vanhemmuutta yhtä ei-hyväksyttävänä kun omaakin vammaisvanhemmuutta.

tribadi kirjoitti 15.05.2007 klo 17:10:
Tuohon lapsen hankkimiseen voin vain kommentoida, että suvaitsematon suhtautuminen ei ainakaan paranna niiden lasten elämää, joilla on kaksi äitiä tai kaksi isää. Ja niitä lapsia on jo paljon. Lesbopari saa nykyään lain mukaan hankkia lapsen, joten sen ei edes pitäisi olla enää mikään suvaitsevaisuuskysymys. Minä aion ehdottomasti hankkia lapsikatraan tyttöystäväni kanssa ja toivon todella, ettei kukaan tule lapsilleni sanomaan, että heidän vanhemmillaan ei ole oikeutta hankkia lapsia. Saatat ajatella, että sehän on lesbovanhempien syy, jos heidän lapsiaan kiusataan, mutta mielestäni edelleen syy on aina kiusaajassa.

Itse koen samaa sukupuolta olevien vanhempien vanhemmuuden hieman ristiriitaisena: Toisaalta lapsi voi siitä oppia erinomaisesti suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, mutta toisaalta taas kun ottaa huomioon ennakkoluulot (ei pelkästään uskonnolliset), niin lapsi voi väärässä ympäristössä olla pahasti tulilinjalla ja jäädä vaille noiden samojen arvojen suomaa lämpöä ja ymmärrystä. Tärkeintä tässä tapauksessa on tuki, jos lapsen vanhemmat ovat samaa sukupuolta.
On myös muistettava, ettei vika suoranaisesti ole vanhemmissa.

Mitä tuohon omien tekemisten jukistamiseen tulee, niin minua ihan rehellisesti sanoen inhottaa, että ihmiset tekevät makuuhuonepuuhistaan ison numeron. Minä en niin siitä välitä, onko kyseessä hetero- vai homoseksuaalinen käyttäytyminen. Joka tapauksessa, kaikenlaiset salarakkaat, homoseksuaalisuutta ylimainostavat tosi-tv- sarjat ja vastaavat hyppivät liian näkyvästi silmille. (Enkä inhoa noita tv-juttuja niinkään homoseksuaalisuuden takia, ihan yhtä typerää on vaikka huudella torilla heteroudestaan.)

Vaikken olekaan kaikkien kanssa samaa mieltä samaa sukupuolta olevien vanhemmuudesta, niin tiedän hyvin, etten itseänikään voi nostaa millekään jalustalle. Olen varmasti oman elämäni aikana toiminut Jumalani tahdon vastaisesti, välillä olen joskus miettinyt sitäkin, onko jäljellä enää mitään uskoa. Ehkä meidän on parasta olla tuomitsematta toisiamme, myöskin on tärkeää muistaa, ettei meidän tule sinällään tuomita ihmisiä.

Ja pahoittelen jo ennakkoon, jos joku koki kirjoitukseni loukkaavina. Pyrin kyllä kirjoittamaan suhteellisen neutraalisti, mutta myös tuomaan oman näkemykseni esille.

Ai niin, ja yksi juttu: Mitä maanvaivan vammaisvanhemmuuteen tulee, niin itsekin olen tavallaan samaa hommaa miettinyt. Sterilisaatiota en ole hankkinut, enkä varmaan hankikaan, mutten ole varma, haluanko omia lapsia. Minulla on epäilty jotakin kehityshäiriötä (dysfasia, ADHD, Asperger tms.), ja isälläni oli lääketieteellisten tietojen mukaan jonkinlaisia oppimisvaikeuksia. Itselläni tuo epävarmuus on tuottanut valtavasti henkistä kipua, enkä tiedä haluanko lapseni kokevan samaa. Yhtenä vaihtoehtona olen pohtinut myös adoptiota: näin voisin kasvattaa lapsia ilman pelkoa ongelmani periytymisestä. Kuitenkaan en vielä koe tätä kovin ajankohtaiseksi kysymykseksi, ehkä vasta avioitumisen jälkeen. Täytyy vielä miettiä...

maanvaiva kirjoitti 16.05.2007 klo 10:38:

Minä en aattele, että lesbot olisivat huonompia vanhempia. Minä vaan ajattelen sitä lasta. Koska itse erilaisena ihmisenä olen aina ollut koulukiusattu, niin luulen kyllä, että lapsi jolla olisi kaksi äitiä tai kaksi isää olisi myös aika tavalla koulukiusattu. Mikä oikeus lesbovanhemmilla on ottaa tuollainen riski ja tehdä maailmaan lapsi jolla olisi helvetillinen lapsuus.
Tämä on ainut syy miksi en ole suvaitsevainen lesbovanhemmille, ei mikään uskonnollinen syy. Minusta vaan jokaisella lapsella on oikeus syntyä mahdollisamman normaaliksi ja mahdollisimman normaaliin ympäristöön.
Sinäkin Tribani sanot, että "olet valmis taistelemaan että tulevat lapsesi voivat elää maailmassa jossa suvaitsevaisuus on itsestään selvä". Tuon jutun minäkin hyväksyn mutta käy se taistelua ennen kun synnytät lapsia eläkä ala sitten vasta taisteleen, kun ne ovat jo syntyneet. Koska silloin niillä voi ollakin helvetillinen lapsuus.

Minäkin olen ollut koulukiusattu ja selvinnyt siitä. Se on tehnyt minusta vahvemman ja opettanut, ettei pidä alistua toisen kiusaamisen uhriksi. Minä olen heterovanhempien lapsi, eikä se estänyt kiusatuksi tulemista. Suurinta osaa ihmisistä kiusataan jossain vaiheessa elämää, mutta suurin osa myös selviää siitä. Jokainen vanhempi ottaa riskin tehdessään lapsia tähän maailmaan. Lasten kohtalo ei aina ole sellainen kuin vanhemmat toivovat, mutta jos vanhemmat alkaisivat jatkuvasti miettimään kaikkia niitä asioita, joita heidän lapsilleen voi tapahtua, tässä maailmassa ei olisi ainuttakaan lasta. Enemmänkin kannattaisi keskittyä siihen, ettei itse kiusaa toisia.

Olen pahoillani siitä, että et itse katso olevasi kykenevä vanhemmaksi. Sanoit, että vammasi voivat periytyä jne. Pelkäät, että lapsi voi saada helvetillisen lapsuuden. Ehkä et ole itse selvinnyt kiusaamisesta? Kaikki lapset eivät suhtaudu siihen samalla tavalla. Myös sillä on merkitystä, millainen perhe ja tukiverkko kiusatulla lapsella on. Minulla ei ole periytyviä vammoja, joiden takia en haluaisi hankkia lasta. Minä katson olevani kaikin tavoin kykenevä vanhemmaksi. Jos olisin hetero kukaan ei kyseenalaistaisi kykyäni kasvattaa lapsia. Lesbous ei muuta millään tavalla minun kykyäni vanhemmuuteen, enkä siksi näe ainuttakaan syytä sille, miksi kaksi normaalia parisuhteessa elävää naista eivät voisi kasvattaa lasta. Se, että lasta saatetaan kiusata ei ole mikään este lapsen hankkimiselle. Ja mistä edes päättelet, että häntä kiusattaisiin? Aivan yhtä hyvin lapsestani saattaa tulla eläväinen ja menestyvä persoona, joka on kotona oppinut suvaitsemaan toisia ihmisiä. Myös niitä, jotka eivät voi jostain syystä ymmärtää hänen vanhempiensa suhdetta. Siitä olen ainakin varma, että lapsella tulisi olemaan hyvin monen vanhemman ja ystävän tukiverkosto, jossa hänen turvallisuudestaan pidettäisiin huolta, sillä suurin osa minun tuntemistani ihmisistä ymmärtää lesbovanhemmuuden täysin. Ehkä sinua ei tuettu tarpeeksi kun olit nuori. Se ei tarkoita, että kaikille lapsille kävisi niin. Myös laki on lesbovanhempien puolella ja kieltää syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Kiusaamista voi ehkä olla, mutta edelleen se on kiusaajan vika ja siihen on puututtava.

Minä olen aloittanut taistelun jo aikoja sitten. Taistelen tälläkin hetkellä kun kirjoitan näille tuntemattomille ihmisille ja yritän saada heidät ymmärtämään, että suvaitsemattomuus lesbovanhempien lapsia kohtaan on suvaitsemattomien ihmisten vika. Ei siis lesbovanhempien ja heidän lapsiensa. Toisaalta ymmärrän, ettei ihminen, joka on syntynyt ja kasvanut heterona, voi ehkä täysin ymmärtää mitä lesbous ja lesbovanhemmuus on. Väärinkäsitykset lisäävät suvaitsemattomuutta. Jos kukaan ei uskalla olla oma itsensä ja jos lesbovanhemmat eivät uskalla hankkia lapsia, suvaitsevaisuus ei voi lisääntyä. Minä en aio tunkea päätäni pensaaseen vain siksi että pelottaa. Vaikeudet täytyy vain kohdata. Jos minun lastani kiusataan, aion olla lapselleni tukena. Kiusaajien kanssa täytyy vain keskustella, sillä lapset eivät ole tyhmiä ja ymmärtävät kyllä, että kiusaaminen on väärin jos siihen todella puututaan.

Ihmettelen suuresti väitettä, että homot ja lesbot toisivat liikaa itseään ja seksielämäänsä esiin. Luultavasti mediassa esiintyvät homoseksuaaliset suhteet ovat vain häviävän pieni osa kaikista siellä esiintyvistä suhteista. Niistä vain nousee aina tarpeeton kohu, vaikka samassa sarjassa esiintyisi jatkuvana syöttönä heterosuhteita. Toisaalta nämä suhteet saatetaan myös tuoda esiin jotenkin kärjistettyinä, samoin kuin homoseksuaalit yleensäkin. Kuitenkin he ovat aivan tavallisia ihmisiä, joiden seksuaalinen suuntautuminen vain sattuu olemaan eri kuin enemmistöllä. En itsekään välitä mistään seksin ja suhteiden tyrkyttämisestä, mutten todellakaan koe homoseksuaalien olevan tässä etunenässä.

En näe myöskään mitään estettä homojen tai lesbojen vanhemmuudelle. On tietysti totta, ettei ympäristön suhtautuminen tulisi ehkä olemaan toivottua, mutta onko se aina muutenkaan? Tärkeintä on, että lapsi saa rakastavan kodin ja kaksi rakastavaa vanhempaa. Kaksi aikuista, toisiaan rakastavaa ihmistä ovat kyllä mielestäni oikeutettuja päättämään niin parisuhteestaan, seksielämästään kuin perheen perustamisestakin. Usein homoseksuaalit voivat olla myös keskimääräistä parempia vanhempia, sillä heidän on täytynyt taistella ympäristön suvaitsemattomuutta vastaan ja kehittyä näin itsekin suvaitsevammaksi. He eivät ole voineet välttyä heteronäkökulmalta, mutta tuntevat tietysti myös homo- tai lesbonäkökulman. Lisäksi ympäristö syynää heidän elämäänsä huomattavasti tarkemmin kuin monen alkoholistin, narkkarin tai väkivaltaisen vanhemman elämää. Itse ainakin olisin valinnut mieluummin kaksi äitiä kuin inhottavan alkoholisti-isäni.

Siispä tänne palstalle kirjoittaneet lesbot ja muutkin, toteuttakaa unelmanne ja edistäkää siten suvaitsevaisuutta omalta osaltanne! 🙂👍 (Enkä nyt mitenkään halua loukata mahdollisesti eri lailla ajattelevia.)