Hellittääkö tä suru koskaan...??
Menetin isoveljeni kolme vuotta sitte henkirikoksen uhrina. Yks päivä ja mun rakas veli oli poissa. Aluksi elin sumussa, ei mulla oo mitään muistikuvia niistä ajoista. Kauhee olo oli, ja hirveen sekavaa. Välillä oli jo paljon parempi olla. Olo oli jopa iloinen, mutta sitten se hävisi taas. Nyt olen ihan väsynyt. Tuntuu kuin kaikki alkaisi taas alusta. En uskalla luottaa siihen tunteeseen, että kaikki menee hyvin kun kuitenki joku asia tulee ja romuttaa kaiken. Mä vaan elän, ilman minkäänlaista päämäärää. Yritän tehdä koko ajan jotakin, etten ehtisi ajatella mitään. Mua turhauttaa ja tuntuu että oon niin yksin.
Kauanko tämä suru vie voiton elämästä. Millon paha olo hellittää? En jaksa enää tapella tätä vastaan. Mietin usein, että saanko ikinä enää mahdollisuutta hymyillä ja olla onnellinen. On se vaan niin väärin, että joku toinen päättää toisen elämän ja siitä kärsii kaikki läheiset. Se vei meiltä rakkaan ja samalla elämänilon. Saako sitä enää koskaan takaisin??
Hei surun kokenut !
Surussa on usein vaikea löytää sanoja. Aina niitä ei kuitenkaan tarvitakaan, vaan riittää kun suret, ikävöit veljeäsi. Suru kyllä hellittää aikanaan ja sinulle jää jäljelle kauniit muistot.
Sinun surusi tuntuu pitkittyneen. Ehkä syynä on, ettet päästä surutyötä käyntiin, koska yrität hukuttaa sen jatkuvaan tekemiseen. Surua vastaan ei varmaankaan kannata myöskään taistella. Vaikka sinusta tuntuisi kipeältä, anna surun tulla. Ikävöi veljeäsi, anna itkun tulla jos on tullakseen. Jos sinulla on mahdollisuus muistella veljeäsi jollekin, voit sen tehdä.
Kerroit ettei elämässäsi ole päämäärää. Sinun kannattaisi alkaa rakentaa sitä - alkaa miettiä mitä haluat elämässäsi tehdä. Tai mitä tekisit jos veljesi eläisi. Sinä onnistut kyllä. Kun löydät jotain harrastuksia, opiskelua, töitä tai jotain muuta mitä tahansa, alat päästä kiinni elämään. Kun käyt veljesi haudalla, ehkäpä sitten kerrot hänelle mitä olet tehnyt. Tai omassa hiljaisuudessasi.
Jonain päivänä sinä olet onnellinen. Osaat nauraa, itkeä, iloita, tuntea surua. Elää täyttä elämää. Ja ymmärrät elämää enemmän kuin monet muut. Suru on todella vaikea kohdata toisella, jos ei sitä itse ole kokenut. Minulla ainakin oli niin. Se voi olla syynä, miksi tuntee jäävänsä niin yksin. Ja miksi monet jättävät surevan yksin.
Surun jälkeen on auringon vuoro. Kaikkea hyvää elämääsi!
Kyllä se joskus hellittää, mulla meni n viisi vuotta. Vieläkin on päiviä että veinaa kuolla suruun. Suru ei kai koskaan kokonaan lopu, siitä tule sellaista että se kanssa jaksaa elää.