Hei.

… Nyt jo sanon, että kaikki mitä alla kirjoitan, on omia ajatuksiani, enkä tuomitse ketään, ja toivon, että te ette tuomitse minua.

Ja varoitan, että kitjoitan mikä heti tulee mieleeni, ja ajatukseni eivät aina pysy yhdessä ”aiheessa” joten onnea sille joka pysyy heti kärryillä.

Siis. En tunne että minulla olisi mitään ongelmaa. Mutta on minulla ongelma. Montakin. Tuntuu kuin minulla olisi monta erillaista persoonaa. Erillaisille ihmisille käyttäydyn aivan erillaisesti, kuten voin hieman kiusata toisia tai olla alistuva toiselle. Minulla on semmoiset näkymättömät arvoasteikot. Ja minulla on huono tapa ”analysoida” ihmisiä. Minun on TODELLA vaikea avautua toiselle ihmiselle. Koulussakin olen yleensä pirteä, ja yitän saada kaverini iloisiksi, koska he yleensä murjottavat ehkäpä aivan pienistäkin asioista. En vain jaksa, ai pysty olemaan ihisten luona, jotka vain murjottavat. Voi olla etä pelkään että se tarttuu minuun. Eri ihmiset tuntevat minut kohtalaisen erilaisina. Eräs ystäväni, joka ei aina ole kovin maanpinnalla (ja hän on TODELLA kovaääninen) tekee aina noloja juttuja, ja en itse kestä yhtään ns. ”noloja” asioita. Kun katson telkkarista elokuvaa, ja elokuvan sankari joutuu kalsareillaan tyttöjen pukuhuoneeseen -> kelaan sen. Koitan vetää hänet aina todellisuuteen, ja hän vähän ajattelee minua ehkäpä ilkeänä, mutta ajattelen että hänelle tekee hyvää, että joku sanoo asiat suoraan.

Toisilta kavereiltani voin suunnilleen anella huomiota. Siskollani on ollut ongelmia. Hän oli masentunut jossain vaiheessa, ja hänen ksivarsiaan koristaa kauniit arvet. Näen aina ne kun hän pitää t-paitaa. En kuitenkaan ole koskaan kysynyt häneltä milloin ne tulivat siihen. Se siinä on, kun jollekkin on käynyt jotain, niin ihmiset käyttäytyvät ymparillasi eri tavalla, minä en taas kysy mitään. En mitään.

Siis, siskollani on ongelma. Yritän aina olla kiltti hänelle, joka ei johdu hänen ongelmastaan, vaan siitä että rakastan häntä. Teen usein mitä hän käskee.

Siskoni ympärillä osaan olla iloinen, hän on hauska tyyppi, mutta yksin ilmeeni aina synkkenee, enkä anna kenenkään nähdä sitä puolta minusta.Meillä on kotona hiukan raha-ongelmia, eikä isän ja äidin riidat auta ihanaa perhe-elämää lainkaan.

Yksin. Yksin minulla tulee itsetuhoisia ajatuksia. Itse en usko, että itsemurha auttaa ongelmiin, eikä viiltely mitään ongelmia saa katoamaan. En vain ymmärrä mikä siinä kiehtoo. Mutta omat ajatukseni ovat aivan erilaisia. Ajattelen vain, että mitä tapahtuisi jos kaatuisin nyt? Mitä jos vaikka liukastuisin tässä, ja ottaisin oikealla kädelläni vastaan, ja se murtuisi. Sattuisiko se? Mitä jos löisin käteni tuohon puuhun täysillä, menisikö rystyset paljaiksi? Olen tehnyt pieniä asioita yksin ulkona, löin käteni puuhun kymmeniä ketoja kokeillakseni vaan mitä tapahtuu. Olen myös nyppinyt oikean käden etusormen tyvestä pienestä kohtaa niin paljon nahkaa, että siihen tuli kolo.

Pistin aina seuraavana päivänä laastarit niihin kohtiin mitä olin kopeloinut, eikä kukaan kysynyt mitä oli tapahtunut. Ei sitten kukaan. Lähiaoikoina olen tullut hiukan vainoharhaiseksi. Olin yhtenä iltana suihkussa ja pesin juuri hoitoainetta hiuksistani, kun tunsin vahvasti ett joku oli oikealla puolellani. En kuitenkaan voinut avata simiäni, tai saippua olisi mennyt niihin. Lopulta minua puistatti niin paljon, että oli pakko vilkaista. Ei siinä kukaan ollut. Loppu päivän olisin voinut vannoa, että kun olin yksin ja suljin silmäni, joku oli siinä, oikealla puolellani. Hakeuduin kyllä lopulta olkkariin ihmisten keskelle. Kun menen nukkumaan, sammutan valot ja koikkeloin sängylleni. Yleensä vain alan nukkua, mutta lähiaikoina minun on pakko laittaa yölamppuni päälle varmistaakseni, että musta hahmo ei ole siinä, tai se on joku onneton kasa vaatteita.

Omissa korvissani ongelmani kuullostavat niin pieniltä muiden joukossa mutta siellä se kuitenkin on. En tiedä ONKO minulal edes ongelmaa, en tiedä iten muut teinit elelevät, ja siellä kuoreni alla se pesii, hämmennys.