Heippa
Sinun kirjoituksesi kertoo pahasta olosta ja kerro enempi omasta elämästä
niin kyllä kaikki ongelmat ratkeavat ja kaikkiin ongelmiin löytyy
kyllä ratkaisu.
minä mielelläni kyllä autan ja neuvon sinua niin voit kysyä ihan
mitä vaan ???
kyllä noi sinun ajatukset kuulostaa vähän hassuilta ei kannata tuollaista
elämää valita.
Vaan etene elämässä ihan hiljakseen ei kannata muista ottaa paineita eikä
kannata välittää mitä muut sanoo.
Toivoisin että kävisit koulun ja valmistuisit ammattiin jne
onkos kukaan tehnyt sinulle mitään pahaa tai harmia ???
Onkos sinulla ystäviä / kavereita ???
Oletkos koulussa / töissä ???
Kuinkas nyt olet jaksanut ???
Kaunista loppu kesää sinulle

Ympäristö aiheuttaa paineita. Eivät he pahaa tarkoita kyselyillä joka tuntuu jankkaukselta. Itse selvittäisin ensin sen mitä todella itse haluaisin tehdä...opiskella, töitä vai välivuosi.
Se ei olekkaan ollenkaan helppo kysymys kun itseltään kysyy "mitä tämän elämänvaiheen jälkeen". Sen verran tiukkaa se että itse olen jumittunut samaan tilaan. Sen missä asun sain kylläkin muutettua. Pitäkäämme se mielessä että vaikka vaihtaisimme ympäristöä, niin samat ongelmat seuraavat, kuin haamu tai varjo. Myöskin ihmiset kysymyksineen. Ainoa mikä ympäristön vaihdossa muutuu, on ympäristö 😉. Kun ympäristö muuttuu, niin muuttuu myös etäisyys.
En kuitenkaan suosittele muuttamista vain sen takia, että saisi hieman etäisyyttä varjoonsa. Sillä varjo on vuoden päästä aivan eri tuntuinen asutpahan siinä missä nyt tai muualla.
Kokeile selvittää itsellesi se kysymys, silloin kun tiedät ettei kukaan tule sinulta sitä kysymään. Eihän kukaan halua antaa mitään vastausta kysymykseen johon ei itsellä ole vastausta. Ennen kuin itse tiedät mitä teet ja kerrot kyseleville ihmisille, niin tee heille 'vasta palvelus' sano ettei hajuakaan mitä teen seuraavaksi tai kysy onko ehdotuksia. Jankuta takaisin. Ole rehellinen itsellesi, jos et tiedä, niin vastaat kysymykseen kysymysmerkiillä. Silloin hekin ovat hämillään. 😎

Kiitos vastauksista.

Minulla on lukion viimeinen vuosi menossa. Kirjoitukset painavat päälle enkä jaksa lukea niihin.

Käyn terapiassa. Kun kerroin terapeutilleni lamaantuneesta olostani, hän ehdotti ensimmäisenä lääkeannoksen korjausta. Toisin sanoen koska olen kyllästynyt paineisiin, joita muut ihmiset minulle asettavat, minun tulisi hänen mielestään syödä lisää lääkkeitä.

Aina ne sanovat sitä samaa. Aina kun kyllästyn odotuksiin, ne ehdottavat minulle lääkkeitä. Mitä helvetin järkeä.

En odota että ongelmat ratkeavat lähdettyäni. Odotan että saan itse päättää mitä niille teen. En enää jaksa sitä että muut päättävät mitä niille tehdään.

En voi kertoa perheelleni kaikesta tästä, koska he pettyisivät minuun taas kerran. He ovat jo kärsineet tarpeeksi masennuskausieni takia.

Heippa
On töissä vähän kiireitä mutta vastaan sinulle maanantaina 22.8 työpäivän jälkeen
klo 17.00
Kyllä elämä järjestyy usko minua.
Kaunista loppu kesää sinulle

Heippa
Toivoisin että voisit vanhemmillesi puhua kaikista asioista se kyllä
helpottaisi asioita.
Vanhempien kyllä pitää lasta tukea.
Mutta minulta kyllä voit kysyä ihan mitä vaan ???
Niin yritän sinua auttaa.
Onko sinulla ystäviä / kavereita ??? jolle voisit iloja ja suruja kertoa.???
se kanssa auttasi jaksamisessa.
Yritä liikkua luonnossa sieltä saat varmasti voimaa.
Olisiko mahdollista että jonkun koulu kaverin kanssa opiskelisitte ja toinen
kysyisi kysymyksiä ja toinen vastaisi ja toisin päin ???
Juttele opettajan kanssa asioista niin sieltäkin saisit tukea.
Kouluterveyden hoitajalta saisit varmasti tukea.
Etene hiljakseen oman jaksamisen kanssa mieti mitkä on sinun vahvuutesi,
Kaunista loppu kesää sinulle

Ei kuulosta hullulta vaan varsin tutulta. Oma masennukseni syveni niin että en yksinkertaisesti jaksanut enää opiskella. Se alkoi jo yläasteella. Nyt olen jo 20. En vaan jaksanut enää ja koulussa käynti väheni ja väheni. Mutta jos sulla on vielä voimia hieman jäljellä ja haluat selvitä lukionkin loppuun niin kannattaa olla rohkeasti oma itsensä ja sanoa mitä ajattelee. Ainakin omalla kohdallani auttoi. Mulla meni 5 vuotta nousta masiksesta semmoseen vaiheeseen että voin nyt harkita jatko-opiskelua ihan kunnolla. Peruskoulun jälkeen olen ollut sielä sun täälä opistoissa linjoilla joista en tullut hullua hurskaammaksi. Opiskelu on mulle vaikeaa kun en tiedä mille ihmeen alalle haluaisin. Niimpä oon nyt töissä. Tuntuu että elämässä tulee aina uusia iskuja. Oon kyllä pikkuhiljaa oppinut selviämään niistä. Siihen ei taida auttaa muu kuin kokemus. Loppujenlopuksi meillä jokaisella on ihan oma elämä ja päätetään ite mitä me tedään. Syyllisyys varmasti lisää masennusta kun vanhemmat ja muut joutuu kattomaan sitä vierestä. Mutta siinä pitää silti jaksaa olla itsekäs ja sanoa siitä vanhemmille vaikka se kuinka tuntuis vaikealta. Mitään muuta tietä siihen ymmärrykseen ja olon helpottumiseen en ite kyllä tiedä. Toivottavasti sun vanhemmat jaksaa olla sun tukena. Oma äitini ei mua oikein tajunnut ja päivitteli välillä että se ei enää jaksa kun mun oloni ei tuntunut paranevän millään. Eihän sitä ollut mukava tietenkään kuulla 😟

Lääkityksen suhteen kannattaa pysyä tiukkana ja sanoa miltä oma olo tuntuu. Ei se oo sanottu että just tietystä lääkkeestä olis apua vaan menee aikaa ennen kuin löytyy sopiva. Tiiän että se no hermoja raastavaa ja tuntuu ettei loppua eri lääkkeille näy. Mutta toivoa on aina. Itellä kolmas lääke on nyt toimiva. Se on auttanut mua oikeasti. En olis tätä kyllä vielä vuos sitten uskonut.

Itellä oli kans niitä hetkiä jolloin halusin vaan pois pois ja pois johonkin hittoon kaupungista. Aloin kirjottaa tunteitani paperille kun olo oli tuskainen. Vaikka se tuntu tyhmältä en keksiny muutakaan. Pystyhän ne heittämään roskiin jos se tuntu typerältä. Mutta voimia sulle ja toivottavasti löydät jonkun keinon mikä auttaa sua vielä vähän kestämää 🙂 En tiedä oliko tästä mun sepustuksesta niin hyötyä

Kiitos vastauksista!

Minusta tuntuu, että ehkä muut sittenkin kestävät sen, etten voi hyvin. Kun tajusin sen, niin oloni helpottui ja nyt on vähän parempi. 🙂

Päätin olla pari viikkoa sairaslomalla. En jaksa enää vaatia itseltäni niin paljon koulun suhteen, menköön miten menee.

On minulla onneksi jokunen kaverikin tukena.

Suostuin nyt kuitenkin siihen että lääkeannostani nostettiin. Ei kai se niin vakavaa ole.

Vaeltelija, kaikki vastaukset ovat minulle tärkeitä. 🙂