Haluan innostua elämästä.

Haluan innostua elämästä.

Käyttäjä Illuusio aloittanut aikaan 19.04.2012 klo 23:24 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Illuusio kirjoittanut 19.04.2012 klo 23:24

Heiii, anteeksi pitkä tekstini.

Minä nyt kirjotan tän tänne – osittain vaan siksi että saan puristettua mun tunteita sanoiksi, joka sinäänsä auttaa hahmottamaan itsäeni että missä mennään. Tämä on niin vaikea käsittää – nähdä ja kuvailla itseänsä aivan eri ihmisenä.
Ennen olin elämässäni ”menestyjä” perfektionistin asenteestani huolimatta tunsin onnea. Minulla oli monta ystäväpiiriä, läheisiä ystäviä monta kappaletta. Harrastin niin musiikkia kuin urheilua molemmissa huomattavasti menestyen, unohtamattakaan opiskeluja. Sain kuulla kyvyistäni ja olin sukuni ylpeys. Olin pidetty ihminen, karismaattinen ja aina tekemässä uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Ainoat ongelmani löytyivät kotoani – mutta sen elämän pidin eristettynä muuhun (mm en ikinä kutsunut ketään kotiini, eikä kukaan ollut nähnyt vanhempiani). Kykenin tuntemaan puhdasta onnea ja nauramaan sydämeni kyllyydestä – yhtälailla kuin myös itkemään.
Kaikki kuitenkin muuttui silmänräpäyksessä.. Radikaalisti. Toinen vanhemmistani on ollut aina vaikeasti sairas, mutta sinä vuonna lannisti toisenkin vanhemmistani vaikea sairaskohtaus ja hän jäi huonoon kuntoon.. Sen tuoma järkytys vei aikansa, kuitenkin selvisin hyvin ajatellen – että elämä järjestyy jälleen (kuten aina kohtaamieni vaikeuksien jälkeen). Nooh, järkytys oli ja meni ja tuntui että kaikki jatkuukin taas.
Mutta huomaamatta kiinnostuinkin päinvastaisista asioista. Minä AINA perfektionisti ja varovainen – heitin itseni riskitilanteisiin – lopetin kaikki harrastukseni ja opiskeluni. Lakkasin ajattelemasta ja aistimasta itseni – elin kuin itseäni vain katsellen sivusta. Hyville ystävilleni en edes vastannut puhelimeen ja hakeuduin vain uusiin piireihin – joiden kanssa joutuisin ongelmiin. Käytin päihteitä, lääkkeitä, mutta minua ei edes pelottanut.
Tämä kaikki sai rajun pysäytyksen kun neuvottomat läheiset laittoivat minut niin sanotusti ”hoitoon”. (en halua selittää tarkemmin)
½ vuoden rauhoittumisjakson aikana näin jälleen todellisuuden ja tajusin myös että minun täytyy opiskella – en voi jättäytyä enää päivittäin pois. Siitä seuraava vuosi kuitenkin meni melkoisessa humussa alkoholin ja vaihtuvien miesten kanssa (häpeä), kuitenkin ympärilläni ystäviä joiden kanssa koin tunteita, elin energisenä päivästä toiseen (vaikka motiivina olikin viikonlopun juhlat).
Tästä vaiheestani on nyt aikaa lähes 2vuotta. Olen rauhoittunut. Nään vaikeudet takanani ja nään myös tarpeen koota kaikki takaisin kokoon. Mutta ongelmani on nyt – että olen olen tyhjä.
Mitä enemmän elän tietoisuudessa sitä enemmän tilanteeni satuttaa – se miten minusta tuli täys nolla, mihin tuhlasin kaiken kauniin mitä omistin. Minun sosiaaliset taitonikin, joiden avulla olen selvinnyt pitkälle, hävisivät myös tuskaisten vuosien aikana. En omista enää hyviä kavereita, he ovat uusissa seuroissaan ja elämäntilanteidemme takia olemme etääntyneet. En ole myöskään saanut uusia ystäviä. Tuttuja on joiden kanssa tulee sanasia vaihdettua, mutta sekin kommunikointi tuntuu väkinäiseltä sekä kolkolta – en muista enää milloin olisin nauranut toisen ihmisen kanssa aidosti. Opiskelen mutta opiskeluni etenevät hyvin hitaasti, sillä en vaan saa aikaiseksi vaadittuja asioita määrätyiksi päiviksi.
Seurustelen.. Aloite ja tunteet lähti poikaystäväni puolelta, ja lähdin mukaan vain koska ajattelin, että siten minulla oli syy ja kyky sanoa ”ei”, miehille jotka halusivat minulta seksiä. (muuten en ikinä sitä saanut suustani) <- eräs ongelmani joka sai minut tuntemaan itseni arvottomaksi.
Olen toivoton, jumittanut vaikeuksieni kanssa vuosia, enkä enää tiedä mistä hakea apua – tai mikä minua edes auttaisi ? En halua tuntea näin, haluan järjestää kaikki ja nauttia elämästä. Olen jutellu psykologille niin lapsena – kuin nuoruudessa 4vuoden ajan, nyt en viimeaikoina, sillä sekin tuntuu hyödyttömältä valittamiselta ja asioiden jankkaamiselta..
Olisiko mitään konkreettista joka auttaisi innostumaan elämästä ? En halua luovuttaa.

Kiitos jos sinä jaksoit lukea – halaus !
Ja jakselemisia muille alakuloisuuden kanssa painijoille <3

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 27.04.2012 klo 04:36

Kiitos ja jaksoin lukea montakin kertaa. Olen itsekin ollut tilanteessa jossa äitini sairasteli paljon ja silloin elämäni oli vähän sellaista, että aivan sama. Sitten se parani, kai jo lopullisesti.
Ja minä olen alkanut etsimään elämääni innostusta pienistä asioista kuten vaikka, että olipa hauska hiihtää kilometri tai olipa tässä kirjassa sangen hyvä loppu.

Sitten taas tuli tunne ettei tää elämä kyllä pahemmin innosta elämään. Aloin laittaan paperille noita hyviä hetkiä ja niitä luin silloin huonoina hetkinä ja siitä sitten innostuin etsimään lisää kirjoitettavaa. Siis tavallaan halusin siihen paperiin saada asiaa, en itse elämäni.

Voi hitsi, sangen innostomaton kirjoitus tästä sulle varmaan tuli vaikka aluksi kun taas luin juttusi, ajattelin, että nyt sut innostan elämään. Taisi käydä vastoinpäin. No musta huolimatta, koeta etsiä ihan pieniä asioita ensin ja sitten vasta suurempia.
Hyvää Vappua (innostaako se sua vai ällöttääkö?)