Ei ole kulunut päivääkään jolloin en tuntisi itseäni yksinäiseksi tai erilliseksi muista ihmisistä. Välillä minusta tuntuu, että minut on ”tuomittu” olemaan yksin ja välillä tuntuu etten ole ihminen ollenkaan, pelkkä varjo. Tuntuu, että en kuulu perheeseeni. Kaikki kaverit tuntuvat kadonneen jonnekkin enkä yhtään tiedä mitä haluan elämältä ja nyt olen juuri sellaisessa vaiheessa, jossa siitä pitäisi päättää.

Minun on hirveän vaikea tutustua uusiin ihmisiin, kun ensimmäisenä mietin mitä he minusta ajattelevat. Pidetäänkö minua ihan hulluna vai hyväksytäänkö minut. Ihminenhän yleensä määrittelee itsensä ihmissuhteidensa kautta, mitä jos on vain huonoja ihmissuhteita ja huono suhtautuminen itseensä? Tuntuu, että aina kun olen ihmisten ilmoilla ajattelen vain pahaa itsestäni. Tuntuu pahalta, kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaa asioita. Ilman perhettäni olisin varmaan jo kuollut. Pyöriikö kenelläkään muulla samanlaisia mietteitä päässä? olisi kiva vaihtaa ajatuksia.