Epävakaa persoonallisuushäiriö

Epävakaa persoonallisuushäiriö

Käyttäjä GirlWithNoName aloittanut aikaan 03.01.2017 klo 23:30 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä GirlWithNoName kirjoittanut 03.01.2017 klo 23:30

Moikka! Olen 23-vuotias nainen ja olen saanut noin kuukausi sitten diagnoosin epävakaa persoonallisuushäiriö (viitteitä myös muista). Lääkäriltä en saanut muuta kuin tulostetun paperin kouraan jossa kerrottiin yleisesti kyseisestä diagnoosista. Muuten olen ollut tässä ns. oman onneni nojassa. Itse haluaisin vähän paremmin ymmärtää diagnoosiani ja mitä se tarkoittaa, miten sitä hoidetaan jne.

Joten etsin nyt kohtalotovereitani eli muita jotka ovat saaneet diagnoosiksi epävakaa persoonallisuushäiriö. Haluaisin kuulla minkälaisia päiviä teillä on, mitä erilaisia mielialanvaihteluja teillä on ja mikä teillä on hoitona (lääkkeet, dkt, psykoterapia)?

Kiitos jo etukäteen.

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 23.01.2017 klo 00:53

Moi. Olen melkein samanikäinen ja itsekin diagnoosini sain vasta pari kuukautta sitten, tätä ennen olen ollut vaikean masennuksen takia hoidossa jo teini-ikäisestä asti. Nyt muutaman vuoden olen ollut kokonaan työkyvyttömänä, koulu jäi kesken ja sitä ennen vaihtelin kouluja mieleni mukaan nopeilla päätöksillä.

Nyt on huonompi kausi menossa mutta olen silti rauhoittunut paljon. Parisen vuotta sitten käyttäydyin todella itsetuhoisesti ja vietin paljon aikaa osastolla, nyt pärjään kotona. Vallitsevin tunteeni on viha ja suru, epävakaassahan ei vaihtelu niinkään nouse korkealle vaan negatiivisimmissa tunteissa pysytään. DKT:ssa olen käynyt puolisen vuotta ja toinen puolikas on edessä, aloitin sen siis jo ennen diagnoosia kun selvästi jokin tunteidensäätelyongelma oli havaittavissa. Psykoterapiaa en ole halunnut aloittaa, koska minulla on hyvä viikottainen sairaanhoitajakontakti. On noilla eri keskustelukontakteilla ravattu useampi vuosi ja nyt on mieleinen, ja hän tosiaan on myös DKT-koulutuksen käynyt. Lääkkeitä käytän nyt vain paniikkihäiriöön ja sen viilailu on vielä kesken, mielialantasaajaa on ehdotettu mutta en vielä sellaista halua aloittaa, kymmeniä eri masennuslääkkeitä kokeilin jo aikoja sitten. Tarvittavia rauhottavia menee joskus useampi päivässä, joskus on viikon tauko, riippuen oloista.

Itselläni epävakaus tulee eniten ilmi ihmissuhteissa. En hallitse niitä ollenkaan ja sen takia olen aika erakoitunut, jäljellä olevien läheisten kanssa riitelen paljon, silti kärsin valtavasta hylkäämisen pelosta ja yksinäisyydeentunteesta, samalla koen tarvitsevani paljon huomiota ja osoituksia siitä että minusta välitetään. Hankalia komboja. Muutenkin ajatteluni on yleensä mustavalkoista joko-tai, täysillä tai ei ollenkaan, tämä on aiheuttanut ongelmia niin alkoholin kuin syömisen ja liikunnan kanssa.

Saitpas pitkän selostuksen, olen juttutuulella. Suosittelen sua tsekkaamaan mielenterveystalon tietopaketin epävakaasta sekä tämän itsehoito-oppaan, sieltä löytyy paljon samoja harjoituksia joita tehdään DKT:ssa. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/epavakaa_persoonallisuushairio/Pages/default.aspx

Käyttäjä usvi kirjoittanut 29.01.2017 klo 21:00

Mullakin on tuo. Kaikki oireet kuulostaa niin tutulta. Itelläni kanssa ihmissuhteet on niin vaikeita. Pelkään kaiken aikaa että epäonnistun ja että ihmiset jättää. Tunnen itseni ulkopuoliseksi enkä vain pääse muiden ajatusmaailmaan mukaan. Yritän ehkä liikaa päästä pinnan alle.
Kaikista pahin asia tällä hetkellä on ero jota joutuu käsittelemään ajatuksin "mitä jos kaikki johtuu vain siitä että itse olen niin sekaisin".

Tuntuu kun maailma pyörisi omaa pyörremyrskyään koko ajan ympärilläni, enkä näe oikein mitään selvästi.

Käyttäjä Tuntematonpotilas kirjoittanut 03.02.2017 klo 12:09

Hei, juuri tällaista ryhmää täältä etsinkin! Itselläni ei vielä ole itse diagnoosia, mutta psykiatrin epäilys epävakaasta persoonallisuudesta on. Siispä odotan osaston tutkimuksiin pääsyä ja kuulisin ERITTÄIN MIELELLÄNI, millaisia kokemuksia teillä muilla tutkimusjaksolla olleilla on? Kiitos vastauksistanne jo etukäteen🙂👍

Käyttäjä Herkkumerkkari kirjoittanut 14.02.2017 klo 14:57

Täällä 24-vuotias nainen, jolla kaksisuuntaisen diagnoosi, mutta nyt epäilyksen alla epävakaa persoonallisuushäiriö. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää, millälailla asia näkyy teidän elämässä? Mulla nyt ensimmäisenä nousee tunne-elämän epävakaus, hallitsemattomat "romahdukset" ja ilonpursuamiset. Mutta ehkä eniten elämää haittaa tunne ulkopuolisuudesta. En tiedä, mutta musta vaan tuntuu että ajattelen ihan eri tavalla ja olen ihan erilainen kuin muut. Kaikki tuntuu niin pinnallisilta. Vaikka en pukeudu erikoisesti, en ole mitenkään erikoisen näköinen, en käyttäydy erikoisesti, niin silti musta tuntuu erilaiselta. Vaikea selittää, mut en vaan osaa luoda sellaisia "läpielämän kestäviä kaverisuhteita".

Ja mikä myös haittaa paljon, on pelko ihmissuhteiden katkeamisesta. Eka sitä pelkää että toiseen ei voi luottaa.. ja sitten kun luottaa niin sitten toinen lähtee. Ja näin on käynyt niin lukuisia kertoja jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Ja myös terapeutin ja psykologin kanssa.

Olen 1.3 menossa psykiatrin luo, joka on kouluttautunut myös traumaterapeutiksi. Se on siis ns. konsultaatiokäynti, jotta mun hoitava taho (aikuispsyk.poliklinikka) osaa auttaa mua oikealla tavalla ja jotta mun traumataustaa saadaa hieman avattua ja jäsenneltyä. Tällä hetkellä on ongelmana, että vaikka kuinka haluaisin niistä mun psykologille kertoa, niin ne sanat ei vaan tuu suusta. Vaikka "puhun", niin mitään ei tule ulos. Niin kipeitä ne kai on. Kai ne yrittää silläkin saada mulle tota epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosia, jota mulla ei ole kyllä mitään vastaan.

Käyttäjä bibopää kirjoittanut 14.02.2017 klo 17:52

Olen pian 19 vuotias nuori nainen. Sain epävakaa pershärö -diagnoosin juuri täytettyäni 18 vuotta viime keväänä. Epävakaata mulla on epäilty jo teini-ikäisestä saakka, mutta diagnoosin sain vasta nyt.

Rajatila näkyy elämässäni:
-Ihmissuhteista tulee nopeasti läheisiä ja epävakaana oletan/vaadin läheistä viettämään kanssai TODELLA PALJON aikaa. Kerron todella varhaisessa vaiheessa henkilökohtaisiakin asioita ihmiselle johon olen kiintymyssuhteen luonut. Koen ihmisen yhtenä hetkenä maailman tärkeimpänä, hyväntahtoisena ja tukevna ja toisena hetkenä (etenkin jos en ole häneltä huomiota tarpeeksi saanut) pahantahtoisena. Kun koen menettäväni huomion tältä tärkeältä henkilöltä keksin eri keinoja saada sitä, jotka ovat usein aika epätoivoisiakin ja itsetuhoisia.
-Impulsiivininen käyttäytyminen kuuluu myös epävakauteeni. Sen kummempia miettimättä ja tuntematta saatan vetää lääkeyliannostuksen, satuttaa itseäni. Eri päihteiden käyttämistä, varastelua. Väkivaltaa ym.
-Koen todella paljon epätodellisia oloja. Itseni vieraaksi tuntemista. Paikan vieraaksi tuntemista. Näitä tulee lähes päivittäin.
-Sitten on tietysti mielialojen vaihtelut. Mielialat heittelee laidasta laitaan monesti päivän aikana. Iloinen, surullinen, nauravainen, onneton, vittuuntunut, ahdistunut, onnellinen ym. ja nämä heittelee todella nopealla temmolla päivän aikana.

Siinä nyt ainakin joitakin oireitani.

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 21.02.2017 klo 22:04

bibopää kirjoitti 14.2.2017 17:52

-Koen todella paljon epätodellisia oloja. Itseni vieraaksi tuntemista. Paikan vieraaksi tuntemista. Näitä tulee lähes päivittäin.

Itselläni on tuota nykyään aika reippaasti, en edes tiennyt sen kuuluvan tähän häiriöön, olen pitänyt niitä paniikkioireina.

Unohdin myös mainita aiemmassa viestissäni sen ulkopuolisuuden tunteen. Niin perheessä, kaveriporuikoissa, luokissa, kaikkialla aina ulkopuolinen olo, tavallaan automaattinen olettamus ja ajatus että enhän mä tähän porukkaan kuulu, noi muut on se porukka ja mä olen tässä ylimääräisenä.

Käyttäjä neba kirjoittanut 25.02.2017 klo 23:54

Hephep täällä! Muutama vuosi sitten minulla alettiin epäillä epävakaata persoonallisuushäiriötä! Elämässä alkoi muka kuitenkin mennä paremmin ja katkaisin kaikki hoitosuhteet... No eipä sitten kuitenkaaan niin hyvin mennyt, vaan niin tyypillisistä epävakauden oireista kärsin enemmän ja vähemmän koko ajan. Tää on niin raskasta! Varasin ajan lääkärille, tarvitsen kipeästi apua tähän! Oon tosi impulsiivinen ja tietyllä tavalla huomionhakuinen. Viihtyisin sairaalassa koko ajan (ei psykiatrisella vaan ihan normi!) ja aiheutan tietoisesti itselleni vammoja yms. kun oikein paha olo iskee, että pääsen sairaalaan "turvaan"! Tää on sairasta, tiedän, mutta en vaan osaa toimia muulla tavalla! Kaikki tunteet tunnen niin voimakkaina, että niitä on vaikea kestää. Kaikki ystävät ovat välillä ihania ihmisiä ja välillä täys paskoja, kun eivät muka pidä tarpeeksi yhteyttä. Yksinolo on sietämätöntä, tarvisin koko ajan jonkun vierelleni jne

Käyttäjä elias97 kirjoittanut 21.08.2017 klo 21:42

marmoriikki kirjoitti 23.1.2017 0:53

Moi. Olen melkein samanikäinen ja itsekin diagnoosini sain vasta pari kuukautta sitten, tätä ennen olen ollut vaikean masennuksen takia hoidossa jo teini-ikäisestä asti. Nyt muutaman vuoden olen ollut kokonaan työkyvyttömänä, koulu jäi kesken ja sitä ennen vaihtelin kouluja mieleni mukaan nopeilla päätöksillä.

Nyt on huonompi kausi menossa mutta olen silti rauhoittunut paljon. Parisen vuotta sitten käyttäydyin todella itsetuhoisesti ja vietin paljon aikaa osastolla, nyt pärjään kotona. Vallitsevin tunteeni on viha ja suru, epävakaassahan ei vaihtelu niinkään nouse korkealle vaan negatiivisimmissa tunteissa pysytään. DKT:ssa olen käynyt puolisen vuotta ja toinen puolikas on edessä, aloitin sen siis jo ennen diagnoosia kun selvästi jokin tunteidensäätelyongelma oli havaittavissa. Psykoterapiaa en ole halunnut aloittaa, koska minulla on hyvä viikottainen sairaanhoitajakontakti. On noilla eri keskustelukontakteilla ravattu useampi vuosi ja nyt on mieleinen, ja hän tosiaan on myös DKT-koulutuksen käynyt. Lääkkeitä käytän nyt vain paniikkihäiriöön ja sen viilailu on vielä kesken, mielialantasaajaa on ehdotettu mutta en vielä sellaista halua aloittaa, kymmeniä eri masennuslääkkeitä kokeilin jo aikoja sitten. Tarvittavia rauhottavia menee joskus useampi päivässä, joskus on viikon tauko, riippuen oloista.

Itselläni epävakaus tulee eniten ilmi ihmissuhteissa. En hallitse niitä ollenkaan ja sen takia olen aika erakoitunut, jäljellä olevien läheisten kanssa riitelen paljon, silti kärsin valtavasta hylkäämisen pelosta ja yksinäisyydeentunteesta, samalla koen tarvitsevani paljon huomiota ja osoituksia siitä että minusta välitetään. Hankalia komboja. Muutenkin ajatteluni on yleensä mustavalkoista joko-tai, täysillä tai ei ollenkaan, tämä on aiheuttanut ongelmia niin alkoholin kuin syömisen ja liikunnan kanssa.

Saitpas pitkän selostuksen, olen juttutuulella. Suosittelen sua tsekkaamaan mielenterveystalon tietopaketin epävakaasta sekä tämän itsehoito-oppaan, sieltä löytyy paljon samoja harjoituksia joita tehdään DKT:ssa. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/epavakaa_persoonallisuushairio/Pages/default.aspx

Tämä oli kun suoraan omasta elämästä! Voisiko minullakin olla epävakaa persoonallisuushäiriö? Minulla on todettu armeijassa keskivaikea masennus ja ahdistuaneisuushäiriö.

Käyttäjä Epi17 kirjoittanut 06.03.2020 klo 13:28

Hei, olen yrittänyt etsiä foorumia epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, itse olen omainen, mutta rakastan vaimoani äärettömän paljon ja näen hänessä myös sen kaiken muun kuin ne, ikävä kyllä melko usein tapahtuvat, itku-huuto-raivarit. Välillä vaan kaipaisi purkaa juttuja johonkin. Kuten nyt. Mulla diagnosoitiin masennus ja nään kyllä että se on mun omaa saamattomuutta liittyen etten ole tehnyt työhommiani niin kuin itseltäni odotin, ja petyin siis itseeni, mutta myös kun taistelen päästäkseni jaloilleni, niin sitten pari kertaa viikossa vaimoni raivari, jolloin ei mitenkään taida kyetä hillitsemään sanojaan, vetää mut maihin. En halua syyttää häntä, ja häntä loukkaa koska hän ajattelee että syytän häntä. Arki vaan menee silleen, että masennuksesta nouseminen on vaikeeta kun mulla on raivaririidan jälkeen niin voimaton ja surullinen olo vielä seuraavana aamuna ja päivänäkin.

Sit mietin sitä kun siskon mies teki kuolemaa ja paljon tuli hänelle apua tilanteeseen, minäkin menin auttamaan lastenhoidossa. Monet toivat hänelle ruokaa ja tulivat siivoamaan taloa. Mies oli sairaalassa ja arki oli rauhallista. Tilanne kesti monta vuotta ja melko paljon oli apua tarjolla. Se oli kaunista ja hän ansaitsi avun, mutta samalla surettaa että minun tilanteessa jossa järkytyn kaksi kolme kertaa viikossa ja koen olevani aivan voimaton, en voi pyytää apua mistään, sillä en voi perheelleni esim. paljastaa, mitä vaimoni kanssa koen. Ei kukaan tuo minulle ruokaa tai auta siivoamaan, vaikka kriisini on toistuu viikottain. Tuloksena on se, että talo on likainen ja sotkunen ja syön pakastepitsaa. Koitan saada terveyttäni kuntoon liikkumalla ja kun voimat vähän kasvaa niin tekemällä itse ruokaa, mutta sitten taas tulee kriisi ja masennun ja voimat on pois.

Käyttäjä Henna_Saapas (Työntekijä) (Palveluoperaatio Saapas (Lasten ja nuorten keskus ry )) kirjoittanut 20.03.2020 klo 18:49

Moikka, kirjoituksestasi on jo hetki aikaa ja aloittajasta kolmisen vuotta. Haluan silti vastata sinulle muutamalla rivillä.

Kuulostaa todella kuormittavalta tuo tilanteesi. Hienoa, että sinulla riittää myötätuntoa siskon perhettä kohtaan. Mutta se mikä kiinnitti huomion, on oma jaksamisesi ja se, että miksi et voi jakaa asiaa kenenkään kanssa? Liittyykö siihen häpeän tunnetta tilanteessa, jossa sinulta odotetaan vain kärsivällisyyttä ja hyvänä puolisona olemista? Miten voisit sanottaa tilannettasi läheisillesi?

Voimia tilanteeseesi ja rohkaisen Sinua uskoutumaan perhetilanteestasi jollekin. Myös terveydenhuollosta luulisi löytyvän tukea läheisen sairauden aiheuttamaan kuormitukseen. Oletko käynyt itse lääkärissä keskustelemassa omasta hyvinvoinnistasi ja sen horjumisesta.

Henna, Helsinki Saapas

 

Käyttäjä Epi17 kirjoittanut 18.04.2020 klo 11:17

Hei ja kiitos vastauksesta. Kyllä minulla on ammattilainen jonka kanssa juttelen silloin tällöin. Mutta se ei riitä, niin kuin ei juuri kenellekään epävakaan omaiselle riitä (lue esim. Stop Walking on Eggshells). Tämä kolmen vuoden tauko kuvastaakin juuri sitä ongelmaa: ei ole olemassa suomenkielistä foorumia epävakaan läheisille. Jos jätän asian tähän niin byrokratian rattailla menee kolme vuotta ennen kuin sellainen perustetaan. Ja lisäksi se tulee olemaan kaukana siitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla. Minulla olisi enemmän kuin riittävät pätevyydet itse perustaa se ja riittävän rahoitusen kanssa moderoida sitä, ja tehdä siitä huomattavasti parempi, monipuolisempi ja innovatiivisempi kun mitä se muuta kautta olisi. Onko missään rahoitusta hyvälle hankkeelle ilman älytöntä hakupainajaista?

Käyttäjä Henna_Saapas (Työntekijä) (Palveluoperaatio Saapas (Lasten ja nuorten keskus ry )) kirjoittanut 20.04.2020 klo 18:27

Voi, en osaa vastata tuohon rahoitukseen. Toivoisin, että saman asian kanssa painivat voisivat löytää toisensa vaikka näiltä jo olemassa olevilta forumeilta esim. täällä Tukinetissä. Samoin Facebookin vertaisryhmät? Yksi vaihtoehto on ottaa ylläpitoon täällä yhteyttä ja tarjota palvelua. Miltäs se kuulostaa?

Henna /Saapas, Helsinki