Heissan taas

Ensiksi terveisiä Irlannista. Matka oli todella upea, mutta liian lyhyt. Siellä kaikki tuntuvat laulavan ja tanssivan, ilmapiiri on vapaampi ja rennompi, tai ainakin itse koin niin. Tapasin mukavia tyyppejä enkä koskaan ole varmaan ollut onnellisempi kuin siellä. Nytten sitten ahdistaa senkin edestä. Tuntuu niin tyhjältä ja tarkoituksettomalta kaikki.

Yövyin ystäväni luona, jonka olen tuntenut 15-vuotiaasta asti. Kuunnellessani hänen elämäänsä opiskeluista jne, teki mieli itkeä. Ne ajat, kun joku toinen on elänyt elämäänsä, minä olen vain leijunut jossakin olemattomassa paikassa, pelkkää tyhjyyttä. Nyt tekisi mieli luovuttaa. Pitäisi valmistua kohta, mutta en ole yhtään perillä siitä alasta, koska opiskelu meni melkein kokonaan masentuneena ääliönä ja itsesäälissä. Mua ahdistaa joka päivä. Haluaisin töitä, oman kodin, normaalin elämän, mutta miten, kun koko ajan ahdistaa ja ajatukset velloo päässä. Kaikki patistaa tekemään jotakin ja antaa neuvoa toisensa perään. Mutta kukaan ei tajua, että oikeasti en voi tehdä töitä, en pysty siihen, kun yritän, ajatukset karkailevat ja alkaa ahdistaa enkä saa mitään aikaiseksi. Enkä pysty päättämään mitään.

Ihan kuin ei tietäisi, miten tämä maailma toimii, ja millaiset suhteet on ihmisiin ja mitä mieltä itse olen. Välillä tuntuu, kuin olisin maailman huonoin ihminen.Mulla on poikaystävä, mutta en tiedä, mitä tunnen häntä kohtaan. Kun yritän puhua asioista, huomaan vain yrittäväni miellyttää muita. Olen kuin pallon sisällä yksin ajatusteni kanssa.

Nyt olisi mahdollisuus lähteä irlantiin, mutta mutta... mitä siellä ja mitä jos en pysty olemaan vaan sekoan??

Tiitiäinen, luin kirjoituksesi ja halusin vastailla sinulle. Takerruin lauseeseen, jossa sanoit, että yrität miellyttää muita. Itsekin sairastan masennusta ja olen aivan hukassa. Ympäriltä satelee neuvoja, että tee sitä ja tätä, mutta en vaan pysty. Ja tuntuu, että en riitä kenellekään, kaikkein vähiten itselleni. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, se on täysi mahdottomuus, mutta huomaan yrittäväni sitä itsekin. Tänään varsinkin on ollut sellainne olo, että enää en jaksa! Yksi haluaa yhtä ja toinen toista...välillä tekisi mieli huutaa, että onko kenellekään tullut mieleen, että miltä minusta tuntuu..Ehkä se ajatus, että en ole hyvä ja riittävä sellaisena kuin olen on minun omassa päässä, mutta milläs sen sieltä pois saa? Olen lian herkkä muiden mielipiteille ja pahoitan mieleni tosi helposti. Sitä haluaisi vain, että kaikilla olisi hyvä olla ja kun niin ei ole, se ahdistaa.

Anniina

minä olen masentunut.
minun avomieheni on masentunut.
minä teen töitä, hän makaa kotona sairaslomalla kuukaudesta toiseen.
minä maksan laskut, hän lupailee maksaa takaisin. minä ostan ruuat, hän lupaa ostaa seuraavalla kerralla.

jos sanon hänelle, että minun mielestäni hän olisi valmis hakemaan vaikka jotain pätkätöitä, hän uhkaa sairaalaan menolla.
itse luulen, että hän on enemmänkin laiska kun masentunut. nykyaikana on vaan niin helppo jäädä kotiin masennuksen turvin.

minä olen ollut masentunut noin 6 vuotta. olisin halunnut keskeyttää lukion, koska en jaksanut käydä siellä kuitenkaan. äitini ei antanut. pari vuotta sitten, kun kävin terapiassa ja olin erittäin masentunut olisin halunnut ottaa sairaslomaa töistä, äitini ei antanut. nykyään olen siitä ihan kiitollinen. jaksan enemmän, vaikka olisinkin masentunut.
toki haluaisin aina välillä, esimerkiksi tänään, jäädä nukkumaan ja itkemään pahaa oloa pois. haluaisin satuttaa itseäni, mutten voi. meillä on jo yksi masentunut kotona. pakko jostain on rahaa saada. ketuttaa vaan suunnattomasti, miten itsekkäästi avokki käyttäytyy. ikinä ei reagoi miun pahaan oloon. pyytelee vaan anteeksi. ei se auta. tekeminen auttaisi.

kiitos, näkemiin.

Jokseenkin hämmentävä tämä ajatus siitä, että pitäisi miellyttää muita.Oikeastaan ainoa asia minkä osaan on se muiden miellyttäminen ja iloiseksi tekeminen. En minä edes taida itsetäni välittää, joten mitä pahaa siinä toisten miellyttämisessä oikeastaan on? Joskus tuntuu, että ne toiset on ainoa asia, joka pitää minua täällä eli ollakko sitten kiitollinen siitä vai?

Hei Aspi pitkästä aikaa. Kuullostaa tuo sinun masentuneisuus hieman samalta mitä minulla on ollut. En sentäs vielä laske miten kauan olen ollut masentunut. Keski-iässä varmaan jo sanon; olen ollut masentunut koko ikäni.

Sinä olet ollut masentunut 6v mutta silti epäilet, että miehesi on vaan laiska. Sinulla oli äiti joka ei antanut jäädä kotiin, mulla on ollut ihmisiä jotka pakottivat nousemaan sängystä ylös. Sun miehelläsi ei tunnu olevan ketään. Jos hän ei vaan jaksa mitään, niin jos sie olet hänen läheinen, kyllä sun kuuluisi jotain tehdä. Hommaa hänelle jotain hoitoa, soita vaikka hänen äidilleen ja selitä tilanne. Keksi jotain.

Ai niin, tänään jäin kotiin, loppui voimat lähteä kouluun. Olen kyllä innokkaana ja masentuneena käynyt luennoilla. Tänään olisi vaan pari tuntia koulua, siispä annan itselleni luvan olla masentunut tämän päivän. Mie olen ajatellut, että annan itselleni masennuspäiviä vähän samaan tapaan mitä lapsena oli karkkipäiviä. Nyt ekana annan kaksi masennuspäivää kuussa. Katson riittääkö, lisäilen jos on tarvetta.

Kokeilkaas muutkin, aspikin. ei tule läheskään niin syyllistä oloa, kun luvan kanssa on masentunut. Eikä sillä väliä vaikka lupa tuli vaan itseltä.

moikka aavaton. onkin ollut vähän ikävä jutustelua siun kanssa.
meillä on asiat vähän eri tavalla, miten olit kuvaillut tuohon. mulla ei ole ketään. avokilla on kaverit ja perhe. mie oon yhteydessä avokin äitiin päivittäin. arvaapa rassaako, kun hänkään ei saa mitään kontaktia poikaansa ja käskee miun sanoa sille ja käskeä sitä ja tehdä sitä ja tätä.
mie tiiän et se on vaan laiska. on itsekin joskus vahingossa sen myöntänyt. osaa myöskin liioitella asioita, on senkin myöntänyt.
mie oon yrittänyt auttaa, oon yrittänyt sanoa nätisti, oon yrittänyt sanoa vihaisesti, oon yrittänyt sanoa neutraalisti. mikään ei vain auta. tuntuu että miun pää räjähtää ihan kohta. mulla ei oo varaa pitää sairaspäiviä. ei oo varaa jäädä kotiin makaamaan. miun pitää käydä töissä ja ajaa itseni piippuun, koska toinen on laiska. onko se reilua? miusta ei välttämättä.
oon kuullu moneltakin ihmiseltä miten "liian kiltti" mie oon. en voi ottaa sairaslomaa töistä jos siellä on kiire ja hoppu. ei miun sovi sairastaa, kun töissä tarvitaan minuu. en voi sille mitään. en osaa ajatella itseäni.

Hei taas aspi. Jos varmasti tiedät, että ukkosi on laiska, niin lopeta sen elättäminen. Laita perheenne menot puoliksi ja pakota se maksamaan puolet. Jos ei maksa, anna kuolla nälkään. Sairaan ihmisen mähöämisen mie ymmärrän mutta en laiskuutta. Tee selvät säännöt raha-asioihin, äläkä anna yhtään periksi. Samoin laita kaikki kotihommat puoleksi.

No enhän mie taas osannut ajatella, että sie olet töissä, eihän sieltä niin vaan pidetä vapaapäiviä. Pösilö mie. Mutta ei tuokaan nyt ole hyvä ajatus, että et voi olla sairaslomalla. Tietenkin voit. Mitäs sitten ehottaisin, terapia ei taida meiltä kummaltakaan onnistua. Luuletko, että sun asiat olisi paremmin, jos jättäsit poikaystäväsi vähäksi aikaa? Laiittasit sen selviintymään ihan yksin välillä? Sie hoitasit vaan itsesi ja kissasi. Ottasit sairaslomaa vähäksi aikaa.

"Ei muuten maailmassa ole mikään niin veemäistä, kun katsoa jotain sohvalla makaavaa mähöä, kun itse tulee väsyneenä töistä kotiin". Näin on mun ukkoni mulle sanonut silloin, kun olimme nuoria ja mie masentunut.

edelleen painotan tuota, että olen liian kiltti persoona, ja tiedostan sen itsekin. en voi antaa toisen kuolla nälkään tai pakottaa maksamaan jotain, jos miulla on juuri ja juuri varaa elättää kaikki. oon siihen yrittänyt tehä muutosta, mutten vaan osaa/pysty.
oon myös vakavasti harkinnut sitä eroa pikkuhiljaa, mutta ikävä kyllä ne toiselle palstalle kirjoittamani "hauta, sairaala vai lähenkö kävelee" on juuri tuossa järjestyksessä helpoi-vaikeampi-vaikein. ehkä sekin liittyy tähän luonteeseen.
noh. saan ainakin viikon vapaata kun avokki lähtee muillemaille käymään. ihan hyvä, kummankin kannalta.
ja peeäs, en aio tuonne toisaalle kirjoittaa enää. en ees kehtais enää. ilmotan siitä pväkirjasta siulle kyllä sitten.
ja peepeeäs ylläpidolle, kun ne kuitenkin tään lukee: mistä saan tietää onko net-tukihenkilöni enää "firmassa"? vastausta ei kuulu, ohjataanko viestini jollekin toiselle tukihenkilölle sitten? tartteis saada jutella😞

StellaNova, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ne toiset ihmiset ovat juuri se syy, miksi on edes olemassa. Ehkä se ajatusten toisten miellyttämisestä kätkee taaksensa myös sen, että eikö riitä juuri sellaisena kuin on? Vaikka ei aina olisikaan niin kiltti ja lähes täydellisyyteen pyrkivä? Sinällään toisille hyvän mielen tuottamisessa ei olen yhtään mitään pahaa tai väärää. En varmaan oikein osaa selittää mitä tarkoitan nyt.

Hei Aspi. Jos mietit hautaa, sairaalaa tai lähtöä, niin onhan vielä yksi vaihtoehto eli hetkellinen ero. Sellaisia meilläkin oli, kun ei ollut lapsia. Nyt kumpikaan ei viitsi lähteä, kun lasten jakamisessa olisi liian iso homma.
Hetken ero ja asioiden yksinäisyydessä miettiminen tekee vaan hyvää liitolle. Silloin sitä huomaa rakastaa vai eikö toista.

Tai miten olisi joku yhteinen perheterapia? Se ei oikeastaan ole terapiaa. Mekin menemme jonkun naisen luo ja alamme kahdestaan mieheni kanssa tappelee. Sitten maksamme ja varaamme uuden ajan viikon päähän. Siinä sitten viikon miestä kestää, kun miettii, että tuosta saat kuulla terapiahuoneessa.

Et minusta mitään rumaa sanonut toisellakaan palstalla, taidamme olla jo liian nuoria siihen porukkaan. Päiväkirjoja olen huono lukemaan ja vielä vähemmän niihin kirjoitan. Mutta kirjoitellaan täällä tuohon yleiseen masennusosioon, tuohon teemaan. Siinä on juuri nyt niin hiljaista, että ei varmaan ketään häiritä.

Kai se on kuitenkin myönnettävä, että se muiden miellyttäminen menee joskus ylikin. Ettei aina jaksaisi ja silti pyrkii miellyttämään. Ei se niin toimi. Ja toisaalta, jos se ei toimi noin kaikki romahtaa. Tunnen itseni totaaliseksi epäonnistujaksi, kun kaikki mitä yritän romahtaa, enkä missään ole hyvä.

Tulipas kovin negatiivinen 🙄

Tai sitten siinä kun pyrkii miellyttämään toisia, niin unohtaa kuunnella itseään ja joskus havahtuu, että menikös se sittenkään omasta mielestäni ihan näin...

Mä en edes tiedä mitä haluan. Mennään sitte edes nii että jotakuta miellyttää..