En tiedä mitä tehdä
olen 20vuotias nainen ja masennus on uusiutumassa vahvemmaksi.
Ensimmäisen kerran minulla oli 14vuotiaana masennus joka kesti n. 3vuotta.
Nyt huomaan saman olon kuin viimeksi, vain pahempana. Ahdistaa niin paljon rintaa että tekisi mieli sydän kaivaa ulos. Rupeaisi vain repimään rintaa. Pelottaa puhua kenellekkään, vanhemmilleni en voi, he syyttäisivät siitä minua, kuten ovat koko elämän aikana syyttänyt kaikista asioista. Ystävilleni.. Kerran kokeilin ja sain tälläisiä vastauksia: ”Onks sul se aika kuusta kenties?” ja ”Angst angst, viillä ittees kirjastokortilla..” he eivät ota tätä tosissaan vaikka kuinka yritin sanoa. Vain yksi ihminen elämässäni tajuaa, mutta häntä nään harvoin ja juttelut puhelimessa eivät auta, päin vastoin… Se tuntuu kuin pahentaisi tätä.
Asun vielä vanhempien luona ja olisin valmis muuttamaan omilleni, mutta olen kuullut heiltä monta kertaa ”et sinä pärjää.. Ei sinulla ole koulutustakaan.. Et ole ollut töissä edes vuotta, et saa lainaa…”.. Mutta jos ajattelen itseni asuvan täällä vielä vuoden… voi luoja.. Jo nyt tekisi mieli tappaa itensä, mutta jokin estää. Ei pelko vaan jokin. Olen jo taloja käynyt katsomassa, mutta pelottaa tehdä isoa siirtoa elämässä, koska itseluottamus on 0%… Olen itkenyt joka ilta nukkumaan mentäessäni n. 3viikon ajan. Väsyneenä menen sänkyyn jo kahdeksalta, mutta uni tulee vasta kahden jälkeen aamuyöllä, sitten ollaan nukuttukkin 2h ku töihin pitäisi lähteä.
Pienemmätkin asiat harmittaa huolestuttavan paljon. En tiedä mitä tehdä.
Heippa
Meneppäs heti lääkäriin sillä masennus / väsymys kannattaa hoitaa sillä se todellakin
vie ihmiseltä voimat ja lamaannuttaa ja kun saa hoitoa niin se voi auttaa.
Kurjaa kun vanhempasi ei ole sinun tukenasi se syö
itseluottamusta kun aina moititaan pitäisi olla silleen että olisi kannustettu, neuvottu ja tuettu
Kun sinulla ei ole ketään jolle voisit iloja ja suruja kertoa niin mene nettiin ja googleen
ja laita hakusanaksi tukihenkilö niin sulle tulee sivu mistä saat heti keskustelu apua
ja kuin myös laita sanaksi perheasiain neuvottelu keskus niin saat upeaa ammattiapua.
ja minä yritän auttaa sinua tällä palstalla
ja näin elämä voittaa ja järjestyy.
Älä ikinä ajattele itsetuhoajatuksia sillä se ei ole mikään ratkaisu vaan nautitaan tästä upeasta elämästä.
Sinulla on nyt vaan vaikeuksia elämässä ja nyt sinua täytyy auttaa ja tukea elämässä niin
se elämä järjestyy.
Jos tuntuu vaikealta kotona asua niin kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon
ja saat asumistuet toimeentulotuet jne niin pääset omaan asuntoon ja omaaelämää
rakentamaan hiljakseen ja joskus se onkin parempi ratkaisu.
Pelottaako sinua aikuistuminen?
Joo rakenna itsellesi sellainen tukiverkko niin varmasti selviät elämässä ja saat asiat kuntoon.
Kirjoita miten olet jaksanut
Kaunista syksyä sinulle
Mitä jos sinä menisit käymään, tai ottaisit yhteyttä esim. terveyskeskukseen tai mielenterveysyksikköön? Sinä tarvitsisit nyt tukea ja keskusteluapua.
Älä tee itsellesi mitään, vaikka siltä nyt tuntuukin. Voimia!
Onko paikkakunnalla tuettua asumismuotoa? Ne ovat sellaisia, missä saa oman huoneen(kuin kimmpakämpässä) tai yksiön paikasta riippuen, mutta ohjaajat ovat päivisin paikalla. He auttavat ja tukevat, ja heidän kanssaan voi puhua kaikesta. Mielestäni sinun voisi olla hyvä muuttaa vaikka sellaiseen, ja asiat voisivat kirkastua. Myös itseluottamuksesi voisi vahvistua. Siellä on myös pelipäiviä, ja sieltä saa muista asukkaista kavereita, joten yksin ei tarvitsisi jäädä🙂
Minulla oli kotona sama tilanne kuin sinulla nyt. Lopulta tuntui, että on pakko päästä sieltä pois, ja onneksi uskalsin lähteä, olokin parani. Ihmettelen, miksi jotkut vanhemmat ovat lapsilleen tuollaisia, eihän kukaan ole voinut valita syntymäänsä. Paljon jaksamista sinulle, pidän peukkuja, että tuollainen asumismuoto sinulle löytyisi 🌻🙂🌻
Kiitoksia kaikille. En osaa oikein paljon sanoa...
Tämä päivä (tai siis eilen 27.8.) sujui tosi hyvin. Aamu oli nyt hankala, niinkuin joka aamu, mutta päästyäni ulos kahvilaan ja kirjastoon omaan rauhaan ni päivä sujui hyvin. Sain ystävänkin tänään kanssani kirjastoon juttelemaan. Ensimmäistä kertaa tuntuu hyvältä mennä nukkumaan kun sai olla koko päivän poissa kotoa. Kuitenkin aina huominen pelottaa, että mitä se tuo.
En ole vielä enkä vielä kyllä uskallakkaan soittaa terveystaloon kysymään apua. Minua pelottaa kuulla mitä he sanovat. Yritän ensi viikolla soittaa...
Eivät ne itsetuhoajatukset tällä hetkellä ole niin vakavia. Mutta tiedän kyllä mitä pitää tehdä, avun suhteen.
Kiitoksia vielä, hei.