Tuo on oikeastaan aika tuttu tunne. Siis että tuntuu, ettei osaa mitään eikä minusta koskaan tule mitään. Itselläni tuota on usein, vieläkin, vaikka olenkin jo kohta 24-vuotias.

Varsinkin näinä hetkinä, kun minut on pistetty (vasten tahtoani) sairaslomalle uskon siihen, että minusta ei oikeasti voi tulla koskaan mitään, kun en perkele pääse edes yhtä koulua läpi! No, tällä hetkellä tilanne on hyvin epäselvä ja voi olla, että pääsen sittenkin jatkamaan koulua normaalisti ensi viikolla, mutta tällä hetkellä olen kuitenkin sairaslomalla.

Minulle on sanottu usein, että minä olen älykäs, jopa ns. keskivertoa ihmistä älykkäämpi, mutta ei se siltä tunnu. Olen tehnyt muutamia nettitestejä, joiden pitäisi mukamas mitata älykkyysosamäärääni, niiden tulokset ovat olleet vaihtelevasti 128-144 (eniten "luotan" Mensan nettitestiin, jonka tulokseksi sain 128 ja kehotuksen käydä Mensan oikeissa testeissä!) ja kerran tutkimusjaksolla psykiatrini sanoi jotain siihen suuntaan, että minun paikkani ei ole ammattikoulussa (missä opiskelen tällä hetkellä) vaan yliopistossa. En kuitenkaan koe nauttivani opiskelusta niin, että yliopistotulevaisuus olisi minulle mieleinen, vaan tämä tämänhetkinen alani vastaa melko lailla ihannettani - vaikka toki minulla(kin) haaveita on.

Eh.. Kadotin punaisen langan, jota olin selittämässä.. Anteeksi siitä. Tulen vastaamaan tähän siis vielä myöhemmin ja selitän asiani loppuun.

Janne kirjoitti 8.4.2009 21:26

Oli minulla pari ystävää, mutta en heidän kanssaan paljon oleskellut, ja silloin kun oleskelin niin yleensä vain pelasimme tietokoneella yhdessä. Muutenkin tuhlasin melkein koko lapsuuteni tietokonepelien maailmaan.
Mistä pääsemme nykyiseen ongelmaan. Koko lapsuuteni olen kuluttanut yksin pelateni erilaisia tietokone- ja videopelejä. Nyt kun olen 16, minun täytyy rehellisesti sanoa etten osaa mitään.
>>>>>>>>jos siltä tuntuu, niin tee välillä jotain muuta. Eli opettele vähitellen pois tietokonepeleistä. kun jostain hieman luopuu, jotain muuta tulee tilalle.
<<<<<<<<<<<<<<<<<<
En tiedä voinko laittaa tätä Aspergerin oireryhmän piikkiin, sillä pienenä täytyin 100% Aspergerin oireryhmän kritiikeistä, mutta nykyään sosiaaliset taitoni jne. ovat paljon parempia. En ole enää kyyninen ja pienten yksityiskohtien kanssa näpertely ei enää kiinnosta. Silti en tiedä mitä helvettiä on tapahtunut, koska Asperger on fyysinen vika aivoissa eikä siitä voi parantua.
<<<<<<<<<<<<<< <<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< Homma on vaan niin etten yksinkertaisesti osaa mitään. Olen yrittänyt soittaa kitaraa, ja olen tehnyt sitä jo kolme vuotta n. 2-3,5h päivässä eli verrattain melko paljon mutta silti tunnen olevani totaalisen paska, vaikka teoriassa minun pitäisi osata jo paljon....
<<<<<< . En vain tunne edistyväni tämän kirotun instrumentin kanssa ja välillä tuntuisi hakata se tuhannen päreiksi seinää vasten. Mutta minkään uuden taidon oppiminen ei oikein innosta, koska olen jo kitaran soittoon käyttänyt niin ison palan elämästäni.
<<<<<<<<<<<<
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< e

Hei Janne

Mistä olet päätelly että sinun kokemuksesi ovat jollain tapaa vähemmän vaikeita kuin muiden ongelmat? Ihmiset eivät koe vaikeuksia samalla tavoin. Joku voi kokea vanhempien eron helpotuksena, kotiin tulee turvallisempaa. Toiset voivat olla eron toiselle osapuolelle ikuisesti katkeria... Toiset eivät ole lainkaan surullisia asioista, Toisten mielestä on väärin että vanhemmat eroavat. Älä siis vähättele sitä miltä sinusta tuntuu. Voi olla ettet lapsena ole välttämättä ymmärtänyt kaikkea mitä on tapahtunut, etkä ole osannut käsitellä tunteita silloin, et ole ehkä halunnutkaan ymmärtää, käsittää tai käsitellä asioita silloin.

Oppimisesi voi olla hitaampaa kuin muiden. Mitäs tuosta? Eihän kukaan ole luonnostaan kirjailija, taiteilija, muusikko, kuvanveistäjä, muotialan vaatesuunnittelija jne.. Jokaisen heistä on pitänyt opiskella, harjoitella toistaa, pettyä, v*****ntua, ärsyyntyä, melkein luovuttaa, kokea vastoin käymisiä, kehittää itseään, löytää oma tyyli tehdä asioita, löytää oma tekniikka, tutustua itseensä... Ennen kuin heistä on tullut hyviä, edes päästä julkisuuteen tai edes että olisi oppinut soittamaan. Ei kaikki tapahdu hetkessä, eikä ole tarkoituskaan. Muutenhan kaikki tapahtuisi pika kelauksella ja elämä loppuisi kuukaudessa.

Opettele tuntemaan itseäsi ja sitä miten sinä voit oppia, miten sinä opit, miten sinä ymmärrät jonkin asian. Siten alat oppimaan ja osaamaankin paremin 🙂👍

""Olin koulussa äärimmäisen ylimielinen ja näsäviisas. Tiivistettynä käyttäydyin niinkun tyypillinen Asperger-lapsi. Minua kiusattiin sen takia, ja koko ala-asteen luulin syyn olevan kiusaajissa. Nyt ylä-asteella pohtiessani asiaa olen huomannut kuinka ääliömäisesti olin käyttäytynyt. Nauroin ala-asteella monta kertaa toisille luokkatovereilleni, kun he vastasivat väärin johonkin opettajan kysymykseen."

Tehty mikä tehty. Anna itsellesi anteeksi. Olet ymmärtänyt virheitäsi, voit unohtaa ne ja keskittyä tulevaisuuteen. Muista mikään ei ole turhaa jos se tuntuu sinusta hyvältä. Kokeilisit jotain uutta harrastusta liikunta muotoa.. voit pyytää jostain vaikka tutustumiskäynnin lajiin ennen kuin sitoudut mihinkään. Tutki erilaisia liikunta vaihtoehtoja, kysele vaikka sen harrastajilta mikä siinä on kivaa ja millaista se on... niin saat parhaiten selville mikä sinulle sopii.

"Tiiviste jos et jaksanut lukea koko tekstiä: En tunne osaavani mitään ja luulen että joudun Siwan kassalle töihin koko loppuelämäkseni, kunnes kuolen niin etten ole vaikuttanut maailmaan mitenkään. "

Heetkinen?? mitä ihmettä tää on?? Eikös se Antti Tuiskuki ollu Siwan kassalla töissä?? Ja mihin se ny on päässy?? Se oli vaa tavis... harjoitteli laulua.. opiskeli laulua... ja osallistui johonkin josta voi olla tulevaisuudessa hyötyä hänelle itselleen. Kysymys ei ole siitä, ettet osaa mitään. Kysymys on siitä mitä sinä haluat elämältäsi ja maailmalta, nii just sinä. Jos luovutat ja sanot ettet osaa etkä kykene... ja plaa plaa plaa.. maailma läimäisee sinua naamaan samalla kommentilla. Oletko yrittänyt tosissasi jotain uutta?? Haluatko oppia soittamaan kitaraa?? Olet jo aloittanut joten miksi luovuttaa? Ja mitä sitten jos et onnistukaan?
Onko se maata kaatavaa? Voit aloittaa alusta jossain muualla, voit aloittaa jotain muuta. Oletko käyttäny kaikki hyvät korttisi? Oletko varma? 2 parillaki voi voittaa.

Sinun täytyy luottaa itseesi. Eihän muuten onnistu. Minä olen opiskellut kuvataidetta ja tuntenut että osaan sen. Välillä on tullut stoppi. En osaa mitään en etene mihinkään... Sitten taas kun olenkin pitänyt taukoa.. ja aloittanut taas.. huomaan että taito on jäljellä... Olen jopa saattanut sisäistää uusia asioita osaamiseeni ja homma sujuu taas. Elämässä tulee aina hetkiä jolloin tuntuu että ei pääse eteen eikä taakse.. Ehkä silloin kannattaakin pysähtyä ja miettiä että hei.. mitäs nyt...

Muista että elämässä kehittyy jatkuvasti, vaikka sitä ei huomaa.. joidenkin juttujen sisäistämiseen menee enemmän aikaa kuin toisten=) Tsemppiä sulle elämään ja yritä päästä tilanteeseen jossa oot sinut menneisyyden kanssa. Sitte on helpompi jatkaa muutenki elämässä. 🙂👍