Huomenta!

Millaiset asiat ennen pitivät elämäniloasi yllä? Ovatko ne kadonneet kokonaan, vai eivätkö ne enää tunnu miltään

Oletko ennen huomannut ystävissäsi noita luonteenpiirteitä, joita nyt haluat karttaa?

Toivottavasti et pidä itseäsi ihan täytenä surkimuksena sen vuoksi, ettet ole löytänyt itsellesi kumppania. 19-vuotiaana varmasti vielä moni hakee itselleen sopivaa ihmistä 🙂 Reilusti sen jälkeenkin!

Kuulostaa, että haluaisit itsekin tulla kuulluksi ja päästää tunteesi ulos. Onko sinulla ketään, jolle uskaltaisit avautua?

Mukavaa viikonloppua ja jaksamista 🙂

Moi, sinusta kuultaa osittain samaa mitä minullakin oli aiemmin. Olen nyt 20-vuotias työttö. Samassa tilanteessasi kanssasi on varmasti monia myös saman ikäisiä ihmisiä.

Tunteita ei kannata pitää sisällään, vaan ne tulisi purkaa johonkin järkevään esim. liikuntaan tai puhumiseen. "Unohtamista" olen itse paljon käyttänyt, mutta se ei yleensä johda mihinkään hyvään. Minun oli jossain vaiheessa kauhea tarve puhua yhdelle terveysalan henkilölle, mutta en pystynyt sanomaan niitä. Päätin sitten kirjoittaa asiat paperille ja hän luki ne. Hän kysyi minulta miten haluan, että hän käsittelee ne. Annoin hänen puhua tai kysellä niistä enemmän, jolloin niistä oli jo helpompi puhuakin. Joskus jokin keino pohjalla, niin kuin tämä paperille kirjoittaminen, voi alkaa avaamaan asioita. En kuitenkaan tarkoita, että ongelmat olisivat ratkenneet. Sairastuin masennukseen 9.luokalla ja siitä on jo 5 vuotta ja tuntuu, että sairaus vain pahenee. Tilanteet, ympäristö ja itsekin muutun koko ajan erilaisiin suuntiin. Mikään ei oikeastaan pysy paikallaan.

Kaikille puhuminen ei kuitenkaan auta. En kyllä tiedä missä vaiheessa sen tulisi viimeistään toimia. En ole tuntenut mitään helpotusta vielä. Aika paljon se on itsestäkin kiinni, miten antaa asioiden muuttua ja millainen toinen ihminen on kenelle puhuu ja paljon muutakin. Minusta parannuksen voi tehdä vain itse. Pitää alkaa ajattelemaan iloisemmin. Päästä muiden tuella vaikeiden asioiden yli ja löytää positiivisia kokemuksia.

Mainitsit tuosta kavereiden karttelusta. Olen myös harrastanut sitä. En kuitenkaan suosittele sitä. Kannattaa mieluummin joko poistaa heidät omasta kaverilistastaan kokonaan, nähdä heitä silloin tällöin, jolloin he eivät pääse liikaa rasittamaan tai kiinnittää heidän positiivisiin puolisiin vain huomiota ja tykätä olla heidän kanssaan. Itse aloin kiinnittämään liikaa kaverin negatiivisiin puoliin huomiota. Hän oli käytännössä kaverini yläkouluajan. Sen aikana välttelin häntä jonkin verran, mutta myöhemmin tuli jotain kinaa, ja lopetin kaverisuhteen kokonaan. Kaduin sitä, koska tajusin tehneeni virheen ja pyysin anteeksi. Näin tulimme takaisin kavereiksi. Tarinalla ei tunnu olevan pahemmin opetusta. Haluan kuitenkin, että ymmärtäisit, että muillakin saattaa olla sisäisiä ajatuksia paljon, kaikki ovat eriluonteisia ja vain positiivisille ajattelulla pääsee eteenpäin. Älä myöskään kanna muiden taakkaa ylläsi, jos omaakin on tarpeeksi. Uskalla puhua muille ja sanoa ei tarvittaessa.

Olen osittain päinvastainen kanssasi. Rasitan tietääkseni paljon lähellä olevia. Tämä ainakin koskee poikaystävääni ja vanhempiani. Kavereillekin tulee välillä jotain sanottua, mutta aika vähän. Koulumaailmassa päässäni oli jostain tullut sääntö, että negatiivisia tunteita ei saa näyttää muille. Joten en ikinä saanut itkeä koulussa. Vieläkin on hyvin vaikea itkeä toisten edessä. Tunteita kuuluu näyttää muille. Tietty se on eri asia, jos purkaa kaikki toiseen ihmiseen, haukkuu sitä tai kirjaimellisesti kaataa taakan toisen päälle. Jos niin tekee, tämän ihmisen tulee olla ammattihenkilö tai joka kestää oikeasti sen.

Kyllä tyttöystäväkin aikanaan löytyy. Itse löysin vasta nyt ensimmäisen poikaystävän omasta aloitteestani. Yllättävän paljon hän oikeasti kestää minua. Olin yhdessä yleisessä harrastuksessa ja pyysin muutamaa ihmistä sieltä "töksäyttäen" kanssani joskus uudestaan sinne. En tuntenut heitä ollenkaan mitään kautta. Sitten alkoi tulla vain juttua välille.

Ota vain rauhallisesti ja nauti elämisestä. Tee kaikkea hauskaa nyt kesällä, mitä ikinä tahdotkin ja on jotenkin toteutettavissa. Koulu -ja työasiat helposti kaatavat kaiken. Yritä nauttia siitä mitä sinulla on. Jos haluat alaa vaihtaa, ole varma siitä. Toisen joutuu kuitenkin taas aloittamaan lähes pohjalta. Pääasia ei loppupelissä ole edes valmistuminen tällä hetkellä. Keskity enemmän siihen, että sinulla on hyvä olla.

Mukavaa kesän alkua 🙂🌻

Hei, haluaisin sanoa Sulle että Jumala RAKASTAA sua ja Hänellä on tarkoitus ja hyvä suunnitelma elämällesi, Jeesus muutti mun elämän 12v.sitte ja löysin sen mitä sisimmäs ihminen aina kaivannu, yhteyden Jumalaan.. Ja viel vapauduin huumeist ja alkoholist (olin sillo 19v.),Jeesuksen omana oleminen ei ole mikää uskonto ja Hän ei oo legenda,vaa todellinen ja rakastava,ihmeellinen Isä ja Jumala. Hän toimii ihmisen kaikilla elämän alueilla, eikä vaan pääsynä Taivaaseen kuoleman jälkeen. Rohkaisen kattoo joskus http://www.tv7.fi. Siel hyvii dokkarei ja ohjelmii Johanneksen Evankeliumii kannattaa kans lukee,ku alkaa lukee Raamattuu..oon nähny miljoonien muiden lisäks että se Kirja on totta! Jeesuksel on sul ja jokasel ihmisel tulevaisuus ja TOIVO.ku vaa kääntyy Häne puolee ja juttelee rehellisesti..jis on tosissaa nii varmast Hän vastaa ja saa kokee että Hän on Todellinen. Toivon ja rukoilen sun elämää sitä kaikkein parasta Tietä,joka on turvallinen,luotettava ja myös erittäin haastava ja jännittävä.bless youuu! 😀😎🙂🌻

Moi edator! 🙂

En olisi uskonut löytäväni toista kohtalontoveria, edes tältä foorumilta... Olen nimittäin tismalleen samassa tilanteessa kuin sinäkin. Olen 19-vuotias tyttö, ja samaistuin viestiisi täysin.

Minullakin on välillä hyviä hetkiä, jolloin jaksan uskoa elämään ja siihen, että kaikki järjestyy vielä. Muiden seurassa, varsinkin hyvässä seurassa, esitän onnellista ja iloista ja alan itsekin uskoa siihen. Kuitenkin erityisesti iltaisin, kun on aikaa ajatella asioita, tajuan, miten paljon elämästäni puuttuu.

Minäkin kaipaisin jonkun rinnalleni. Ilmeisesti jonkun, joka olisi täydellinen. Vaadin ihmisiltä aivan liikaa (niin kuin itseltänikin). Ehkä juuri tämän takia pelkään päästää ketään lähelleni, vaikka haluaisinkin. Tunnetko sinäkin kuormittavasi muita ongelmillasi, joita vielä vähättelet päässäsi?

Tiedän tunteen, kun kaikki muut pystyvät kertomaan omista asioistaan sinulle helposti. Olen itse aivan samanlainen. Autan ystäviäni (ja välillä jopa puolituntemattomiakin 😀 ) heidän ongelmissaan, mutten itse osaa pyytää apua tai edes puhua omista asioistani.

Tuo viestisi viimeinen kappale... Olisin voinut itse kirjoittaa sen. Itsekin olen aina pärjännyt koulussa hyvin, todella vähällä vaivalla. Tällä hetkellä minäkin opiskelen yliopistossa alaa, joka ei tunnu yhtään omalta. Hain viime keväänä vain johonkin. Ajattelin, että on hyvä saada kokemusta pääsykokeista, enkä uskonut pääseväni mihinkään (lukematta!). No pääsin sitten jotenkin kaikkialle mihin hainkin. Nyt olen aivan pihalla siitä, mitä haluan... Olen pitkään ajatellut, ettei kukaan voi ymmärtää minua. Kuulen nimittäin päivittäin lauseita kuten "miten ei voi tietää mitä haluaa". Tämä oli siis kunnes luin viestisi ja tajusin, etten ole yksin. Kiitos siitä! 🙂🌻

Minuakin ahdistaa tuo hakujärjestelmämuutos. En kuitenkaan halua hakea vain jonnekin, vaan tällä kertaa haluan olla varma, että haluan opiskella juuri sitä alaa, mitä sitten ikinä haenkin opiskelemaan. Tiedätkö sinä nyt, mitä haluat opiskella, mutta vain pelkäät, ettet pääse sinne?

Viestistäsi huomaan, että kärsit samankaltaisista ajatuksista kuin minäkin. Omat ongelmat tuntuvat aina olevan paljon suurempia kuin muiden. Itse tajusin, etteivät minun ongelmani loppujen lopuksi ole suurempia kuin muidenkaan (vaikka ne siltä tuntuvatkin), ne ovat vain _omia_ ongelmiani. Minä tajusin sen, kun kuuntelin tarpeeksi kauan muiden valituksia, esim. "miksi aina minä" ja "kaikkien muiden elämä on niin helppoa". Usko minua, elämä helpottaa edes ihan vähän, jos muistuttaa itseään aina välillä siitä, että muiden ongelmat vain näyttävät pienemmiltä, kun ne eivät ole itsellä!

Ihan lopuksi on sanottava, että emme missään tapauksessa ole surkimuksia! 😉 Ehkä olemme vain vähän hukassa elämän suhteen, mutta mitä sitten? Parempi tässä vaiheessa etsiä itseään kuin monien vuosikymmenien päästä. Toivon, ettet luovuta, vaan yrität nähdä tulevaisuudessa edes joitain positiivisia asioita, tai edes mahdollisuuksia! Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty 😟

Toivon, että jatkat tänne kirjoittelua, olisi todella kiva kuulla lisää ajatuksiasi ja kuulumisiasi, se antaa itsellekin voimia, kun tietää, ettei ole yksin 🙂 Iso hali ja voimia sinne!

@Vori . . .
Asiat jotka pitävät elämäniloani yllä ovat kaverit ja harrastukset, lähinnä urheilu ja näin. Olen kyllä huomannut että nekään eivät enää tunnu juuri miltään.. En oikeastaan ennen kiinnittänyt huomiota niihin luonteenpiirteisiin, mutta nyt ajan kuluessa huomaan että olemme niin tuttuja toisillemme että nämä luonteenpiirteet korostuvat..

@ihme12 . . .
Kiitoksia. Mielestäni nämä ongelmat johtuvat yhteisöstä ja siitä jatkuvasta suoriutumisen vaatimuksesta mitä niin kotona kuin koulussakin painotetaan. ”Jos et lue, et tule pärjäämään elämässä.” Se ei kuitenkaan tarkoita että viisaat pärjäisivät yhtään paremmin, kyse on myös paljon tilannetekijöistä.. mitkä sattuvat.

Kavereiden poistaminen listasta on minulle hankalaa, on ehkä parempi vain nähdä heitä harvemmin kuin tehdä mitään ”niin radikaalia”.. On ilmeiseti sanottu, että ihmiset ajattelevat vain itseään; ja kun heillä ei enää ole itsestään mitään sanottavaa, he kysyvät muista. Tämän huomaa jos on kavereita, jotka ovat erittäin extroverttejä.

Ehkä juuri siksi päädyn tällaisiin tilanteisiin, koska minua ei aina kiinnosta puhua itsestäni – ja miksi ylipäänsä ihmiset haluavat puhua vain itsestään? – Ehkä tuntee itsessään jotain mistä ei pidä ja hakee siihen hyväksyntää muilta... ehkä, tai luulen näin, ei kuitenkaan varmasti päde kaikkiin.. :s

Pitää nyt yrittää nauttia tästä kesästä ja aatella sitä kamalaa talvee! :p (vaikka ei se mun oloo oikeesti paranna..)

@Jeesus on Turvapaikka . . .
Kiitoksia 🙂. Olen perehtynyt myös ajatuksiisi ja on hienoa pyrkiä ymmärtämään asiaa myös jumalan näkökulmasta.. Haasteellisuutta on jo kyllin, toivon jotain pysyvyyttä – jotain inhimillistä..

@sonrisa . . .
Hei sonrisa! 🙂

Minäkään en uskonut löytäväni täältä kohtalontovereita, mutta olin ilmeisesti väärässä.!

Erityisesti kaikki ne hetket kun olen yksin ovat niitä pahimpia.! Kun tulen jostain kotiin tai on vapaata eikä ole mitään tekemistä tai muuten vaan hiljaista niin iskee vain sellainen olo että kaikki ei ole oikein – vaikka täysin puhtaasti järjellä ajateltuna kaikki onkin hyvin.! Todistanee vain sen, että olemme jatkuvasti omien tunteidemme armoilla.. :S.. ja että yksinäisyys ei ole hyvästä minulle – eikä varmaan sinullekaan ☹️.

Minkalaista täydellisyyttä kaipaat ihmiseltä? 🙂 Olen huomannut samaa, että etsin tiettyä täydellisyyttä, mutta en vain löydä sitä ☹️. Mutta ihmeellisesti käsitän myös sen, että en oikeasti halua täydellisyyttä – mitä hauskaa siinä olisi? :’( - ei kukaan ole täydellinen! Pidän itseäni erittäin epätäydellisenä, tai miten se sokrates tai joku sanoi, että ”tiedän etten tiedä mitään”.. :/.. pidän itseäni myös hieman rumana vaikken ilmeisesti ole, .. ei sillä minulle mitään väliä mutta miten muut siihen suhtautuvat..? – mietin miksi en onnistu ja päättelen että tämä saattaisi olla osasyy.. vaikka väärä taitaa ollakin, kait.. :/

Ja taidan kuormittaa, ainakin hieman. Ja en aina huomioi kaikkia koska ajattelen liikaa omia asioitani :s..

Ja juuri se, että en osaa pyytää apua omiin ongelmiini! Vaikka kävinkin psykologilla – minusta vain tuntui että en saanut ”kuvailtua” sitä mikä minua vaivaa. Toisaalta, kuinka voisinkaan, jos en tiedä mikä minulla on? :/ Tiedän vain että muhun sattuu! :S ja että se johtuu tästä yksin olemisesta.. (kerroin kyllä tuntevani yksinäisyyttä mutta sain lähinnä vain hyljeksivän vastaanoton psykologilta.. vika lienee täysin minussa.!) – ja niin kai se onkin.. :/

Tavallaan sillä mitä opiskelee ei ole mitään väliä jos ei nauti siitä. Vaikka tietäiskin että jaksaa lukea opinnot loppuun, ei voi kuitenkaan olla varma että jaksaa tehdä sitä työkseen ☹️. Ja todellakin on helpottavaa tietää, että muillakin on samoja ongelmia.!

Hmm, tiedän suunnilleen mitä haluan – kyse ei ole siitä pelosta etten pääsisi sinne. Se olis kieltämättä helppoa jos ei pääsis niille aloille mistä on epävarma koska silloin vois todeta että ”minusta ei ollut sinne, ei vaikka olisin kuinka lukenut!”. (tää kuulostaa ihan hirveeltä! :S).. mut nii. Eih, mulla on nii huono olla.! ☹️ Tai sit lähden vaan lukemaan sitä mistä ehkä pidän (fysiikkaa), ilman mitään varmuutta mihin työllistyy – joka osaltaan taas on stressitekijä.. :/

Ja mua hiukka harmittaa tämä nykykulttuuri, et jatkuvasti vaa juodaan.. meidän sosiaalisuushan kuolee täysin jos voimme tulevaisuudessa sosialisoitua vain alkoholin avulla o.O! Jos tapaisin jonkun kivan tyypin ni haluisin jutella rauhassa, en missään baarissa tms.. :/ nii voi ku vaa onnaiski..

Voi kiitoksia sinulle, sonrisa! Minusta tuntuu että ymmärrät mitä tarkoitan kaikella! 🙂 Toivon että sinäkin pysyt tässä keskustelussa, mietin asioita ja kirjoitan pian lisää, tämä saa riittää tältä iltaa! ^^’..

Voi kun joskus tapaisin jonkun sun kaltaises joka ymmärtää.. ☺️

Ja kiitoksia vielä kerran.! (:

Hei Edator ! Muistutat paljon luonteenpiirteiltäsi serkkuani, joka eli elämää, jollaista ei kuitenkaan olisi halunnut. Saadessaan tiedon yliopistopaikasta hän ei reagoinut mitenkään. Ei hymyillyt, ei myöskään ilmaissut sitä ettei se ollutkaan mieluisa uutinen. Nyky-yhteiskunnassa puskee liian paljon esille liian varhain suorittaminen, kyynärpäätekniikalla eteenpäin rynniminen. Elämänarvot ovat omasta mielestäni menneet väärään suuntaan. Monesti ei edes tule mieleen pysähtyä miettimään vaihtoehtoja omalle elämälleen, vaan menee suoritusimuun mukaan. Sitä ei tee tietoisesti, se vaan tapahtuu, kunnes jossain vaiheessa sisäinen tyytymättömyys nostaa päätään koittaen ilmoittaa, että ehkä olisi mietittävä elämäntilannettaan uudelleen. Onko sinulla Edator, halua tai mahdollisuutta ottaa esim. välivuotta opinnoissasi ja tehdä töitä, jonka aikana saisit selkeytettyä tavoitteitasi ? Meinaan, mitä järkeä opiskella alaa, joka ei kiinnosta tippaakaan ? Et sinä ole missään nimessä surkimus. Olemme ihmisinä niin erilaisia ja toisten suoraviivaisuus aiheuttaa hämmennystä niille, joille elämä ei ole niin yksioikoista. Siinä voi tulla etenkin ystävyyssuhteissa kitkaa.
Toivon, että löydät elämääsi tasapainon. Kuuntele sisintäsi ja uskalla tehdä muutoksia alueilla, joissa se on mahdollista. Se vaatii rohkeutta, mutta uskon, että sinusta tuo rohkeus löytyy.🙂

Moi taas! 🙂

Kirjoitit: "Kun tulen jostain kotiin tai on vapaata eikä ole mitään tekemistä tai muuten vaan hiljaista niin iskee vain sellainen olo että kaikki ei ole oikein – vaikka täysin puhtaasti järjellä ajateltuna kaikki onkin hyvin.!"
Minulla tunne on samanlainen. Tuntuu, kuin olisin jotenkin tyhjä. Aivan kuin mikään ei olisi huonosti, muttei myöskään hyvin. Tuntuu, että kaikki on kunnossa, mutta jotain puuttuu. Ja tämä tunne tulee nimenomaan juuri iltaisin, ja/tai kun on yksin. Varmaankin se johtuu juuri siitä kaipuusta, että olisi joku siinä vierellä. Joku, joka tajuaisi.

Olen aivan samanlainen, tavallaan haluaisin läheisteni olevan täydellisiä, mutten kuitenkaan. Aivan kuten sanoit, se olisi todella tylsää! Ja koska en itsekään ole tosiaankaan täydellinen, tuntisin oloni aivan kamalaksi täydellisen ihmisen seurassa... Kirjoitit: "mietin miksi en onnistu". Missä tarkoitit, ettet onnistu? Seurustelusuhteen saamisessako?

Apua, minusta tuo Sokrateen toteamus on yksi viisaimmista ikinä! On niin totta, että sellainen ihminen, joka tajuaa, ettei oikeasti tiedä mitään, on kaikista älykkäin (ja ironisesti siis tietää kaikista eniten). Tämä oikeastaan sopii kuvaamaan lähes koko elämänfilosofiaani.

Kauheaa, että sait huonon kokemuksen psykologista. Itse en ole juuri tämän takia uskaltanut käydä edes juttelemassa missään, vaikka monta kertaa olen päättänytkin niin tehdä. Tavallaan pelottaa, että mitä jos psykologi vain sanoisikin "mitä sinä valitat, jatka elämääsi, ei sulla mitään ongelmia ole". Toinen pelkoni on se, että kun menen sinne, minun on myönnettävä itselleni, ettei kaikki ole kunnossa. Tavallaan on lohdullista ajatella, että itse vain kuvittelen tämän tunteen, ja että voin vain joku päivä "päättää" olla onnellinen.

Se olisi tosiaankin helpompaa, jos ei vain yksinkertaisesti pääsisi jonnekin opiskelemaan. Voisi joko yrittää kovemmin, tai sitten ajatella jotain muuta uravaihtoehtoa. On niin vaikeaa valita, mitä haluaa ja mistä todella pitää (kaikista eniten), kun voisi pärjätä melkein missä tahansa.

Kuulin muuten hyviä uutisia! Ilmeisesti haku-uudistus tulee vasta 2014 tai 2015, joten meillä on nyt vähän lisäaikaa 😉

Niinpä, nykyään tuntuu, että täällä Suomessa ihmiset uskaltavat lähestyä toisia vain kännissä. Ja silloin jos itse on vaikka selvinpäin tai edes juonut vähemmän, niin se känninen selitys vain ärsyttää. Ennen en ymmärtänyt ollenkaan alkoholin käyttöä, nyt viime vuonna taas käytin itsekin sitä enemmän. Tuntui, että jos join, sain yksinäisyyden tunteen katoamaan. Ei se kuitenkaan aina toiminut, joskus vain paheni. Nykyään käyn baarissa lähinnä tanssimassa ja tapaamassa ihmisiä, juon vain muutaman. 🙂👍

Viestiäsi lukiessa aloin hymyilemään väkisinkin. On todella hassua, miten voikin tuntua siltä, että joku täysin tuntematon voi ymmärtää niin paljon paremmin kuin sellaiset, joiden kanssa elää ja joita näkee päivittäin. Olisi kiva kuulla enemmänkin mielipiteitäsi ja ajatuksiasi. Tsemppiä! 🙂🌻