Itken koko ajan, en pysty enää mihinkään. Viiltelen, en jaksa enää. Ei mulla ole enää mitään.
Heei kyllä sä pystyt ja kyllä sä jaksat kun kun kunnolla yrität ja pinnistelet!! <3
Voimia ja haleja🙂🌻
Ehkä sun pitäsi lähteä johonkin hoitopaikkaan ja saada ammattiapua. Voitko jollekin asiasta puhua?
Halaus ja voimia jaksaa olla.
Mulla vaikeinta onkin juuri oleminen.
sin-sa, miten sua pystyisi auttamaan? Voi kun voisin taikoa sulta hunon olon pois, voi kunpa voisin sanoa että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Älä, please tee mitään tyhmää. Jos on tuollainen olo, siis kun on tuollainen olo, niin sun pitäis mennä vaikka terveyskeskuspäivystykseen ja sanoo ettet enää selviä yksin! Sairaanhoitajat, lääkäri on siellä myös sua varten, auttamassa ja tarvittaessa laittamassa sairaalaan. Mä oon huolissani. Ja voin omasta kokemuksestani kertoa, että kun mulla oli kerran tollanen olo, viimeisenä keinona soitin hätänumeroon ja sanoin etten jaksa enää, nii etten jaksa enää elää ja selviytyä yksin. Ne lähetti mulle samantien ambulanssin ja pääsin hoitoon, siis ensiavun kautta psykiatriseen sairaalaan. Ilman niitä ystävällisiä ihmisiä, en olisi tässä enää. Toivottavasti saat apua. Ja voi kumpa mä pystyisin sanoo sulle jotain lohduttavaa!
Määkään en jaksa.
oon koko ajan huolesta mykkänä kun kavereita ympärilläni kaikkia tuntuu ahdistavan ja suunnilleen kaikki uhkaa itsemurhalla. Mitä vielä tekevätkään jos kuulevat minun käyvän melkein päivittäin seisomassa lenkilläni junaraiteiden vieressä toivoen että seisoisin radalla junan tullessa...
Minä en edes osaa enää itkeä. Enkä jotenkin jaksa/halua/saa itseäni viiltämään. Sapettaa kun ei ole mitään kanavaa mihin purkaa kauheaa pahaa oloa. Tunnen hukkuvani!
Koita kestää, tärkeä sin-sa!
anteeks ettt'ä tähän tän kirjotan mutta voitteko kirjoitella PITKÄNIEMI juttuun? olisin kiitollinen 🙂🌻
Annie, muista että myös sä oot tärkeä! Minkä ikäisiä olette? Käyttekö koulussa, voitteko mennä terkkarin luokse selittämään tilannetta, tai koulukuraattorin. Jollekin luotettavalle aikuiselle. Se saattaa tuntua nololle ja vaikeelle, mutta puhukaa jollekin aikuiselle. Jakakaa taakkaanne edes täällä. Täällä me välitämme toisistamme. Mä tiedän tunteen kun ei jaksa. Mutta koettakaa muistaa (tiedän se on tosi vaikeeta) ettävielä joskus saattaa olo helpottaa. Älkää tehkö mitään peruuttamatonta. Vaikka tuntuu että olisitte vain taakkana muille, se ei ole niin. Olemme kaikki samanarvoisia!
Kestäkää itsenne, muiden tähden!
Hengissä vielä. Otin eilen kaksinkertasen määrän unilääkkeitä ja nukahdin. Oli hirveä olo. En ollut lukenut tämän päiväiseen matikan kokeeseen ja menin opettajan kanssa kouluun. Ja menen myös huomenna, toivottavasti se ei ole tarkistanut sitä, muuten mun täytyy kertoa, että miten asiat on. Se kyllä tietää, että mulla on lääkkeitä, muttei tiedä, miksi. Tää on tosi hankalaa, kun jotkut tietää ja jotkut ei. Olis parempi kun kuulutettais päivänavauksessa, että mulla on masennus. plaaaahhhhh.
Aamulla radiosta kuului, että "olen taivaassa". Ihan kun se olis ollu joku merkki, että pitäis lähteä. Ja kyllä mä miettisin, että jos menisin ensiapuun, mutta mun vanhemmat torjuu lääkärit ja kaikki täysin, ja tunnen olevani täällä vankina. Jos jonnekin muualle menen niin haluan sitten lähteä lopullisesti...
Halaus, jaksetaan.
Mielestäni se on ihan sama mitä vanhemmat ajattelee lääkäreistä ja kaikista, kunhan omalla lapsella on kaikki hyvin. Kunhan hän ei tee itsemurhaa tai edes yritä sitä. Tietääkö sinun vanhempasi tilanteestasi kunnolla?
Voi kun voisi vain siirtää omia hyviä ajatuksia muille, jotta muille tulisi parempi olo!
Kyllä tietää, ja ne on kieltäny sen jo kaks vuotta. Mun äitini on mieleltään sairas ollut aina, sen tietää sukulaiset ja ne on siitä mulle sanonutkin, mutta mitä voin tehdä? Heittää sen ulos talosta?
Mun on hankala vaikuttaa mihinkään, mun vanhemmat satuttaa mua henkisellä väkivallalla joka päivä pahimmalla mahdollisella tavalla, ja nyt kun olen kuullut paljon mielisairauksista, niin kai mun äidinkäytös liittyy narsismiin. Se luulee olevansa maailman paras ihminen ja hänen mielipiteensä on ainaoikea. Hän haukkuu muita, on itsekä, ei lainkaan normaali. Enkä mä tunne yhtään mitään sitä kohtaan, että ei mulle niin väliä, että missä asun ja mitä vanhemmille tapahtuu. Mutta kuitenkin, hankala elää kun kaikki mitä sanon tai teen on väärin. Ja jos menen psykiatrille, niin saan kauheat huudot siitä, että olen ollut pois koulusta. Mä olen ihan oikeasti luullut, että kaikki ihmiset muuttuu ja voi oppia hyväksymään sen, että olen masentunut. Kaikki muut sen on tehnytkin, paitsi omat vanhemmat. Ne ei anna mulle enää edes rahaa ruokaan, mistään terapioista ja lääkkeistä puhumattakaan.
Musta on tehty neljä lastensuojelu ilmoitusta ja sosiaali-ihmiset on tullu kattomaan, ja ne onainoita joiden kanssa en ole kahden kesken puhunut, siksi ne ajattelee, että mussa on vikaa, että se on minä joka olen ongelma. Mä luulin itsekin niin, ja kun tarpeeksi kauan (vuoden) ajattelin, että missä on vika, niin huomasin äidin ja isän agressiivisen ja manipuloivan käytöksen. Eniten mua on sattunut, kun vanhemmat oikein kehotti ottamaan yliannostuksen. Mä en ole mikään vitsi, ja mulla on oikeasti paha olla ja olen tehnyt kaikkeni, että olisin taas iloinen, mutta kun kotona painetaan maahan, niin ei täältä enää jaksa nousta.
Mun mummuni oli kymmenen vuotta mielisairaalassa, samassa missä minä olin kuukauden. Vanhemmat on nyt alkanu kiistämään senkin, että mummu olisi ollut sairaalassa tai masentunut. Mä en tosiaan ihmettele, miksi mummu ei jaksanut enää. Jos joka päivä sua kielletään suremasta, kielletään olemasta se mikä sä olet, ei anneta minkäännäköistä tukea ja halveksitaan, niin siitä ei enää jaksa nousta. Kyllä tiedän, että mä en saisi ketään syyttää mun omasta pahasta olosta, mutta nyt mun on pakko. Mun omat vanhemmat kommenteillaan ja halveksinnallaan voi lopulta tappaa mut. Se on niin pienestä kiinni. Mitä teen kun kuulen seuraavan kerran niiden sanovan, että teeppäs itsari niin sustakin päästään? Ei sais välittää toisten mielipiteistä, mutt joskus ei vaan pysty enää ajattelemaan itse, varsinkin jos omat vanhemmat haluaa sun kuolevan tai vähintäänkin kärsivän.
Mä olen monta vuotta koittanu ettiä mun vanhemmista sitä kohtaa, joka välittäis, mutta mä en oo sitä löytäny. Olen ollut usein sairaalassa, kolme kertaa ihan kuoleman kielissä, eikä mua tultu edes katsomaan ja jos tultiin, niin vitsailtiin vaan, että olenpas kamalan näköinen ja olis voinu sairastuamyöhemmin, kun ei nyt ehdi käydä kattomassa.
Tuli pitkää tekstiä, kai tää on ensimmäinen kerta, kun noista ajatuksista kirjotan...
Halaus
kukaan ei kuule mua oon pelkkää ilmaa näköjää😭😭😭
Jassu, sorry, mutta mä en ole koskaan kuullutkaan pitkäniemestä, joten en voi siihen mitään kommentoida. Sillä nuoriso-osastolla jolla mä olin vuosia sitten oli oikeestaan ihan mukavaa. Tietysti olin silloin 15-vuotias ja nyt kohta 24, joten on voinut muuttua sekin paikka pk-seudulla.
Sin-sa, sun on pakko saada apua tohon oloosi. Onko sillä mitään väliä mitä mieltä sun vanhemmat on, jos ne on tollasii siis jos äidilläsi on narsistisia piirteitä ja se on ite sairas, niin tottakai se haluu purkaa sitä sinuun. Sun on pakko saada äänes kuuluviin. Jos sä nyt joutuisit/pääsisit sairaalaan ni voisit siellä kertoo vanhempiesi mielipiteen asiasta. Käy edes jossain terkkarilla tai jotain. Mä välitän siitä ettei sulle tapahtuisi mitään pahaa. Mua surettaa että joku joutuu noin kärsimään! Mä muistan oman lapsuuteni, sen tuskan ja pelon. Itkin yksin hiljaa kunnes itsariyrityksen jälkeen päädyin sairaalaan. Se pelasti elämäni. Silloin en edes ajatellut että olisin edes elänyt täysi-ikäiseksi, mutta nytpä olenkin edelleen elossa. Ja kaikki on kääntynyt parempaan suuntaan, ainakin jotenkin.. Mä suunnillee osaan jo nauttia elämästäni, säkin voisit sen taidon vielä oppia, oikeesti. Siihen kuluu aikaa, paljon aikaa, mutta se kannattaa. Mä olin 16 kun mun paras kaveri (joka oli just täyttäny 18) teki itsarin ja mä suren sitä vieläkin. Olisin voinut tehä jotain. Niin nuori lopetti elämänsä, ja oikeesti sen vanhemmat ei ollu sen elossaoloaikana välittäny siitä yhtään, sen isä oli alkoholisti ja äiti ei osannut näyttää tyttäreleen että välitti, jos välitti. No ystäväni hautajaisissa sitten molemmat vanhemmat itki ja mietti että olisi sittenkin pitänyt yrittää edes tehdä jotain... Mutta kun ei vaan osannu. Nii, nyt mulla on samanlainen tunne kun niillä silloin, vitsi mä haluisin niin auttaa sua, teitä kaikkia, mutta kun ei mulla tietenkään ole siihen keinoja. Musta on vaan hirveen surullista että noin nuoret joutuu kärsimään.
Ihan oikeesti, kyllä teillä kai on joku joka välittää. Hakekaa apua! Osatkaa ottaa apua vastaan, myöhemmällä iällä teille saattaa aueta ihan erilainen elämä. Niin kuin mulle tapahtu, kun pääsin kotoota muuttaan pois. Nyt en osaa enempää...
Hei sin-sa
Onpa sinulla ikävä tilanne! Eikö ne sossun viranomaiset ole reagoineet mitenkään? Oletko kertonut, miten paha tilanne on? Heidän pitää ehdottomasto reagoida, jos kerrot, ettet voi asu kotona, kun sinusta ei välitetä ja miten pahasti vanhemmat kohtelevat. Asutko pinellä paikkakunnalla vai kaupungissa? Onko siellä turvakotia? Myös lapset voivat hakeutua turvakotiin, jo kokevat henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Oletko kirjoittanut tänne tukinettiin henkilökohtaisia viestejä? Täältä saa neuvoja ja tukea, mitä tehdä. Lisäksi useimmissa kaupungeissa on kriisikeskus, jonne voi varata ajan ja hätätilanteessa sen saa hyvinkin nopeasti, mutta kaikkiin paikkoihin pitää kertoa ehdottomaasti, miten pah ja vaikea tilanne on. Etsi netistä lähin kriisikeskus ja turvakoti ja soita niihin välittömästi. Älä jää enää yhdeksikään päiväksi odottamaan, että voimasi loppuvat, vaan toimi. Sinun pitää saada apua heti ja sitä on saatavissa, kun vaan osaa hakea ja VAATIA. Nykyaikana apua on joka paikassa nimenomaan vaadittava. Jokaisella on oikeus siihen. Kaupungeissa on perhetukikeskuksia, joihin pääsee asumaan, jos kotona ei voi jostain syystä olla.
Mielenterveysongelmat ovat vaikea asia eivätkä kaikki ihmiset pysty käsittlemään sellaisia asioit, vaan kieltävät kaiken eikä se tietenkään auta, vaan pahentaa tilanteita. Sinä olet arvokas ja rakastettava ihminen ja sinulla on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Itse löysin sattumalta vähän aikaa sitten EFT-terapian, joka on neulaton akupunktio (Tunteiden vapauttamistekniikka). Se on helppo oppia ja sillä pystyy jokainen ihminen hoitamaan itseään ja käsikirjan voi ladata netistä ilmaiseksi (www.eft.fi) Se on tehokas eikä mitään huuhaata. Ben Furmn on kirjoittanut myös siitä kirjan hiljattain ja viimeisessä Akuutti-ohjelmassa oli opetettu sitä.
Suosittelen, että luet netistä käsikirjaa.
Minulla on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. Jos olisin osannut silloin hoitaa itseäni EFT:llä, kuten nyt, olisi elämäni mennyt toisin.
Toivon, että näistä asioista löytyy sinulle apua ja todella, hae sitä heti, olet sen ansainnut, kuten jokainen meistä.
Älä luovuta, elämäsi voi vielä muuttua hyväksi!
Ja sama koskee jokaista, joka tämän lukee... 🙂👍 🙂👍 🙂👍 🙂🌻 🙂🌻 🙂🌻
Mä olin joskus hetken perhetukikeskuksessa ja sitten mulle sanottiin, että mua tullaan hakemaan. Ja nyt mun vanhemmat joka kokouksessa muistuttaa, että MÄ halusin äkkiä kotiin sieltä ptk:sta. mä en ymmärrä. Mulle nimenomaan sanottiin, että mun vanhemmat on tulossa hakemaan, että mä en jää yöksi. Enkä mä ollu sanonu asiaan mitään. Ja olen sanonut siitä vanhemmile. En ymmärrä miten jotkut kehtaa valehdella oman lapsen kustannuksella. Mitäs sitten kun mua ei joku päivä enää ole. Eivät varmasti tule hautajaisiin. Miten joskus ihmiset voi oikeasti olla tunteettomia?
Mä olen kyllä moneen krtaan ajatellut, että muuttaisin pois. Nyt en vielä niin voi tehdä, sillä mulla on tosi paljon lääkkeitä ja vakuutus ja kaikkea muuta mikä pitäisi sitten muistaa. Ja vanhemmat lopettaa koko vakuutuksen jos muutan. Mutta ehkä sitten keväällä, silloin on helpompi kulkeakin skootterin kanssa, niin voin mennä vaikka mökille asumaan (se on samassa kunnassa kuin mun koulu)
Tää talvi on aina kaikista hankalin, kun porukat ei oo viikonloppuisin mökillä. Täytyy vaan laittaa ovi lukkoon niin saa olla rauhassa.
Mutta nyt, asia joka mua on ruvennut ärsyttämään, on mun äidin uudet säännöt. Ei saa olla koneella, ei saa herätä tiettyyn aikaan, ei saa syödä sitä eikä tätä, ei saa tehdä yhtään mitään kohta enää. Me silloin ennen lukion alkua sovittiin, että kun menen lukion saan tehdä mitä haluan. Ja sellanen sopimus tehtiin, koska muuten en jaksaisi käydä koulua. Nyt mun vanhemmat ei suostu allekirjoittamaan niitä lappuja mitä koulusta tulee. Ei ne halua olla mun vanhempia jos en ole normaali. Ja nbe opettajat tosiaan luuleee, että 16 vuotiaan vanhemmat haluaa tietää, mitä koulussa tapahtuu. miten mä nyt pääsemn kurssit läpi, kun mulla on selvittämättömiä poissaoloja, ja vanhempien pitäisi ne selvittää. Eihän ne edes tiedä, milloin olen koulussa ja milloin en. Mä en kyllä ymmärrä, miksi 16 vuotiaan vanhempien pitäisi jotenki olla kiinnostunut lapsen asioista. Siitä lähtiemn kun menin yläasteelle, olen saanut ostaa ruuat ja lääkkeet itse janyt opettajat luulee, että mä olen tekemisissä mun vanhempien kanssa. Enhän edes näe niitä päivittäin. Olen oieastaan aika vihainen. Osastolla sanottiin, että mulla on hankala olla, koska nyt kun pitäis itsenäistyä ja irrottautua kodista, niin eihän mulla ole mitään mistä irrottautuisi kun kerran hoidan itse asiani. 😠
Mulla on tossa ovessa jo kolme hakaa, en tiedä kertooko niiden määrä mun ahdistuksesta vai mistä. Ja joka viikko lisäänb yhden, ettei äiti pääse satuttamaan mitenkään. Mutta mulla on joskus kyllä turvallinen olo omassa huoneessa, kun tiedän, ettei kukaan pääse sisään.
Olen kirjottanut tänään ihan älyttömästi... 😟 Halaus!
Sin-sa, en tiedä miksi, mutta ahdistuin sun viestistäsi aika paljon. Eihän kukaan voi jaksaa tuollaista elämää, oikeesti. Sano vaikka koulun terkkarillen tai opettajille jotain. Vaikka rupeat itse kertomaan poissaoloistasi, sanot etteivät vanhempasi voi niitä allekirjoituksia laittaa, kun eivät halua kuulua elämääsi, eivätkä edes tiedä asioistasi.. Jotain sun ois pakko tehdä, oman itsesi vuoksi. Ei kenenkään tarvitse jaksaa kohtuuttomasti. Ja mitä yksi vakuutus merkitsee, jos ei ole onnellista, tai edes ihan ok-elämää. Hiiteen vakuutukset... Mä oon jotenkii raivoissani sun vanhemmille, ei kenenkään kuulusi kohdella omaa lastaan tuolla tavalla! Sä oot nyt se number one.
On sun elämästä kysymys. Mä itse menetin nuoruuteni sairaaloille. Koska ajattelin etteivät vanhempani välitä ja ettei elämälläni ole mitään väliä. Niinkuin viime viestissäkin kerroin. Mä en peruskoulussa pyytänyt yhteenkään lappuun kenenkään allekirjoitusta, ihme ettei opettajat ihmetelleet mitään..?! Mutta sitten lukiossa en enää jaksanutkaan "leikkiä" elämällä vaan yritin itsaria, onneksi se mun viimeinen hätähuuto ei vienyt mua pois elämästä vaan sairaalaan. Sin-sa, sä oot jo sen ikäinen että voisit itse päättää siitä mitä haluat, etkä ajatella mitä vanhempasi haluavat sinun tekevän.
Äh, en mä osaa auttaa, vaikka kuinka tahtoisin. Minäkin, turha, roska...🙄
Kaaduin tässä viikko sitten. Olin päivän pois koulusta ja sain kauheat huudot .Sille poissaololle oli kyllä syy. Mun molemmat jalat oli ihan mustelmilla enkä päässyt kävelemään ja vasen käsi niin muussina, etten pystynyt kirjoittamaan. Viimeksi ennen osastolle menoa pakkasin laukut varmuuden vuoksi, jos joutuu äkkiä lähtemään, nyt tein niin taas. Soitin perhetukikeskukseen,ennen kuin menin kotiin, että jos en siellä voi olla. Ja äitini kehtasi vedota siihen, että olen huono ihminen, kun teen mummille näin. Miten se liittyy mummiin, jos minä olen poissa koulusta onnettomuuden takia?
Joskus tuntuu, etten ikinä saa purettua tätä kaikkea vihaa...