En halua olla ilman häntä
Erosimme poikaystäväni kanssa vuoden yhdessäolon jälkeen. Suteemme ei ollut helppo, mutta yritimme kuitenki. Rakastamme kummatkin toisiamme, minä häntä enemmän. Hän muutti 600km päähän minusta opiskelemaan ja nyt minun pitäisi rakentaa uusi elämä ilman häntä.
Ongelmana on vain se, etten halua edes yrittää elää ilman häntä. Rakastan liikaa. En osaa, halua tai pysty elämään ilman häntä. Odotan vain koska saan olla taas hänen kanssaan, minulla ei ole mitään ilman häntä.
Hän sanoo rakastavansa minua, mutta toisaalta sanoo minulle että ala seurustelemaan jonkun sopivamman kanssa. Se satuttaa. Tuntuu etten pysty enää ikinä rakastamaan ketään toista. Olemme hyvissä väleissä mikä ei helpota erosta yli pääsemistä, mutta se ei haittaa minua koska saan olla hänen elämässään edes jotenkin.
Ymmärrän kyllä järjellä, että pitäisi jatkaa elämää ja lopettaa tunteet häntä kohtaan. Pystyn kyllä siihen, mutta kun EN HALUA. Odotan vain, että hän pistää taas viestiä ”tule muru viereen” ja olisin samalla sekunnilla hänen kainalossaan.
Ahdistaa puhua tästä kenellekkään, kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Ystävät sanovat vain, että ajan kanssa pääset yli. Tiedän, mutta en halua kuulla sitä. Haluan, että joku ymmärtäisi tunteitani. En tiedä enää mitenpäin olisin tai mitä tekisin. Odotan vain.
Itselläni on samanlaisia tuntemuksia.
Olimme viisi vuotta yhdessä ja hän lopulta alkoi salaa tapailemaan toista. Kun sain selville, olin mustasukkainen ja hän koki minut ikäväksi ja uuden ihastuksen paremmaksi. Hän hyppäsi suhteesta suhteeseen. Erotessa hän maalasi suhteemme huonoksi ja vertasi minua alentavasti tähän uuteen kumppaniinsa. Eron jälkeen halusin pitää häneen yhteyttä ystävänä, mutta hän vain loukkasi minua lisää. Tiedän, ettei hän ansaitse enää rakkauttani ja hänen tekoansa ei voi antaa anteeksi. Hän petti minut.
Tunteista ei pääse nopeasti yli. Itseäni auttaa ajatus, että elän nyt itselleni. Täytyy uskaltaa elää. Elämässä on muutakin nautittavaa kuin parisuhde. 🙂
Samoja kokemuksia täällä. Erosin ja itkin päivän sitten otin niskasta itseäni kiinni ja totesin ettei kukaan tässä nyt kuollut ole aina voi pitää yhteyttä vaikka sitten vain kaverina.
Tuollainen märehtiminen ehkä vain pahentaa entisestään oloa. Et kerro opiskeletko mutta jos opiskelet mene vaikka kuraattorille tai terveydenhoitajalle puhumaan. Tiedän kun on ikävä ei pääse helposti yli. Ja alussa se on kamalaa mutta tuo on aivan totta ajankuluessa pääsee yli kunhan vain edes yrittää unohtaa eikä vain märehdi. Siksipä juuri selitä asia vaikka naapurillesi tai vanhemmillesi jos kaverisi eivät ymmärrä tai eivät edes kuuntele.