Elämäni, kauanko jaksan tätä vielä ?

Elämäni, kauanko jaksan tätä vielä ?

Käyttäjä -jassu- aloittanut aikaan 18.05.2010 klo 20:47 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 18.05.2010 klo 20:47

Oon kirjottanut tänne aijemminkin mun elämästä, mutta asiat on sen jälkeen muuttunut paljonkin. Eli oon 15-vuotias tyttö ja käyn 8.luokkaa, mikä on jo ihan loppusuoralla. Olen ollut parin vuoden aikana viisi kertaa osastohoidossa (psykiatrisessa) on ollut päiväosastoa ja kokovuorokautista.

Ongelmathan mitä mulla on niin on; Vaikea masennus, itsetuhoisuutta, viiltelyä ja anoreksia. Tällähetkellä musta on myös tehty lastensuojelu ilmoitus koska en muka pärjää kotona ja meen täällä muka vaaan huonompaan kuntoon..

Käyn säännöllisesi juttelemassa sairaanhoitajalla nuoriso.psyk.polilla ja säännöllisesti myös käyn lastenlääkärillä ja se tsekkaa mun fyysisen kunnon yms. Nyt on todella todennäköistä, että joudun osastohoitoon somaattiselta puolelta. En halua taas osastolle, en kestä. Jännittää, kun sieltä lastensuojelusta tulee ensiviikolla kaks sossua meille kotiin käymään..

Oikeesti en kestä tätä. Tätä on kestänyt oikeesti jo niin monta vuotta. Enää en oikeesti tiedä, että kauanko mää jaksan tällästä.. Mulla on voimat nyt ihan loppu niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

Mukavaa jos joku luki tämän! 🙂

Ja hyvää kesää kaikille! 🙂🌻

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 19.05.2010 klo 11:06

Heippa jassu,

Mikä osastolle menossa ja sosiaaliviranomaisten käynnissä sinua pelottaa?

Juuri silloin, kun tunnet, ettet enää jaksa, sinun on korkea aika saada apua! Olet kaiken mahdollisen avun ja tuen arvoinen. Ajattele, että näiden ihmisten tarkoitus on ennen kaikkea auttaa, ei vaikeuttaa elämääsi entisestään.

Toivon sinulle rauhallista ja rentouttavaa kesää!

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 19.05.2010 klo 14:28

Moikka eläväinen,

Lastentautien osasto olisi kyseessä, mutta se ei ole varmaa. Pelottaa se, että mitä sitten tapantuu, koska on puhuttu myös lastenkodista ja sijaisperheestä. Ja koko se asia, että kaksi sossua tulee meille kotiin on ahdistava ajatus.

No niin kyllä ne varmasti haluaa auttaa ja niiden tarkoitushan se on, mutta ei vaan oo vielä tuntunut siitä mitään apua niin se tavallaan turhauttaa.. ☹️

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 19.05.2010 klo 18:00

Hienoa, että pystyt ilmaisemaan sanoin, mikä sinua huolettaa! Sinun ei tarvitse kohdata asioita samassa hetkessä. Voit olla ylpeä yhdestäkin päivästä, jonka kestät, se on aina eteenpäin! Sinun elämässäsi on selvästi tapahtunut paljon vaikeita asioita, joihin et ole syypää. Kukapa ikäisesi olisikaan ollut valmis siihen kaikkeen! Kuitenkin on tärkeää, että et ole yksin. Miten purat pahaa oloasi? Onko sinulla täällä tukihenkilöä, jolle kirjoittaa silloin, kun siltä tuntuu?

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 20.05.2010 klo 10:07

Eläväinen,

No ennen purin pahan olon viiltelyyn, mutta olen siitä nyt päässyt eroon. Pelkään vain, että milloin "retkahdan" uudestaan. Nykyään itken aina, kun on paha olo tai kirjoitan paperille jotakin. Myös kirjoitan päiväkirjaa.

Ennen en osannut sanoa ääneen tunteita ja pelkoja, mutta olen nyt ajan mittaan senkin "oppinut". Ja kiitos, että vastaat näihin mun viesteihin aina. On mukavaa, että joku kuuntelee.

Voimia sullekkin!
🙂

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 21.05.2010 klo 12:27

Jassu, se, että olet päässyt eroon viiltelystä, on vaatinut sinulta valtavasti voimaa! Ole ylpeä itsestäsi. 🙂🌻 Pulmiesi keskellä olet kasvanut ja oppinut parempia keinoja pahan olosi käsittelyyn. Se vähentää riskiäsi jälleen viillellä. Tiedätkö, että itse en olisi 15-vuotiaana osannut noinkaan hyvin ilmaista tunteitani ja pelkojani? Vaikka apu tuntuisi viipyvän, niin ei luovuteta ajatellen tilannettasi toivottomana! Olet nuori, eikä ole aika luovuttaa! 🙂👍

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 21.05.2010 klo 15:23

Eläväinen,

No olihan siitä viiltelystä todella vaikeata päästä eroon. Nykyään on arvet joka päivä muistutamassa mua siitä "helvetistä". Aiijjaa 😮 no oon sit oppinut hyvin käsittelemään ja puhumaan tunteistani. En halua luovuttaa, mutta välillä tuntuu, että se on ainut vaihtoehto.

Voimia sullekkin! 🙂🌻

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 25.05.2010 klo 11:22

-jassu- kirjoitti 21.5.2010 15:23

Eläväinen,

No olihan siitä viiltelystä todella vaikeata päästä eroon. Nykyään on arvet joka päivä muistutamassa mua siitä "helvetistä". Aiijjaa 😮 no oon sit oppinut hyvin käsittelemään ja puhumaan tunteistani. En halua luovuttaa, mutta välillä tuntuu, että se on ainut vaihtoehto.

Voimia sullekkin! 🙂🌻

Et voi poistaa arpia, mutta ne nähdessäsi voit myös ajatella saavutustasi. Olet kaiken tuskan keskellä oppinut käsittelemään paremmin tunteitasi! Vaikka olet kokenut paljon, voi elämäsi kääntyä parempaan suuntaan. Hyvin usein vain se, mikä on arvokasta, vaatii ponnistelua. Jaksatko vielä antaa toisille mahdollisuuden auttaa? Mitä sinulle nyt kuuluu? Pystytkö nauttimaan kesästä?

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 25.05.2010 klo 15:29

Eläväinen,

Kiitos taas upeasta viestistäsi ja kirjoitat niin hyvin ja kauniisti! 🙂 No kai mää vielä jonkin aikaa jaksan, mutta jos olo ei rupee muuttumaan, vaikka teen töitä sen eteen, en tiedä kauanko enää jaksan. En osaa oikein sanoo et mitä mulle nyt kuuluu. Ei ainkaan hyvää. Jotenkin ahdistaa tosi paljon ja haluan vaan laihtua ja laihtua.

Yritän nauttia kesästä, melkeimpä pakotan itteni nauttimaan tästä kesästä. (jos nyt voi sanoa, että viellä kesä on. 😀) Ainakin mulla on kesän alussa viikon kestävä riparileiri mitä tavallaan odotan, mutta silti se ei innosta mua yhtään. :/

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 29.05.2010 klo 19:04

Ystävä hyvä, mikä sinut saa haluamaan laihduttaa? Miksi luulet olevasi muita huonompi? Tiedän, että meillä nuorilla naisilla ei ole helppoa; ulkoisiin asioihin kiinnitetään niin paljon huomiota. Oletko todella lihava, vai tunnetko vain olevasi? Tärkeää olet sinä itse. Elämäsi ja terveytesi on todella merkityksellistä.

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 30.05.2010 klo 22:43

Eläväinen,

Mut saa laihduttamaan se, kun katson peiliin ja se mitä näen siinä. Tuntuu vaan, että oon turha ja et ei mua täällä maailmassa tarvita. No lääkärien mielestä oon jo kohta vaarallisen laiha, ja pyh.

En tunne itseäni yhtään tärkeäksi..

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 02.06.2010 klo 21:34

Juuri noin masentunut mielesi toimii; se uskottelee sinulle, että olet arvoton! Se kieltäytyy näkemästä hyviä puoliasi. Todellisuudessa kenelläkään meistä ei ole syytä eikä oikeutta halveksia sinua; sinulla voi olla juuri niitä vahvuuksia, jotka joltakulta toiselta puuttuu ja päinvastoin. Älä odota itseltäsi täydellisyyttä, sillä kaikki me olemme keskeneräisiä!

Todelliset ystävät ovat kiinnostuneita sinusta ihmisenä, eivät ulkonäöstäsi. Mihin siis haluat kiinnittää huomiosi: ulkonäköösi vai siihen, millainen olet ihmisenä? En tarkoita, että olisi väärin huolehtia ulkonäöstään. Haluan vain auttaa sinua näkemään asian toisesta näkökulmasta.

Onko sinulla ketään, jolle todella tuntisit voivasi puhua tunteistasi? Saatko tukea läheisiltäsi? Toivon kovasti, että et jää yksin pahan olosi kanssa. Ansaitset ja tarvitset kaiken mahdollisen avun. Tsemppiä! 🙂👍

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 03.06.2010 klo 20:25

Moikka,

No enemmän siihen, että minkälainen olen ihmisenä.

On mulla ainakin muutamia hyviä ystäviä joille voin puhua luottamuksellisesti oikeastaan kaikesta ja he tukevat ja kuuntelevat kyllä mua. Mut perheeltä en saa minkäänlaista tukea. Tuntuu, että he vaan painostaa mua eikä edes yritä ymmärtämään mua ja mun "ongelmia.."

Kiitos eläväinen! 🙂 ja hyvää kesää!

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 06.06.2010 klo 22:14

Hienoa, että vaikka oletkin nuori, niin osaat ajatella asioista järkevästi! Kiva myös kuulla, että sinulla on hyviä ystäviä! Ehkä heitä on "vain" muutama, mutta laatu korvaa määrän. Oletko muuten ajatellut, että se, että sinulla on hyviä ystäviä, kertoo, että kykenet olemaan ystävä muille? Sinulla on positiivisia puolia!

Tunnet luultavasti helpoimmaksi avautua ikäisillesi? Siitäkin huolimatta toivon elämääsi jotakuta luotettavaa ja turvallista aikuista. SINUSTA RIIPPUMATTOMISTA syistä vanhempasi eivät kykene tuomaan sinulle turvallista oloa. Luultavasti he keskittyvät pulmiinsa siinä määrin, että eivät näe vaikeuksiasi. Se EI ole vikasi!

Käyttäjä -jassu- kirjoittanut 07.06.2010 klo 21:28

Kiitos taas paljon eläväinen vastauksestasi!

En ole ajatellut sitä. Mulla on hyviä ystäviä vain muutamia, mutta ystäviä/kavereita on sitten enemmän.

No, on se ehkä vähän helpompaa avautua omanikäiselle. Mut mulla on myös niin, että riippuu minkälainen ihminen on/antaa itsestään kuvan, että voinko kertoa hänelle asioistani/avautua. On mulla sairaanhoitaja, jolla käyn säännöllisesti puhumassa.

Ensiviikolla alkaa viikonkestävä riparileiri.. jos en ole "edennyt" syömisessä laittaa mun hoitava taho mut letkuihin sairaalaan... ☹️

Käyttäjä Eläväinen kirjoittanut 10.06.2010 klo 10:48

Moikka taas,

Miten jaksat? Hyvä juttu, että sinulla on jonkin verran myös aikuista apua! Millaiset välit sinulla on sairaanhoitajaasi?

Niille, jotka tosiaan välittävät sinusta, olet ulkonäöstäsi riippumatta sama Jassu. Muistathan sen! Se, mitä syömishäiriösi saa sinut uskomaan, voi tuntua hyvinkin todelliselta mutta on harhaa. Kaikki mitä toipumisesi hyväksi tehdään, on tärkeää ja merkityksellistä. Sinulla ja elämälläsi on väliä.

Hyvää kesää!