Elämän suuria pettymyksiä?

Elämän suuria pettymyksiä?

Käyttäjä maanvaiva aloittanut aikaan 27.01.2006 klo 13:55 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 27.01.2006 klo 13:55

onko teillä sellaisia suuria pettymyksiä elämäsä minkä kanssa ei jaksaisi elää? Pettymys on vähän sellainen, että siitä ei voi kelleen puhua, kun se toisaalta on niin pieni että ei maailmaa kaada. silti se ittelle on niin suuri,että sitä koko ajan miettii.

Mulla sellaine on ajokortin puuttuminen. Taas tänään neurologi sen saamista siirsi ainakin vuodella, sitten voi taas tulla vuosi lisää. Mie vieläpä asun paikasa missä oma auto ja siihen ajokortti ois aika tärkiää. aina saan pyytää toisii mua viemään jonneki ja hakee pois.

Käyttäjä myöhästynyt kirjoittanut 27.01.2006 klo 14:54

Tere!
Voi veikkonen onhan noita lähes kuoliaaksi tukahduttavia elämän pettymyksiä vaikka muille jakaa.
Olen 25v. eikä minulla ole koulutusta. Hain pitkän aikaa sosionomiksi eikä kutsuttu edes pääsykokeisiin.Nyt hakenut kahteen otteeseen opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, ja jäänyt muutaqmista pistteistä kiinni etten oo päässy sisään.

En oo oikeestaan koskaan kunnolla seurustellu. Ihania naisia jotka on ollu kiinnostuneita on ollu mahdollisuus elämässä tavata hieman keskivertoa enemmän(kun työskennellyt, opiskellut ja harrastellut piireisä joissa mies on harvinainen näky), mutta koska miehet on niin paljon halveksinu mun mahdollisuuksia ettei kukaan vois koskaan rakastaa mua(koska oon vähän kampura kätinen)ja on sen vuoksi tullu torjutuksitulemisen pelko, ni oon juossu karkuun, ollu liian hidas, sortunu sellasen naiseen joka haluu vaan siks ku joku toinenki on kiinnostunu, tai sellaseen joka haluu käyttää vaan hyväkseen, tai sitte on sanottu ettei kiinnosta.

Koskaan en oo ollu kunnolla töissä, on ollu pelkkuä työharjoitteluja ja kesätöitä.

Mulla ei oo paljoon ketään aktiivisia ystäviä, tai muutenkaan, varsiinkin nyt ku muutin helsingistä kälviälle.

Ei oo ajokorttia, haluisin mut ei oo rahaa mennä opiskelee. Ja 18v. ku menin extemporee autokouluun ja kerroin sit viikkoo myöhemmin äidille, ni se sano et mun on heti lopetettava, tai se hankkii jonkun lääkärinlausonnon joka kieltää sen.

Usein mietin onko elämässä mitään järkeä ja tunnen itteni niin jälkeenjääneeksi muista ku samanikäset tai lähes saman ikäset kaverit menee naimisiin, saa lapsia, valmistuu maistereiksi, saa tuntuvaa palkaa, on kunnollisissa töissä, käyneet läpi monia pitkiä parisuhteita, ja muutenkin tuntuu että niillä on elämä, ja kuinka itselläni se on tuonut vain paskaa niskaan ja jälkiviisasta katkeruutta, mutta yritän koko ajan sanoa itselleni ettei vielä ole liian myöhäistä, kaikki se mitä meinasit saada eilen, on saatavilla vielä huomennakin, ja että elä elämää älä menneisyyttä.