Moikka.

Kiva, että koet, että sun asiat on nyt hyvin!

Mutta kyllähän mennyt vaikuttaa siihen, millainen sä olet nyt, mitä tunnet ja miten arvostat itseäsi.

Taustasi kuulostaa kyllä harvinaisen rankalta. Onko sulla ollut näiden lähivuosien aikana ketään luotettavaa aikuista tai ystävää, kenelle puhua?

Kirjoitellaan täällä🙂

Katja

Mukava kun vastasit. Mun sijaisperheessä puhuin ja nyt käyn terapiassa puhumassa.
Mä en sillä tavalla oikeastaan vihaa vanhempia mutta nyt terapeutti sanoo et voin tuntea myös vihaa. Mä sanoin sille äsken, että vihaan enempi äitiä kuin isää. Isä oli kännissä mutta äiti löi selvinpäin minua ja haukkui huoraksi.
Nyt mun pitää mennä tunnille, kirjoitan lisää myöhemmin

Niin, se viha voi olla piilossa sisällä. Toisaalta vihaan voi sekoittua niin monia muita tunteita, ettei enää edes itsekään saa selvää päällimmäisestä tunteesta. Mut kaikki tunteet on ok, vihakin, kuten terapeuttisikin sanoi.

Onko sulla enää mitään kontaktia sijaisperheeseesi?

Kirjoita vaan lisää, tuun sit välillä pyörähtämään täällä.

Katja

Sijaisperheeseen ei saa olla enää yhteydessä, kun olin sille vaan työ ja heille tulisi raskaaksi, jos kaikki entiset työt eli lapset kirjoittelisivat. Se menetys tuntui yhtä pahalta kuin omien vanhempien menetys aikoinaan.
Sossun tukihenkilöä en sano edes nimeltä, kun hänkin kohta lähtee pois.

Mä väsyn näihin tunteisiin joita nyt tulee esiin terapiassa ja sit yölläkin. Mä voisin olla vaan zombi ja elää ilman tunteita. Terapeutin kans sovittiin et kirjoitan ylös aina sen tuntee mitä tunnen. Eilen illalla kirjoitin 1000 kertaa paskaa. Sit mietin ettei paska ole tunne mutta en keskinyt muuta sanaa mikä kuvaisi oloani.

Saatko sä sitten jonkun uuden tukihenkilön? Jos ei sossun kautta, niin ehkä muualta?

Mä ymmärrän ton, ettei huvittaisi tuntea mitään ja olla vaan zombina. Mutta mä uskon, että kunhan annat "paskan" ja muun negatiivisen tulla ulos, niin joku päivä pystyt taas elämään hyvää elämää, nauttimaan asioista, tuntemaan muitakin kuin ahdistavia tunteita.

Matka vaan on varmaan suhteellisen pitkä.

Mut mitäs tänään aiot, onko jotain viikonloppusuunnitelmia?🙂

Katja

Mulla vaihtuu tukihenkilö, kun täytän helmikuussa 18v mutta tulee uusi kuitenkin sossusta.
Mä jaan viikonloppuna mainoksia pari tuntia ja sen palkan saan tuhlata ilman, että täytyy antaa kuitit sossulle. Tiistaina on eka palkka ja saan pari sataa, en vielä tiedä mitä ostan.
Mä saan vanhemmilta ihan hyvin rahaa ja vuokrarahan, ne vaan tulee sossun kautta. Kun täytän 18v, haen opintotukea ja lisätöitä. Mä huomasin hakea mainosten jakoa, kun joku toinenkin nuori siitä puhui täällä. Samalla siinä saa puhua ihmisille, kun muuten ei olisi ketään viikonloppuna.

Viikonloppuna olen lukenut läksyjä, kävellyt ulkona ja ollut netissä.
Mulle on tullut terapiassa mieleen et se terapeutti yrittää mua saamaan puhumaan vanhemmilleni mutta en siihen ole valmis.
Kirjoitin tunnepäiväkirjaan, olisittepa kuolleita vanhempiani, voisin viedä teidän haudalle kynttilän palaamaan. Kirjoitin myös, miten voin olla näin julma lapsi.

Sunnuntai-illat ovat vaikeita ja yksinäisiä. Sijaisperheessä oli aina joku kotona ja pelasimme paljon lautapelejä. Nyt vaan odotan huomista ja koulua ja katson ikkunasta pimeään.

Kotitehtäväksi pitää tehdä kartta mihin laittaa oman elämänsä tärkeimmät tapahtumat.
Olen kusessa, kirjoitin tunnepäivyriin. Tästä en selviä muuten kuin lopettamalla koulun.

Mäkin oon jakanut lehtiä nuorempana (oon nyt 25). Se on suhteellisen helppoa hommaa ja siitä sai lisärahaa. Tosi kiva, että sä saat pitää rahan kokonaan.

Ootko sä sanonut sun terapeutille siitä, että sulla on sellainen vaikutuelma, et hän yrittäis saada sua puhumaan vanhemmille?

On ihan ymmärrettävää, et oot edelleen niin vihainen. Ehkä joskus tulee aika, että pystyt heitä näkemään, mut ei sitä varmaan kannata kiirehtiä. Tosin mä en ole mikään ammattilainen näissä jutuissa.

Mitä koulua sä käytkään? Miks susta tuntuu, et sen lopettaminen olis ainoa ratkaisu?

Yksinäisyys on kyllä mun mielestä yks vaikeampia tunteita. Onko sun paikkakunnalla mitään nuorten hengailupaikkaa? Joku nuorisotalon tyyppinen, mut täysi-ikäisillekin (kun pian täytät)?

Mukavaa tätä päivää, toivottovasti seassa on hyviä hetkiä!

Katja

Opiskelen lähihoitajaksi ja halun ensihoitajaksi ja jatkan sit opintoja tämän jälkeen.
En mä voi koulussa kertoa siitä mun raiskaudesta ja sijoituspaikasta mutta jos en kerro, jää siihen janaan tyhjää kohtaa. Mulla on huomenna terapia, kysyn siltä neuvoa. En koulua haluaisi lopettaa mutta, jos pitää kertoa asia, niin lopetan sit sen. Ope kyllä sanoi ettei tehtävästä ole mitään hyötyä, jos siinä ei ole rehellinen.

Mä täyttelen tunnepäiväkirjaa ja siihen olen kirjoittanut sen miten tunnen terapiassa käynnit.
Olen siihen myös kirjoittanut et musta tuntuu et terapeutti on enempi vanhempieni puolella.
Käymme sitä läpi muutaman viikon päästä.

Oli tässä päivässä hyvä, kun oli tilipäivä ja sain 167, 20 euroa. Ostin pipon, hanskat, vähän meikkiä ja kävin yhden luokkakaverin kanssa hampurilaisella. Kai se hampurilaispaikka on nuorten hengailupaikka täällä. Mulla oli ihan mukavaa siellä vaikka koko ajan mietin, että mitä nuo toiset sanoisivat, jos tietäisivät et mä olen saastainen ihminen. Tuo on mun tämänpäiväinen tunne.

Nyt musta tuntuu etten jaksa lähteä kouluun ja en petä kenenkään muun luottamusta kuin sosiaalitoimiston ja terapeutin. Nyt mulla on ikävä iskää ja äitiä jotka sanos et koulua on käytävä muuten susta ei tule mitään.

Mä sain vapautuksen elämän janan tekemisestä ja teen sen terapeutin kanssa joskus. Terapeutti soitti opelle ja sain myös etäopiskelua keskiviikoksi, kun väsyn sillon terapiassa ja sosiaali-ihmisen kaa. Nyt ope jotenkin tietää mun asioista ja en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Se sanoi eilen et voin millon vaan puhumaan. Mä pelkään et joku kohta sanoo etten sovi hoitoalalle kun olen tämmöinen tapaus. Mut en mä aiokaan kenenkään henkistä elämää hoitaa vaan aion enempi fyysisen elämän hoitopuolelle.

Mulla on nyt yksi kaveri koulussa jonka kanssa teen tehtäviä ja olemme muutenkin yhdessä. Se asuu asuntolassa jossa ei saa olla viikonloppuisin ja mun viikonloppu yksinäisyys jatkuu. Menemme kuitenkin heti maanantaina katsomaan uutta muumi-elokuvaa, niin ei niin haittaa vaikka olenkin yksin viikonlopun ja onhan mulla se mainosten jako ja mukavia ihmisiä siellä.
Mä ehkä kuitenkin nyt piristyin ja lähden kouluun.

Mä en osaa olla sunnuntaina, ahdistaa ja masentaa. Ootan vain huomista ja koulua ja muumi-elokuvaa ja ystävää. Kävin kävelemässä mutta tuli niin paljon vastaan onnellisia perheitä et piti tulla sisään. Mulla pitäisi olla oikeus perheeseen.
Mä hankin vielä sunnuntaityön jostain, sit mä väsyn mutta sekin on parempi asia kun tämä tila.

Moikka pitkästä aikaa!

Miten sun marraskuu on sujunut? Mitä on mielessä? Onks jotain mukavaa tapahtunut?

Katja

Moi itse asun nytten laitoksessa ja olen käynyt kaksi kertaa polilla (melkein kuin psykiatri) puhumassa. Muutan pian sijais perheeseen ja pelkään ihan kauheasti. Mä en tiedä mitä mun pitää ajatella. Tää kaikki tuntuu vain yhdeltä painajaiselta. (Koko tää vuosi) tässä vähän tietoa musta:

Mua on kiusattu koko koulu aikani. Se on ollut enemmän sellaista haukkumista ja syrjimistä mutta kutosella se alkoi käydä jo sen verran päähän että yritin huhtikuun lopulla itsarii. Pari viikkoa sen jälkeen (25 toukokuuta) menin äidin luokse Espanjaan vaikka en halunnut. Vihaan äitiä kun se ei koskaan kuuntele ym. Olin siis kokoajan huoneessani. Sen koko 4 kuukautta. Yhtenä päivänä äiti raiskattiin ja olin viereisessä huoneessa. Seuraavana päivänä yritin toisen kerran itsarii. Kun palasin kotiin niin äiti oli varannut kaikille liput Espanjaan kuukauden päähän. En halunnut takas. Koulussa mua alettiin heti kiusaamaan fyysisesti ja henkisesti. Ja kotona riiteli aina äidin kanssa. Yhtenä päivänä äiti ja isä riiteli fyysisesti ja mun poikaystävä jätti mut samana päivänä joten päätin mennä puhuu kuraattorille. Siellä sitten mun tilanne todettiin niin pahaksi ettei mun tarvii mennä Espanjaa vaan meen mummille joten menin pakkaamaan. 18.10 lähdin mummille ja sen päivän jälkeen en ole nähnyt mun perhettä. Olin noin kaksi viikkoa koulussa kunnes aloin viiltelee ja hain itse apua. Jouduin suljetulle osastolle. Siellä sanottiin " sun asioita ei voida hoitaa kun et asu täällä " joten ne lähetti mun laitokseen missä olen nytkin. Mulle etsitään nyt sijais perhettä ja tälleen. Viiltelyn olen lopettanut. Enkä tule yhtään toimeen mun vanhempien kanssa ja itken päivittäin yleensä ilman mitään syytä.

Iso kiitos jos joku edes jaksoi lukea vaikka en usko että tää kuuluu tänne 😟