Elämä hajoamassa käsiin, tai ainakin siltä se tuntuu
En saanut unta koska mietin jälleen kerran elämääni ja totesin ettei missään ole mitään tolkkua. Joten päätin sitten tulla etsimään netistä apua ja tämä sivusto näytti hyvältä paikalta avata uusi keskustelu. 🙂
Olen kohta 21-vuotias ja en ole kirjaimellisesti saanut elämässäni mitään aikaiseksi. Minulla ei ole koulutusta, eikä tietenkään töitäkään. Asun edelleen vanhempieni kanssa. Tämä kaikki johtuu siitä että olen hyvin nuoresta pitäen saanut kärsiä kiusaamisesta, masennuksesta, hyvin huonosta itsetunnosta jne. Minulla todettiin syvä masennus kun olin 13-vuotias… Olin jo luultavasti pitkään kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta mutta ylä-aste muutti rajusti koko elämäni suuntaa. Jo sinä syksynä kun aloitin 7. luokan minua alettiin kiusata vain parin kuukauden jälkeen. Kaikki entiset, ala-aste aikaiset ”kaverit” kääntyivät minua vastaan ja alkoivat levittää perättömiä juoruja ja saivat näin kaikki muutkin luokkalaiseni sulkemaan minut pois elämästään. Olin jo ala-asteella kyllä saanut huomata että nämä ”kaverit” olivat hyvin ailahtelevaista sorttia. 4.- ja 5. luokka meni melkein samoissa merkeissä kuin koko ylä-aste. Sain joka päivä pelätä mennä kouluun. Sain aina jännittää oliko sielä sillä kertaa kavereita ollenkaan vai pitivätkö muut taas mykkäkoulua ja sulkivat minut ulkopuolelle. 6. luokka meni hieman rauhallisemmin koska pahimmat kiusaajat lähtivät silloin jo ylä-asteelle. Mutta tiesin kuitenkin koko senkin vuoden etteivät nämä minun luokkalaiset tytöt olleet oikeasti minun kavereitani. Se oli kamalaa aikaa ja teki todella paljon pahaa tytölle joka on pienestä asti ollut ujo ja apua kaipaava.
Joka tapauksessa, ylä-asteella kaikki kuitenkin hajosi aivan palasiksi ja en ollut päästä 9. luokalta poiskaan koska minulla oli niin paljon poissaoloja. Lopulta pääsin kuitenkin päättämään ylä-asteeni ns. ”osastolla” missä oli muitakin samallaisia nuoria kuin minä. Ja voin kertoa että sieltä minulla on pelkästään hyviä muistoja. 🙂
Mutta sen jälkeen en olekaan sitten päässyt elämässäni eteenpäin. Olen opiskellut kolmessa tai neljässä koulussa jotka kaikki ovat jääneet kesken. Ainut jonka olen suorittanut loppuun on Ammattistartti ja sieltäkään ei oikein jäänyt mitään käteen. ☹️
En tiedä mistä se lopultakin johtuu etten pärjää missään. Tuntuu vähän siltä että luovutan liian helpolla, mutta sitten toisaalta taas minä reagoin todella voimakkaasti koulunkäyntiin noista ylä ja ala-aste ajoista johtuen ja koen aina paniikin tunnetta aamuisin kun joudun nousemaan kouluun. Sydän hakkaa lujaa ja pakokauhu iskee. Sitten monesti olenkin jäänyt kotiin. 😭 Ja jännitän muutenkin joka ikistä pientäkin asiaa mitä tulee vastaan. Esiintymistilanteet ovat aivan järkyttäviä. Niissä en pysty toimimaan ollenkaan. Viimeisessä koulussani meillä oli jokin harjoitus jonka takia piti mennä luokan eteen seisomaan ja kertomaan jostain esineestä jokin tarina. Ihan omasta päästä keksitty. Menin ihan lukkoon. Sanat menivät sekaisin, en pystynyt katsomaan ketään silmiin jne. Olin melkein itku kurkussa siinä tilanteessa. Se oli aivan kamalaa.
Toinen asia mikä ehkä tuottaa vaikeuksia hieman on se etten pysty oikeastaan luottamaan keneenkään täysin. En pysty luottamaan siihen että joku haluaa oikeasti olla kaverini ja olla kanssani. Lisäksi häpeän vähän itseäni, koska minulla on joitain asioita mitkä tekevät minusta(vain omasta mielestä) erilaisen… En juo juurikaan, en polta, minulla on(jälleen kerran vain omasta mielestä) outoja harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Oikeastaan häpeän aika paljon asioita itsessäni, tapoja joilla teen joitakin asioita, noita edellä mainittuja asioita jne. Ja ainut tapa millä pystyn oikeastaan avautumaan näin kipeistä ja noloista asioista on kirjoittamalla. En tainnut muuten mainita vielä yhtä asiaa mistä nolottaa edes sanoa mutta joka on vaikea, eli olen tällä hetkellä autokoulussa ja olen käynyt sen jo kutakuinkin läpi inssiä lukuunottamatta vaikka olen jo kerran käynytkin tekemässä sen, mutta silloin ei mennyt läpi. Mutta tosiaan, tuollainenkin asia minkä melkein jokainen ihminen käy läpi elämänsä aikana on ollut minulle todella, todella vaikeaa… Olen ollut jo luovuttamassa monta kertaa koska olen jännittänyt jokaista ajoa todella paljon ja tuntuu etten ole edistynyt niin hyvin kuin olisin voinut. Otin todella kovaa itseeni jo pelkästään siitä kun kirjallinen koe meni vasta kolmannella kerralla läpi. Ja nyt sitten inssissä tuli hirveästi virheitä ja oli niin kamala istua vieressä kun inssin pitäjä luetteli kaikki virheet ja niitä tuntui olevan todella paljon. Lisäksi paperilla oleva arvio ajamisesta näytti melkein joka kohdassa heikkoa. Olin pillahtaa itkuun siinä penkillä. En tiedä onko siinäkin kohti jotain vikaa että en ole kehittynyt tasaisesti vaan olen todella ailahtelevainen ajaja ja panikoin helposti. Siksi uskonkin ettei minusta ikinä tule kunnon ajajaa. Mielummin ajelisin pyörällä.
Joten, näistä lukuisista syistä ja seurauksista johtuen pelkään nyt tällä hetkellä että minusta tulee syrjäytynyt. Koska olen todella hyvää matkaa menossa sinne. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen todella avuton enkä oikeastaan edes tiedä mitä haluaisin… Mutta tiedän että kouluun on ehkä turha enää yrittääkkään, koska olen nähnyt itse etten pärjää siellä. Joten olisi pakko keksiä jotain muuta. Jos kenelläkään vain on mitään ehdotusta mitä tällainen ihminen kuin minä voisi tehdä elämällään niin otan mieluusti apua vastaan. Minulla on kyllä paljonkin asioita jotka kiinnostavat minua, mutta kun olen yrittänyt etsiä netistä tietoa joistakin aloista niin niitä löytää todella heikosti. Tai en lähinnä tiedä että mitä kautta kyseiseen ammattiin pääsee käsiksi. Yliopistoissa pystyy kyllä erikoistumaan vaikka minne, mutta ensi pitäisi olla jokin muu koulutus käytynä läpi. ☹️ Olen miettinyt lukiota moneen kertaan, mutta normaali lukio taitaisi olla sekin liian raskasta koska olen muutenkin hyvin passiivinen ja elämänilo on kateissa. Olisiko kenelläkään tietoa onko olemassa etälukioita jonka kautta voisin opiskella jokseenkin aktiivisesti, mutta niin ettei tarvitsisi koko ajan olla kauhean paineen alla sen jännityksen kanssa? ☹️ Ja tosiaan, ottaen huomioon myös ikäni. Haluaisin todella päästä elämässäni eteenpäin koska tässä nyt ollaan kohta viisi vuotta junnattu koko ajan samassa pisteessä.
Moikka!
Mä olen sua muutaman vuoden vanhempi, mutta samassa tilanteessa ollut ja ylöspäässyt.
Vaikean masennuksen läpikäyneenä tiedän nyt että huono koulumenestykseni ja koulun keskeytyminen ei ollut omaa vikaani, vaan masennuksesta johtuvaa.
Sinä et ole laiska, etkä huono, etkä epäonnistuja. Sinulla on sairaus johon tarvitset apua. Se on vaan tosiasia että yksin siitä ei selviä. Upeaa on se että kirjoitat nyt tunteistasi tänne ja kirjoitat toiveitasi mitä haluat. Se jo kertoo että et ole mielenkiinnoton tai avuton.
Huono itsetunto ja ahdistus kuuluvat masennukseen, itsensä syyllistäminen ja lyttääminen varsinkin. Nyt olisi tärkeää että pääsisit sieltä "kuopasta" ylös ja saisit positiivista kokemusta joko koulusta, tai työelämästä. Jos koulu ahdistaa sinua, älä vielä mene kouluun. Kokeile esimerkiksi työvoimatoimiston työharjoittelua. Suurimpaan osaan niistä harjoittelupaikoista ei vaadita koulutuspohjaa eli voit rohkeasti uskaltaa hakea paikkaa.
Mieti mikä sinua kiinnostaisi ja varaa työkkäriin aika niin saat jutella siellä asiasta. Itselläni auttoi aivan älyttömästi harjoitteluun pääsy koska väkisinkin mieleisessä paikassa haluaa tehdä työnsä hyvin ja mitä enemmän saat positiivista onnistumisen tunnetta, sitä enemmän huomaat että et todella olekkaan yhtään huonompi kuin kukaan muukaan.
Ja vaikka aina ei onnistuisi, se ei haittaa. Tärkeintä on aina se että yrittää parhaansa. Muista se, jos sinulla on voimaa yrittää, se on tärkeintä.
Kuvittele miten monesti kävelemään opetellessasi pienenä lapsena olet kaatunut, hoippunut ja kömmähdellyt, mutta olet aina yrittänyt uudestaan, noussut jaloillesi ja lopulta onnistunut.
Aikuisena me jatketaan tuota samaa ikuista kävelemisen oppimista, eri muodoissa vain, vastoinkäymisiä tulee, epäonnistumisia tulee, mutta kun me nousemme uudestaan ja uudestaan, huomaamme että olemmekin vahvempia ihmisiä kaikkien niine kokemusten jälkeen ja pystymme mihin vain haluamme.
Aina siihen ei kuitenkaan pysty yksin. Jos omat jalat eivät enää jaksa, anna jonkun muun auttaa sinut taas ylös kunnes pystyt seisomaan omilla jaloillasi.
Jos haluat niin kerron mielelläni lisää tuosta työharjoittelusta.. Toivottavasti vastaukseni antoi sinulle uusia ajatuksia ja toivoa edes vähän, älä luovuta.
🙂🌻
kuulostaa itseluottamuksen puutteelta.. minulla oli aikanani todella vaikeata käydä koulussa sosiaalisten pelkojen takia. tai oikeestaan kaikki muukin elämässä tuntui helkkarin hankalalta. ihmisiin on vaikea oppia luottamaan ja sellasia ihmisiä joihin voisi oikeesti luottaa 100% on todella todella harvassa. samoista syistä en ole vieläkään päässyt edes autokouluun. mutta olen ajatellut kuitenkin sen käydä vielä lähitulevaisuudessa, tai ainakin ennen kuin täytän 30v, olen siis nyt 25.
Moi Yksinäinen Prinsessa!
Pystyn osittain samaistumaan kirjoitukseesi. Myös minulla on takana monta vuotta yksinäisyyttä ja kiusaamista, varsinkin yläaste oli yhtä helvettiä! Olen saanut viime vuosien aikana rutkasti lisää itseluottamusta, mutta välillä menneiden kokemuksien takia tunnen itseni edelleenkin epäonnistuneeksi, vaikka ei se tietenkään ole totta. Juuri tuo häpeän tunne itseä kohtaan on juurtunut syvälle ja sen kanssa saa taistella jatkuvasti.
Kuten aikaisemminkin on ehdotettu, suosittelen työharjoittelua työkkärin kautta sua kiinnostavassa paikassa. Ite oon pian ollu 3kk vaateliikkeessä ja aloitan pian harjoittelun toisessa paikassa. Sitä kautta voi saada positiivista palautetta ja onnistumisen kokemuksia! 🙂 Työharjoittelun myötä voi myös löytyä ala, jota myöhemmin haluaa opiskella. Ja mitä koulun kesken jättämiseen tulee, se ei ole mitenkään harvinaista; itsekin juuri viime syksynä lopetin erään koulun.
Itsekään en erityisemmin pitänyt autokoulusta, mutta nyt tykkään ajella paljonkin 😀
Kannattaa yrittää olla ajattelematta menneitä ikävyyksiä (tiedän, mahdoton ajatus), keskittyä positiivisiin asioihin ja yrittää elää mahdollisimman paljon tässä hetkessä! Murehtimalla menettää tämänkin hetken, joka voisi jo olla jotain aivan muuta ☹️
Iltalukio on minusta paljon parempi paikka opiskella kuin päivälukio. Oletko jo kokeillut sitä? Iltalukiossa suurin osa ihmisistä on aikuisia eikä siellä tutustu muihin jos ei halua. Samoin siellä ei tarvitse luokan edessä esittää mitään, harvoin edes tarvii viittaillen vastata kysymyksiin.
Yleensä kursseja saa siellä myös käydä tenttimässä.
Toinen vaihtoehto olisi oppisopimus johonkin sinua kiinnostavaan ammattiin. Varsinkin jos ne ammatit ovat vähän erikoisempia, voi joku työnantaja olla hyvinkin kiinnostunut ottamaan oppisopimuslaisen töihin.